Romanilapsi peruskoulussa

Yleistä

Romanien koulutushistoria on kovin erilainen ja sanalla sanoen lyhyempi ja synkempi, kuin valtaväestöllä. Ei ole vielä kovin kauaa siitä, kun romanit vielä Suomessakin kiertelivät. Omia asuntoja ei ollut, vaan kuljettiin talosta taloon ja majoituttiin milloin mihinkin. Tämä on omalta osaltaan ollut yksi niistä tärkeistä tekijöistä, joilla on ollut vaikutusta romanilasten silloiseen koulunkäyntiin.

Taloon majoittuminen mahdollisti joidenkin harvojen romanilasten kylän kiertokoulun opetukseen osallistumisen edes silloin tällöin, jolloin lapset pääsivät oppimaan mm. lukutaitoa. Koska paikkaa kuitenkin vaihdettiin tiheästi, jäivät opinnot usein hyvin hajanaisiksi ja vaillinaisiksi. Saattoi olla niin, että opittiin esimerkiksi joitakin kirjaimia tai jopa kaikki kirjaimet, mutta ei kuitenkaan ehditty koulun avustuksella oppia muodostamaan niistä sanoja eikä täten myöskään lukemaan. 

Varsinaiseen perusopetukseen romanilapset ovat osallistuneet 1970-luvulta lähtien, jolloin romanien asema alkoi mm. syrjintää koskevan lain (joka ei kuitenkaan valitettavasti läheskään aina toteutunut) sekä aiemmin tehtyjen kartoitusten vuoksi muutenkin parantua. Opintojen keskeytyminen parin ensimmäisen luokan jälkeen on kuitenkin näihinkin aikoihin ollut todella yleistä.

Tällöin yhteisömme keskuudessa ei vielä oltu ymmärretty eikä sisäistetty koulunkäynnin tai tällaisten taitojen, kuin lukutaidon tai kirjoitustaidon, oppimista. Noihin aikoihin oli riittävää, jos omasi edes jonkinlaisen, vaikka sitten kuinka heikon, luku- tai/ja kirjoitustaidon. Tietysti esim. hevosammatit olivat tuolloin sellaisia, joilla tuli toimeen, ja joiden parissa työskennellessä luku- tai kirjoitustaidolla ei niinkään ollut merkitystä.

Kaksijakoiseksikin kuvailtu suhtautuminen koulunkäyntiin johtui myös muista asioista. Vaikka sinänsä koulunkäyntiin positiivisesti suhtautuvia on ollut noinakin aikoina runsaasti, on toisaalta ajateltu mm. sitä, ettei koulua käyvä romanilapsi voi täysin vapaasti olla oma itsensä; romani. Taustalla oli ajatuksia myös aiemmista pakkosulauttamisyrityksistä. Omiaan tätä ajatusta poistamaan ei suinkaan ollut se, että monet romanilapset kokivat syrjintää koulussa sekä oppilaiden että opettajien taholta – syrjinnän kieltävästä laista huolimatta.

Nämä edellä mainitut asiat ovat vaikuttaneet merkittävästi siihen, että monet aikuiset – kaikista yleisimmin romanivanhukset – omaavat todella vähäiset taidot lukemisen ja kirjoittamisen suhteen. Nämä taidot saattavat myös puuttua joiltakin aikuisilta ihan kokonaan. 

1980-luvulta lähtien romaniyhteisössä voi sanoa tapahtuneen huomattavaa yhteiskunnallista heräämistä. Asuinoloihin kiinnitettiin edelleen huomiota, ja esimerkiksi aikuiskoulutusta alkoi olla. Koulun ja opiskelun tärkeys alettiin ymmärtää uudella tavalla, ja 90-luvun loppupuolella nousikin monia romaneja esille nimenomaan koulunkäynnin edistämisen puolestapuhujina. 

Ajallisesti tämä herääminen on tapahtunut vain vähän aikaa sitten. Muutos on ja on ollut hidasta, heräämisestä huolimatta mikään asia ei ole tapahtunut niinkään kertarysäyksellä ja nopeasti, kuin pitemmän kaavan mukaan ja hitaasti. 

Oppivelvollisuus

Koska oppivelvollisuus ja perusopetuksen suorittaminen liittyvät kiinteästi toisiinsa, ja koska joillakin ihmisillä on virheellisiä käsityksiä oppivelvollisuuden pätemisestä romanilapsien kohdalla, on syytä muutamilla lauseilla kertoa oppivelvollisuudesta itsestään.

Suomessa otettiin vuonna 1921 käyttöön oppivelvollisuuslaki, jonka mukaan Suomessa vakituisesti asuvilla lapsilla on lakiin perustuva oppivelvollisuus. Tämä tarkoittaa velvollisuutta hankkia perusopetuksen oppimäärä, joka on säädetty perusopetuslaissa sekä perusopetuksen oppisuunnitelman perusteissa.

Oppivelvollisuus ei tarkoita koulupakkoa, ja oppivelvollisuuden voi täten suorittaa esimerkiksi kotiopetuksessa.

Kuten edeltä voitte lukea, puhutaan oppivelvollisuuden piiriin lukeutuvan nimenomaan ”Suomessa vakituisesti asuvat lapset”, ei siis esimerkiksi ”vain valtaväestön lapset” tai vaikkapa ”kaikki, paitsi romanilapset”. Väännän tarkoituksella rautalangasta, mitä ei kuitenkaan pidä ymmärtää väärin.

Oppivelvollisuuden toteutuminen

On selvää, että oppivelvollisuutta koskeva laki ja sen toteutuminen käytännöllisellä tasolla ovat kaksi eri asiaa. Romanilasten kohdalla oppivelvollisuus ei aina toteudu täysin, mikä on valitettavaa. Tähän löytyy useita syitä, joista kaikkia mahdollisia en millään voi alkaa tässä eritellä. Tärkeimmät tekijät ovat kuitenkin kotiväki ja koulun henkilökunta.

Nämä tekijät yhdessä ovat niitä, joiden pitäisi kyetä työskentelemään lapsen etujen mukaisesti. Vanhempien tulee huolehtia siitä, että lapsi menee kouluun. Koulun henkilökunnan taas tulee pitää huolta siitä, että lapsi pysyy koulussa – ja olla yhteydessä mahdollisista ongelmista kotiväkeen.

Näin ei kuitenkaan aina toimita, kuten seuraavista huomataan:

1.     On tapauksia, joissa romanilapsi on yhtäkkiä keskeyttänyt peruskoulun jo ala-asteella ja jäänyt vain kotiin. Koulusta ei ole otettu yhteyttä kotiväkeen, eikä kotoa ole patistettu lasta yhtään mihinkään. Asian on annettu olla ja se on painettu villaisella.

2.     On myös niitä tapauksia, joissa lapsi on välillä ollut pois koulusta ilman pätevää syytä. Vanhemmat eivät ole asiaa lähteneet selvittelemään koulun toivomuksista huolimatta.

3.     On myös sellaisia tapauksia, joissa romanilapsi- tai nuori on ollut luvatta pois koulusta vanhempien tietämättä pitempiäkin jaksoja, eikä asiasta ole otettu millään tavalla yhteyttä kotiväkeen. 

Kolmesta edellä mainitusta huomaamme, että kummassakin tahossa voi olla tai on syytä. Oppivelvollisuuden ajoittainen heikko toteutuminen ei siis ole kenenkään yksittäisen henkilön syy; kysehän on paremminkin kokonaisesta ihmisjoukosta ja siitä, millaisia asenteita ja käsityksiä heillä on.

Joitakin virheellisiä käsityksiä puolin ja toisin

”Ei koululla mitään tee.”

Suurin osa nykyajan romaneista tietää, että tämä on pelkkää harhakuvitelmaa. Koulunkäynnillähän nimenomaan tekee vaikka mitä – ja se edesauttaa vaikka mitä. Toisinajattelijoitakin kuitenkin löytyy. Tämän ajatuksen taustalta voi löytyä oma puutteellinen tai olematon koulutus, jolloin ehkä ajatellaan, että kun tässä nyt on itsekin heikommalla koulutuksella pärjätty, niin varmasti lapsikin pärjää. Tämän voi sanoa olevan sekä ymmärtämättömyyden että tietämättömyyden summa.

”Ei ne mitään koulua kuitenkaan käy.”

Kyllä, tällaisiakin asenteita löytyy koulumaailmasta edelleen, vaikkei sitä juuri ääneen sanota. Monessa tapauksessa, jossa lapsen koulussa käymättömyyteen ei ole koulun taholta puututtu, on esiintynyt nimenomaan käsitys ja ajatus siitä, että kun eivät ne romanilapset kuitenkaan mitään koulua käy. Tällöin poissaoloihin puuttuminen on koettu aiheettomaksi ja turhaksi. Taustalla tässä voi vanhemmilla opettajilla olla omia kokemuksia siitä, miten esimerkiksi heidän kouluaikoinaan romanioppilaita oli vähän tai miten paljon he tuolloin koulusta pois olivat. 

”Koulunkäynti on kaajeenmoista.”

Kaajeenmoisella tarkoitetaan ”valkolaismaista”, ja usein myös romanille ei-sopivaa, tarpeetonta tai turhaa asiaa. Suurin osa romaneista ei onneksi ajattele näin enää nykyään, sillä koulunkäynnin merkitys on alkanut avautua hitaasti mutta varmasti. Tällaisen ajattelutavan taustalla on kokemuksia siitä, kuinka moni kouluttautunut romani on hylännyt oman identiteettinsä ja elää nykyisin lähinnä valtakulttuuria mukaillen. ”Kauhutarinat” tällaisista asioista vanhempien ihmisten kertomina ovat olleet omiaan sille, miksi harvat nuoret saattavat ajatella ja puhua tuolla tavoin. Vanhemmat ihmiset saattavat myös ajatella noin, sillä ennen aikaan koulunkäynti ei aina ollut edellytys töihin pääsemiselle.

”Tällaisten asioiden selvittely on niiden kanssa hankalaa eikä johda mihinkään.” 

Tämän ajatuksen taustalla on useasti joko omakohtaisia tai jonkun toisen kertomia kokemuksia siitä, miten koulunkäyntiin liittyvien ongelmien selvittely romanien kanssa on osoittautunut hankalaksi tai hedelmättömäksi.

Romanilapsi ja peruskoulun aloittaminen

Peruskoulun aloittaessaan romanilapsi on yleensä joko 6- tai 7-vuotias, ihan kuten kaikki muutkin lapset. Vaikka romanilapsi tuleekin kodista jossa on eri kulttuuri, pidetään häntä silti vielä pienenä lapsena. Tämä tarkoittaa käytännössä mm. sitä, ettei lapselta kotona vielä vaadita kaikkia tapakulttuuriin kuuluvia asioita eikä hän välttämättä vielä edes osaa tai ymmärrä niitä kaikkia. Tämä puolestaan taas vaikuttaa siihen, että varsinaiset kulttuuriset tavat ja niiden erot suhteessa valtakulttuuriin eivät ole kovin mittavia.

Peruskoulun aloittava romanilapsi pukeutuu yleensä ihan samalla tavalla, kuin kaikki muutkin lapset. Pojat saavat käyttää ja käyttävät farkkuja ja verkkareita, huppareita ja sen sellaisia – tytöt puolestaan housuja tai vaikka minihameita.

Vaikka varsinaiset kulttuuriin kuuluvat tavat eivät tässä vaiheessa vielä mitään kysymyksiä olekaan, on lapsen kulttuuritaustaan liittyen asioita, jotka opettajan olisi hyvä tietää, voida tunnistaa ja tarpeen tullen huomioida. Asioiden tuntemisella voidaan välttää turhat väärinkäsitykset ja mm. väärin perustein tehdyt päätelmät lapsen tyhmyydestä. 

1.     Kaikki romanilapset eivät tule ensimmäiselle luokalle esikoulun kautta, kuten useimmat ikätoverit yleensä. Kun valtaväestön lapsista 90% käy esiopetuksessa, romanilapsilla vastaava luku on 2%. Koko päiväkoti voi olla lapselle täysin vieras asia, jolloin tietysti myös monet muut asiat ovat hänelle aivan vieraita ja uusia. Tällaisia asioita ovat esimerkiksi ryhmässä toimiminen ja ohjattu opiskelu. Jos näitä asioita joutuu tekemään tyystin kylmiltään ilman, että opettaja esimerkiksi yhteisesti kertoo koko luokalle mitä tehdään ja miten tehdään, ei romanilapsi välttämättä tiedä ollenkaan, kuinka toimia. Osaamattomuuden tunne vaikuttaa puolestaan itsetuntoon ja opiskelumotivaatioon.

2.     Romanilapsi tulee erilaisesta kielellisestä ympäristöstä, kuin muut luokan lapset. Vaikka romanikieli on tituleerattu romanien äidinkieleksi, ei hän välttämättä osaa romanikieltä ollenkaan. Sen sijaan lapsi oppii kotona ensimmäisenä kielenään suomen. Tästä huolimatta kielelliset tiedot ja taidot voivat olla huomattavasti heikommat tai muuten erilaisemmat, kuin muilla ikätovereilla. Suomenkielen käyttö romanikodissa on erilaista kuin valtaväestöllä. Sanavarasto on hyvin monessa tapauksessa suppeampaa kuin valtaväestöllä, ja muutenkin asioita ilmaistaan eri tavalla ja eri sanoilla, kuin vastaavasti valtaväestön kodeissa tehtäisiin. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että lapsi ei välttämättä ymmärrä kaikkea, mitä opettaja yrittää kertoa.

3.     Romanien perinteinen kasvatustapa, kuten päivähoitoa käsittelevässä tekstissäni jo kerroinkin, on sellainen, ettei siihen ole sisältynyt lapselle lukemista, lapsen kanssa askartelua tai piirtelyä, jne. Mikäli lapsi ei ole käynyt päivähoidossa tai esiopetuksessa, on hän usein tällaisilta hienomotorisilta taidoiltaan muita lapsia heikompi. Esimerkiksi tilanteet, joissa opettaja lukee satuja, voi olla lapselle täysin uusi. Paikallaan pysyminen ja hiljaa kuunteleminen eivät välttämättä onnistu heti, mutta yleensä opettajan viitsiessä ohjata lasta, miten näissä tilanteissa toimitaan, lapsi jujun ymmärrettyään kuuntelee satuja oikein mielellään. Askartelutilanteissa lapsi saattaa puolestaan tarvita muita lapsia enemmän opettajan neuvoja ja ohjeita.

4.     Yhteisöllisyys ja suvun merkitys ei välttämättä tule ensimmäisenä mieleen ajatellessamme kulttuuritaustaan liittyviä huomioonotettavia asioita, mutta yksi niistä se kuitenkin on. Käytännössä tämä tarkoittaa, että lapsen koulunkäynnistä saattaa kantaa huomiota joku muu(kin) kuin lapsen vanhemmat. Esimerkiksi lapsen mummo, täti tai aikuisikään ehtinyt sisar saattaa olla se, joka haluaa pitää yhteyttä koululle tai opettajaan lapsen asioita koskien. Tällainen on tietysti opettajan kannalta ajatellen hämmentävää. Lapsen vanhemmat onkin hyvä pyrkiä tapaamaan mahdollisimman varhaisessa vaiheessa ja keskustella tämänkaltaisista asioista.

5.     Puhtaustavat – vesipuhtaus sekä symbolinen puhtaus - vaikuttavat jonkin verran lapsen tekemisiin koulussa. Opettajan on hyvä tietää symbolisiin puhtaustapoihin liittyvät peruskäsitteet, jotta lasta ei rangaista turhaan niiden toteuttamisesta. Lapsi toimii, kuten kotona on opetettu; jos lusikka tipahtaa lattialle ja kotona on opetettu, että se heitetään pois, lapsi melko varmasti heittää sen pois koulussakin. Jos kotona on taas opetettu, että lusikka pestään ennen kuin sillä voi syödä, lapsi melko varmasti pesee lusikan tai vaihtaa sen uuteen. Jos ruokala on kovin epäsiisti, saattaa puhtauteen tottunut lapsi kieltäytyä syömästä ruokalassa, mikä saattaa puolestaan saada opettajan huolestumaan. Myös näistä asioista on tärkeää jutella lapsen vanhempien kanssa jo etukäteen tai viimeistään siinä vaiheessa, kun ne eteen sattuvat. Tällöin vältytään väärinkäsityksiltä, ja vanhemmat voivat tarpeen tullen opastaa lapsiaan kodin ja koulun eroissa.

6.     Häveliäisyys ei vielä tässä vaiheessa ole asia, joka itse lapsen käytökseen tai lapsen ja vanhemman väliseen kanssakäymiseen sinänsä vaikuttaisi. Häveliäisyystapoja on kuitenkin hyvä ymmärtää sellaisissa tilanteissa, jolloin paikalla on lapsen ja tämän vanhempien lisäksi muita eri-ikäisiä romaneja, kuten esimerkiksi lapsen murrosikää lähellä oleva tai aikuisikään tullut sisarus, tai lapsen isovanhemmat. Näissä tilanteissa on hyvä välttää ns. nolostusta tuottavia puheenaiheita. Näitä ovat esimerkiksi raskaudesta onnitteleminen, murrosiästä puhuminen, viittaaminen esimerkiksi paikalla olevan nuoren seurustelusuhteeseen, etc. Sen sijaan tilanteissa, jossa lapsi ja tämän vanhemmat ovat keskenään paikalla, opettaja voi aivan hyvin onnitella tiedossa olevasta raskaudesta tai ottaa sen muuten puheeksi.

7.     Vanhempien koulutustaustalla on merkitystä sen kannalta, kuinka he lasta pystyvät kotona neuvomaan tai opastamaan. Jos koulutustausta on vähäinen, ovat heidän kouluun liittyvät tietonsa ja taitonsa luonnollisesti vähäiset. Lapsi ei tällöin voi saada heiltä tarvitsemaansa apua läksyissä. Ei myöskään ole ollenkaan kummallista, etteivät vanhemmat välttämättä ymmärrä lapsen tarvitsevan tukea läksyjen tekoon. Läksyjen teko saatetaan jättää kokonaan lapsen vastuulle, eikä läksyistä edes välttämättä kysellä sen kummemmin mitään. Opettajan onkin hyvä puhua myös siitä, kuinka tärkeää vanhemman läsnäolo läksyjentekotilanteessa pienelle koululaiselle on. Samalla on tärkeää ottaa puheeksi vanhempien oma osaaminen, jotta opettaja voi tarpeen tullen antaa vanhemmille eväitä siihen, kuinka he parhaiten voivat lasta läksyjenteossa auttaa ja tukea.

8.     Romanikulttuurin yksi keskeinen arvo on onnellisuus. Ajatuksenahan tämä kuulostaa varsin hienolta, mutta siihen saatetaan pyrkiä väärin konstein lapsen kannalta ajatellen. Saattaa esimerkiksi olla, että lapsen annetaan valvoa mielensä mukaan, eikä häntä raaskita aamuvarhain herätellä kouluun. Voi myös olla, että jos lapsi kieltäytyy lähtemästä kouluun, eivät vanhemmat raaski häntä sinne pakottaa vaan antavat hänen jäädä kotiin. Tähän on myös olennaisena syynä se, ettei vanhemmilla ole riittävästi tietoa tai käsitystä siitä, kuinka merkityksellinen asia koulunkäynti lapsen kannalta on. Jos tällaisia ongelmia ilmenee, on ne syytä ottaa puheeksi mahdollisimman pian.

9.     Romanilapsi ei välttämättä peruskoulun aloittaessaan ole leikkinyt lainkaan valtaväestön lasten kanssa. Tähän vaikuttaa hyvin suuresti nimenomaan esiopetuksen puuttuminen ja se, että monet lapset seurustelevat päivittäin kotona ollessaan lähinnä itseään vanhempien kanssa. Sisällä leikkiminen on monesti tyypillisempää kuin ulkoleikit, jolloin kontaktia muihin lapsiin ei myöskään oikein helpolla pääse syntymään. Ollessaan ainoana romanina luokassa lapsi saattaa senkin puolesta kokea olonsa turvattomaksi ja itsensä erilaiseksi. Jotta lapsi voi kokea kuuluvansa luokkayhteisöön omana itsenään, on hyvä ottaa romanikulttuuri mukaan luokan yhteisiin asioihin tavalla tai toisella. Näitä tapoja voivat olla romaneita käsittelevät sadut, romaneita esittävät piirrokset tai kuvat, tai miksi ei vaikkapa yhtenä päivänä joku romani voisi tulla luokkaan puhumaan romaneista ja romanikulttuurista muutamalla sanalla. Sanallinen sisältö on usein pienille koululaisille toisarvoista, tärkeämpää heille saattaa olla esimerkiksi ihan vain romanivaatteiden näkeminen ja tunnusteleminen.

Äskeiset luettuaan lukijan on hyvä kuitenkin muistaa, että jokainen romanilapsikin on yksilö, samoin hänen perheensä on yksilöllinen. Joidenkin romanilasten kohdalla joka ikinen edellä olevista kohdista voi olla huomiota vaativa asia, joidenkin kohdalla näistä täyttyy vain muutama kohta, joidenkin kohdalla ei välttämättä mikään.

Kuten jossain kohdin jo ehdin mainita, on lapsen vanhemmat syytä tavata mahdollisimman pian siitä, kun lapsi on aloittanut koulun. Tapaamisessa on hyvä puhua yhteisistä pelisäännöistä esimerkiksi poissaolojen ja yhteydenpidon suhteen. Tällöin on myös erittäin hyvä sauma puhua siitä, kuinka romanikulttuuri juuri tämän lapsen kohdalla pitäisi ottaa (mahdollisuuksien rajoissa tietenkin) huomioon. (Joidenkin mielestä ei välttämättä mitenkään, jotta lapsi ei opi, että häntä ”pitää” kohdella eri tavalla etnisen taustansa vuoksi.) 

Kotiväki toivoo yleensä, että lapseen pätevät samat säännöt ja oikeudet, kuin muihinkin lapsiin.

Romanilapsi voi osallistua kaikille oppitunneille siinä, missä muutkin. Eriyttäminen ei kuulu yleensä vanhempien toiveisiin tai vaatimuksiin, eikä eriyttämisiä ole minun tietääkseni juurikaan romanilasten kohdalla tapahtunut.

Peruskoulu romanilapsen kasvaessa

Murrosiän alkaessa oma identiteetti alkaa hahmottua selkeämmin ja oma kulttuuri aletaan tiedostaa paremmin. Nämä kaksi asiaa alkavat vaikuttaa enemmän, ja tulevat siten myös aiempaan verraten enemmän esille.

Murrosiässä kenellä tahansa on omalla tavallaan vaikeaa, mutta romaninuorilla tähän vaiheeseen liittyy myös muutoksia ja murroksia kulttuurinkin suhteen. Murrosikä on sitä aikaa, kun nuoresta kehkeytyy aikuinen ja lapsuus on jäämässä taakse. Viimeistään tässä vaiheessa nuoret alkavat toden teolla oppia asioita omasta kulttuuristaan. Tällöin heiltä myös vaaditaan kulttuurillisesti enemmän kuin aikaisemmin.

Käytännössä tämä tarkoittaa etenkin sukupuoliroolien korostumista. Tytöt valmistautuvat tulevaisuuteen opettelemalla naisilta vaadittavia taitoja ja tietoja, pojat taas vastaavasti opettelevat miehen elämään kuuluvia asioita, tietoja ja taitoja.

Tytöille kuuluvia asioita ovat kodista huolehtiminen ja ruuanlaitto. Myös perheenjäsenistä huolehtiminen ja heidän tarpeidensa huomioonottaminen kuuluvat asiaan. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että tytöt alkavat yleensä ottaa vastuun omien pyykkiensä lisäksi myös veljiensä pyykeistä. Jos pienempiä sisaruksia on, saavat tytöt enemmän vastuuta myös näiden suhteen.

Nykyään moni opettaa pojilleenkin jonkinlaiset ruuanlaitto- ja siivoustaidot, vaikka ne eivät varsinaisesti miehen ”toimenkuvaan” kuulukaan. Pojat opettelevat lähinnä vuorovaikutustaitoja ja sosiaalisia pärjäämistaitoja. Mikäli perheen isä tai joku lähipiirin mies on innokas kaupankävijä, otetaan poika usein mukaan myös näitä taitoja oppimaan.

Ulkoiset muutokset ja niihin liittyvät seikat

Ensimmäinen ja näkyvin merkki aikuisuutta kohti siirryttäessä on tietysti vaatetus. Yleensä vaatetukseen liittyvät muutokset tapahtuvat viimeistään siinä vaiheessa, kun lapsi siirtyy ala-asteelta yläasteelle. 

Aiemmin verkkareissa ja farkuissa kuljeskellut romanipoika alkaa nyt pukeutua ns. suoriin vaatteisiin ja lakerisiin kenkiin. Vaatemuutos on lievempi kuin tytöillä, eikä pojan vaatetus tästä enää sinänsä muutu. Oma totutteleminen suoriin vaatteisiinkin hänellä silti on, sillä näiden vaatteiden käyttöön ottaminen tavallaan pakottaa hänet luopumaan tietyistä asioista, joita hän on aiemmin ”lapsena” voinut vapaasti tehdä. Yksi tällainen asia on pyörällä ajaminen.

Poika saattaa olla luokassa takki päällä, mikä saattaa aiheuttaa opettajassa närkästystä. Opettajan kehotuksesta huolimatta poika ei välttämättä suostu ottamaan takkia pois päältään. Tämä saattaa vaikuttaa siltä, että poika on tottelematon ja huonokäytöksinen, ja haluaa tahallaan temppuilla opettajan kanssa. Siitä ei kuitenkaan ole kysymys. 

Romanikulttuurissa miehen kuuluu naisen tapaan peittää itsensä. Tähän liittyy se, että päällyspuseroksi luokiteltava vaate on aina oltava päällä. Kauluspaitasillaan miehet eivät voi olla, vaan kauluspaidan päällä on oltava jonkinlainen takki tai paksumpi päällyspusero. Jotkut ovat tavoissaan tiukempia, ja pitävät ehdottomana takin käyttöä kauluspaidan ja varsinaisen päällyspuseron päällä. 

Tämä ei ole pelkästään häveliäisyyttä, vaan myös osa symbolista puhtautta. Vaikka koulumaailma onkin koulumaailma, haluaa poika tällä tavoin suhteellisen ”oikein” pukeutuessaan pitää nämä tilat ”puhtaina” esimerkiksi sen varalta, että joku vanhempi romani tulee jossain vaiheessa käyneeksi kyseisessä luokkatilassa.

  Tytöt vaihtavat housut pitkiin hameisiin ja jakkuihin. Tämä on heidän kohdallaan siirtymävaihe, jonka aikana he pohtivat mm. sitä, laittavatko aikanaan varsinaisen romaniasun päälleen vai eivät. ”Pikkuvaatteissa” kulkevalla tytöllä on enemmän edelleen vapauksia kuin romanivaatteita käyttävällä tytöllä tai naisella. Silti hänellekin tulee eteen asioita, joita hänen olisi paheksuttavaa housuista hameeseen vaihdettuaan tehdä.

Yksi tällaisista asioista tytöilläkin on pyörällä ajo, jota pidettäisiin tytön tekemänä jopa pahempana asiana, kuin jos pyörällä ajelija olisi poika.

Tunneille osallistuminen

Romanilapsi voi edelleen osallistua kaikille oppitunneille. Tässä vaiheessa nuoren kehitystä romanikulttuuri tuo kuitenkin mukanaan muutamia erityispiirteitä, joita olisi hyvä pyrkiä huomioimaan edes tiedollisella tasolla.

1.     Liikuntatunnit. Nuori voi osallistua ihan tavallisesti liikuntatunneille. Pojat voivat pukeutua liikuntavaatteisiin, samoin tytöt. Päteväksi esteeksi tälle voi muodostua vanhempien romanien paikalla oleminen tai eri sukupuolten oleminen samassa liikuntaryhmässä. Kuitenkin on yleistä, että liikuntavaatteisiin (varsinkin, jos on kyse uima-asusta) pukeutuminen koetaan ongelmalliseksi ja vastahakoiseksi huolimatta siitä, että nämä kaksi ongelmaa on ratkaistu. Tähän on syynä se, että nuori on juuri käynyt läpi muutoksen vaatetuksensa suhteen. Lisäksi vaatetukseen liittyvät asiat, vartalon ja sen muotojen peittäminen ovat romanikulttuurissa niin suuri asia, että se murrosiän kera saattaa muodostua suorastaan ylitsepääsemättömäksi ongelmaksi. Opettaja voi keskustella tästä asiasta suoraan nuoren vanhemman kanssa, kunhan nuori ei itse ole paikalla. Opettaja voi myös keskustella asiasta nuoren kanssa kahden. Jos ongelmaan ei tunnu tulevan muuta ratkaisua, voisi opettaja järjestää jotain vaihtoehtoista liikuntaa nuorelle – kuitenkin siten, että suorittaminen tulee jollain tavalla valvotuksi.

2.     Musiikintunnit ja musiikki koulussa. Yleensä romanit viihtyvät hyvin musiikintunneilla, onhan musiikki tärkeä osa kulttuuriamme ja kulttuurista perintöämmekin. Nuori voi osallistua samaan tapaan opetukseen kuin muutkin. Hänet voi tarpeen tullen pyytää esiintymään esim. koulun juhlassa, minkä hän yleensä tekeekin mielellään. Tässä on kuitenkin syytä ottaa huomioon esimerkiksi laulun sanat. Jos kuulijana on vanhempi romani, ei nuori voi laulaa ns. hävettävistä asioista. Koulussa lauletut laulut ovat tietysti melkoisen korrekteja, mutta tällaisia mahdollisia vastaantulevia ”häpeän paikkoja” ovat esimerkiksi lapsen syntymä, synnytys, avioliitto tai seurustelu. Sen sijaan itsestään rakkaudesta nuori voi kyllä laulaa.

3.     Terveystiedon tunnit ovat erittäin hyvä asia romaninuoren kannalta. Seksuaalisuuteen ja seksuaaliterveyteen liittyvistä asioista romanikodeissa ei puhuta lainkaan. Nuori ei voi kysyä asioista vanhemmiltaan, eikä vanhempi voi puhua ko. asioista nuorelle. Tällöin nuoren tiedot ovat usein hyvin vähäiset, ja jäävät ties minkä varaan. Onkin tärkeää, että nuori kuulee näistä asioista edes koulussa. Terveystiedon tunneille nuori voi osallistua muiden tapaan, mutta esimerkiksi ryhmätöitä tehdessä (jos käsitellään seksuaalisuutta, seksiä tai siihen liittyviä asioita) olisi ihan hyvä, mikäli romanipoika ja romanityttö eivät olisi samassa ryhmässä. Tämä edesauttaa sitä, että ryhmätyötä todellakin voidaan tehdä. Jos romanipoika ja romanityttö laitetaan samaan ryhmään pohtimaan seksiä tai seksuaalisuutta, syntyy usein tilanne, että kumpikaan ei sano mitään, vaan kumpainenkin ikään kuin häpeää toista. On myös niin, että naispuolisten ei ole sopivaa puhua tällaisista ”sopimattomista” asioista miespuolisten kuullen, ja tämäkin alkaa jo tässä ikävaiheessa vaikuttaa.

4.     Kotitaloustunnit ovat yleensä myös hyvin mieluisia romaninuorille. Syöminen on romanikulttuurissa tärkeä asia, ja kotitaloustiedot ja –taidot ovat tärkeitä etenkin romanitytöille. Usealla romaninuorella on jonkinlaiset kokkaamisen perustaidot. Kotitaloustunneilla romaninuoret kiinnittävät yleensä huomiota paljolti sekä konkreettiseen puhtauteen, mutta myös symboliseen puhtauteen. Voi olla, että nuori haluaa itse vastata astioiden yms. käyttötarvikkeiden puhtaudesta, mikäli huomaa, että tarvikkeet on aiemmin puhdistettu huolimattomasti. Symbolinen puhtaus taas ilmenee eri tavoin, ja jos siitä ongelmia koituu, on se hyvä ottaa puheeksi.

Kotitaloustunneilla tehdään tietysti muutakin kuin laitetaan ruokaa. Nämä asiat eivät aiheuta nuorelle ongelmaa. Nuori voi tuoda kotoaan oman vaatekappaleensa, pyyhkeensä tai lakanansa pestäväksi koulussa. Sen sijaan esimerkiksi omien vanhempiensa vaatteita hän ei voi koululle tuoda, eikä pestä niitä samassa koneessa/koneellisessa, kuin omia tekstiilejään.

Kun romaninuori lopettaa yhtäkkiä koulun

Esimerkki 1. Romanipoika oli kahdeksannella luokalla, ja koulu sujui vaihtelevalla menestyksellä. Yllättäen poika ei tullut kouluun reiluun kahteen viikkoon, jolloin opettaja otti yhteyttä pojan vanhempiin ja sai kuulla näiltä, että poika on ”ottanut akan” ja muuttanut tämän kanssa yhteiseen kotiin. Opettajaa tämä tyrmistytti, syystäkin.

Esimerkki 2. Romanityttö kävi yhdeksättä luokkaa ja oli koulussa päivittäin. Yhtäkkiä tyttö jäi pois koulusta, eikä kouluun otettu minkäänlaista yhteyttä asian johdosta. Opettaja oli huolissaan, ja otti yhteyttä kotiväkeen. Kotoa kerrottiin, että tyttö on karannut yhdessä seurustelukumppaninsa kanssa, eikä todennäköisesti enää palaisi kouluun. Myöhemmin tyttö otti yhteyttä opettajaan kertoakseen suunnilleen samat asiat kuin vanhempansakin, mutta aikoi suorittaa keskenjääneet opintonsa myöhemmin.

Joskus romaninuoret hyppäävät varsinaiseen aikuisuuteen aivan liian nopeasti, jolloin yksi ikävimmistä seurauksista on se, että koulunkäynti keskeytyy ja lopahtaa kokonaan.

Tähän yksi suurimmista syistä on se, etteivät nuoret voi seurustella julkisesti, vaan kaiken on tapahduttava salaa. Seurustelusuhteen julkistamisesta olen eräässä aiemmassa kirjoituksessani kertonut enemmän, mutta lyhyesti sanottuna seurustelusuhteen julkistaminen tapahtuu siten, että nuoret karkaavat joksikin aikaa toiselle paikkakunnalle odottamaan, että saavat vanhemmiltaan siunauksen. Kun yhdessäolo on hyväksytty, voivat nuoret palata takaisin lähtöpaikkaansa ja muuttaa yhteiseen kotiin. 

Useimmat nuoret ajattelevat ennen seurustelusuhteensa julkistamista, että koulua voi kyllä käydä myöhemminkin. Kuitenkaan se ei monessa tapauksessa onnistu. 

Yhteiselämän aloittaminen jo itsessään on suuri askel ja muutos. Miehelle tämä on tietysti helpompaa, mutta naisen vastuu ja työmäärä kotona lisääntyvät entisestään. Usein nuorten elämänrytmi on myös epäsäännöllinen, joka ei tietenkään helpota koulunkäyntiä tai sen aloittamista. Opiskelun jatkaminen tai opintojen loppuunsaattaminen on hankalaa myös silloin, jos kumppani ei tunnu ymmärtävän asian merkitystä alkuunkaan.

Ei ole myöskään lainkaan epätyypillistä, että viimeistään vuoden verran saman katon alla asuneelle parille on tulossa perheenlisäystä. Tämäkin on tietysti yksi niistä opintojen järjestymistä hankaloittavista asioista.

Romanilapsi ja erityisopetus

Prosentuaalisesti romanilapsia on erityisopetuksen piirissä huomattavasti suurempi määrä kuin valtaväestöä. Luvut ovat synkkiä ja puhuvat romanilasten tilanteesta karua kieltään.

Luokalle jääminen on romanilapsilla yleisempää kuin valtaväestöllä. Luokalle jäävien osuus on yleisintä 1. ja 2. luokilla, ja prosentuaalisesti luokalle jäävien osuus noin 19 %. Usein luokalle jäämistä saattaa seurata erityisopetukseen siirto. Erityisopetukseen siirtäminen romanilasten kohdalla on keskittynyt ensimmäisen kahden luokka-asteen ajalle, sekä yläasteen alkuun. 

Ennen kuin erityisopetukseen siirtämistä aletaan pohtia, pitäisi ensin olla kyllin hyvin selvillä siitä, minkä tyyppisestä ongelmasta oikeastaan on kysymys. Usein riittävä ja toimiva ratkaisu on jonkin yksittäisen taidon kehittäminen

Vanhemmat kokevat erityisopetukseen siirtämisen yleensä hyvin kielteisenä asiana. Taustalla on ajatuksia sulauttamisesta ja siitä, että lapsi tulee nyt entistäkin enemmän leimatuksi ja syrjäytyneeksi. Usein toivotaan, että erityisopetukseen siirtäminen toteutettaisiin tilapäisenä ratkaisuna, jolloin lapsella olisi jossain vaiheessa mahdollisuus siirtyä takaisin yleisopetuksen piiriin.

Ennen erityisopetukseen siirtämistä pitäisi käyttää kaikki muut mahdolliset konstit. Elleivät ne auta, ja erityisopetus nähdään ainoaksi vaihtoehdoksi ja ratkaisuksi, kaipaavat vanhemmat yleensä perinpohjaista tietoa siitä, miksi tällaiseen ratkaisuun on päädytty. Erityisen tärkeää heille on kuulla selkokielellä se, mitä hyötyä erityisopetukseen siirtämisestä on lapselle itselleen.

Näitä asioita on hyvä tähdentää, jotta vanhemmat saadaan motivoitua tukemaan lapsen koulunkäyntiä edelleen ja motivoimaan myös lasta.

Romanivanhempien kohtaaminen

Avoin keskustelu on myös koulumaailman suhteen yksi niistä asioista, joita romanivanhemmat toivovat ja odottavat opettajalta. Romanivanhemmille on tärkeää tulla kuulluiksi ja kokea, että opettaja ymmärtää heitä ja heidän lastaan. Heidän on myös tärkeä ymmärtää perin pohjin opettajan sanomat asiat. Kaikesta ei välttämättä kehdata kysyä, mutta opettajan on hyvä varmistaa, että kaikki tulee ymmärretyksi.

Romanivanhemmille olisi hyvin tärkeää selvittää esimerkiksi kehityskeskusteluiden, vanhempainiltojen ja muiden tällaisten kohtaamisten tärkeys. On hyvä puhua myös siitä, miten tärkeää heidän olisi tutustua muihin vanhempiin; tällä voidaan poistaa ennakkoluuloja, mikä on tärkeää etenkin lapsen kannalta.

Yhteiset pelisäännöt ovat myös niitä, joista on ehdottomasti puhuttava. Näihin liittyy esimerkiksi se, keneen tai keihin lapsen asioista ollaan yhteydessä, miten yhteydenpito koulun ja kodin välillä tapahtuu, miten toimitaan lapsen sairastuessa tai muista syistä johtuvissa poissaolotilanteissa, miten toimitaan, jos lapsi myöhästyy koulusta.

Myöhästymisestäkin on hyvä puhua erikseen, sillä vanhemmilla ei välttämättä ole käsitystä siitä, mistä lapsi jää myöhästyessään paitsi. Joillakin vanhemmilla saattaa olla myös se kuva, että kun myöhästyä ei saa, on parempi olla pois koko päivä. Tämä käsitys on syytä murtaa heti alkuunsa.

Läksyjen teosta ja sen sellaisesta on myös puhuttava, samoin säännöllisistä elämänrytmeistä lapsen kannalta. Jälkimmäistä ei välttämättä tarvitse ottaa puheeksi missään vaiheessa, ellei siihen liittyviä ongelmia ilmene.

Muuta huomioitavaa

1.     Romanikulttuuriin kuuluu vanhempien ihmisten kunnioittaminen. Kunnioituskäsitykset ja kunnioittamisen osoittaminen ilmenevät eri ihmisillä ja eri perheissä eri tavoin, mutta ei ole tavatonta, että nuori opetetaan siihen, ettei hän saa väittää vastaan itseään vanhemmille ihmisille. Tällöin nuori ei siis voi vapaasti riidellä vanhempiensa kanssa (vaikka useissa kodeissa riidelläänkin). Tämä saattaa purkautua huonona käytöksenä muita kohtaan, kohteena voi olla esimerkiksi opettaja tai oppilas.

2.     Romanikulttuuriin kuuluu yhteisöllisyys. Suku on tärkeä asia, ja kaukaisempiakin sukulaisia halutaan olla tukemassa vaikeuksien keskellä. Esimerkiksi sairastapausten tai kuolemantapausten sattuessa saattaa olla niin, että perhe ryntää sukulaisten avuksi jopa toiselle puolelle Suomea ilmoittamatta lapsen poissaolosta mitään koululle.

3.     Kirjalliset viestit eivät ole parhaita mahdollisia ajatellen yhteydenpitoa koulun ja kodin välillä. Ensimmäinen kompastuskivi voi olla puutteellinen lukutaito tai se, ettei viestin sisältöä muuten ymmärretä, mikäli siinä on käytetty vaikeita tai vieraita termejä. Kirjallinen viesti on myös viesti, jota ei oteta niin vakavasti, kuin henkilökohtaista tapaamista tai puhelimessa keskustelua. Kiireetön henkilökohtainen tapaaminen on näistä kahdesta tietysti parempi vaihtoehto.

4.     Lapsi ei päätä perhettä koskevista asioista. Pienen lapsen käsityskyky ei myöskään riitä sellaisten asioiden käsittelyyn tai hoitamiseen, jotka ovat vanhempien tehtäviä. Jos siis perhe lähtee äkkiarvaamatta toiselle puolelle maata eikä asiasta ilmoiteta mitään kouluun, ei tästä pidä vihoitella lapselle tai muuten osoittaa, että syy olisi lapsessa. Tällöin on vain hyvä ottaa yhteys vanhempiin ja keskustella vakavasti.