Romanikulttuuri: Raskaus ja synnytys

Romanikulttuuriin kuuluvat tavat ulottuvat myös raskauteen ja synnytykseen liittyviin tapoihin, ja eroavat jonkin verran valtakulttuurin tavoista. Näiden lisäksi tapakulttuurimme näyttelee hyvin suurta osaa myös synnytyksen jälkeisessä ajassa.

Koetan tässä nyt käydä mahdollisimman perinpohjaisesti näitä asioita läpi, ja samalla myös tuoda esille sitä, miten ja missä yhteisöissä samankaltaisuuksia ko. asioihin viitaten esiintyy.

Koska kaikki tapakulttuuriimme liittyvät asiat ovat osa ikään kuin laajempaa kokonaisuutta, olen aiempienkin kirjoitusten kohdalla yrittänyt tehdä teille lukijoille selkoa siitä, mikä tapa liittyy mihinkin kokonaisuuteen. Eritellään nyt sitten vielä, että nämä kaikki kolme ovat osa vanhempien ihmisten kunnioittamista ja häveliäisyyttä. Synnytyksen jälkeiseen aikaan liittyvät tavat kuuluvat lisäksi myös symbolisten puhtaustapojen piiriin.

Minulle moni valtaväestön edustaja on kommentoinut näiden tapojen olevan ”ikään kuin vanhahtavia”. Niin ne toki ovatkin, jos katsellaan valtaväestön nykyajan tapakulttuuria – nimenomaan nykyajan. Luultavasti suurelle osalle lukijoista ei ole mikään yllätys tai hämmästys, että samantyyppisiä tapoja on kuulunut ihan valtaväestönkin tapakulttuuriin menneinä vuosina. Tietyissä uskonnollisissa yhteisöissä on edelleen tiettyjä toimintatapoja, joista voi helposti löytää samankaltaisuuden verrattaessa asioita meidän tapakulttuuriimme.

Raskaus

Raskaus koetaan meidänkin kulttuurissamme hyvin myönteisenä ja iloisena asiana, tuohan se monta asiaa tullessaan. Raskaus tavallaan sitoo lapsen vanhemmat toisiinsa ihan uudella tavalla, ja viimeistään raskauden tullessa julki pariskunta aletaan mieltää pariskunnaksi ihan kunnolla. 

Vaikka raskaus positiivinen asia onkin, on se samalla myös yksi niistä asioista, joista ei ääneen nuorten ja vanhempien välillä puhuta. Tähän liittyy myös olennaisesti se, että koko raskaus pyritään peittämään hyvin pitkälti ihan konkreettisestikin. Tähän on syynä se, että kaikkihan me tiedämme, mihin raskaus viitaa: seksiin – siitähän lapsi on alkunsa saanut.

Joskus on tilanteita, jolloin raskaudesta puhuminen on melkeinpä välttämätöntäkin, vaikka keskustelun osapuolet olisivatkin nuorempi henkilö ja vanhempi henkilö. Tällöin on kuitenkin yleistä, että asiasta ei välttämättä puhuta suoraan – käytetään kiertoilmauksia, joiden pohjalta kuitenkin keskustelun molemmat osapuolet tietävät, mistä on kysymys. Vaikka asiasta puhuttaisiin sen oikealla nimelläkin, ei keskustelun nuorempi osapuoli yleensä ole se raskaana oleva nainen eikä hänen kumppaninsakaan, vaan joku lähipiiriin kuuluva henkilö.

Raskauden konkreettinen peittäminen hoidetaan vaatteilla. Jos nainen käyttää niin sanottuja pikkuvaatteita eli pukeutuu pitkiin hameisiin (ei siis varsinaiseen romaniasuun) on raskauden peittäminen hankalampaa siinä vaiheessa, kun raskaus todella alkaa näkyä. Tällöin sitten vain pysytellään pois vanhempien ihmisten edessä, ja vältetään turhaa kodin ulkopuolella liikkumista.

Jos nainen taas pukeutuu romanivaatteisiin, on raskauden peittäminen aluksi helpompaa. Raskauden edetessä romanivaatteiden käyttäminen on puolestaan hankalampaa, epäkäytännöllisempää ja epämukavampaakin, vatsan kasvaessa kun hametta yleensä nostetaan ylöspäin - ikään kuin siihen vatsan päälle. Raskauden edetessä romanivaatteetkin ennen pitkää paljastavat raskauden.

On myös selvää, että vaikka romanivaatteita ei käyttäisikään ja raskaus näkyisi jo kauas, on silti käytävä esimerkiksi kaupassa ja hoitamassa muuten tavalliset jokapäiväiset asiat. Joskus saattaa sattua niin, että paikalle osuu vanhempia ihmisiä, jolloin tilanne on kiusallinen. Tällöin raskaana olevan tulee hävetä laskemalla katseensa, peittämällä silmänsä ja lähtemällä kävelemään toiseen suuntaan - pois päin siis näistä vanhemmista ihmisistä. Nämä paikalle osuneetkaan eivät saisi asiaa sen kummemmin alkaa kommentoimaan, mutta joskus näinkin tapahtuu.

Myös romanivaatteita käyttävän naisen on raskauden edettyä pidemmälle hävettävä vanhempia ihmisiä, mikäli raskaus on vaatteista huolimatta ilmeinen asia - tai nainen tietää raskauden olevan yleisessä tiedossa.

Synnytys 
Itse synnytykseen liittyviä erityispiirteitä ei kovin paljoa ole. Synnytys tapahtuu sairaalaympäristössäOn toivottavaa, että kätilö ja muu paikalla oleva henkilökunta olisivat naispuolisia, koska alastomuus koetaan hieman kiusallinen. Mieslääkärin tms. paikalla olo ei kuitenkaan millään tavalla "estä" tai sinänsä hankaloita synnytystä - lääkärin sukupuolihan nyt kuitenkin on asia, johon ei välttämättä ole mahdollisuutta vaikuttaa.

Jollei nainen synnytä yksin, voi synnytyksessä olla mukana oma puoliso, tai vastaavasti joku omanikäinen naispuolinen läheinen. Oma äiti ei tule ollenkaan kysymykseen.

Synnyttäjän omaiset (vanhemmat, appivanhemmat ja muut vanhemmat sukulaiset) saattavat soittaa sairaalaan ja tiedustella henkilökunnalta asioiden laitaa. Totta kai - eiväthän he voi synnyttäjältä itseltäänkään näistä asioista kysellä. Synnyttämään tullut nainen osaa varmasti kaikista parhaiten valaista henkilökuntaa siitä, miten hänen kohdallaan ko. asiassa tulisi toimia - annetaanko tietoja, vai eikö. Yleensä ihan toivotaan, että henkilökunta antaisi soittajille mahdollisimman selkeän vastauksen, jotta näiden ei tarvitse ainakaan huolehtia turhaan.

Synnytyksen jälkeen olisi tietysti luonnollista aloittaa imetys, mutta yleensä imetystä ei joko aloiteta oikeastaan ollenkaan tai se lopetetaan hyvin pian. Imetys ajatellaan myös eräänlaisena epäpuhtaana tapahtumana - ja samalla voisi kai sanoa, että sitä ei tämän ajatuksen vuoksi koeta kovin luonnollisena asiana.

Synnytyksen jälkeinen aika

Synnytyksen jälkeen naisen ja lapsen katsotaan olevan epäpuhdas noin kuukauden verran. Tämän epäpuhtaan ajan keston määrittely saattaa hieman vaihdella, mutta mitään järisyttäviä eroja ei kuitenkaan tässä asiassa ole. Erot ovat lähinnä parin viikon luokkaa, ja riippuvat ihan henkilön omista käsityksistä.

Käytännössä epäpuhdas aika asettaa tiettyjä rajoitteita sekä naiselle että lapselle. Ensinnäkin tullaan siihen, että synnytyksen jälkeen sekä nainen että vauva ovat suurelta osin erillään muusta yhteisöstä. Vanhempi väki ei näe naista eikä lasta koko tänä epäpuhtaana aikana – ei siis puhettakaan, että he tulisivat vierailemaan synnytyslaitokselle. 

Koko epäpuhtaan ajan verran nainen sekä lapsi pysyttelevät vain ja ainoastaan kodin seinien sisäpuolella, eikä kummankaan – ei naisen eikä lapsen – pitäisi mennä keittiöön, jotta keittiö ei saastuisi. Käytännössä nainen ei siis voi toimittaa normaaleja kotiaskareita tähän ensimmäiseen kuukauteen, jolloin kotiin tuleekin yleensä auttelemaan joku samaa ikäluokkaa oleva naispuolinen tuttava tai sukulainen. Ellei ketään kodin ulkopuolista auttajaa tule, hoitaa mies tietysti ruuanlaiton ja tiskin.

Jos tapoja noudatetaan hyvin tiukasti, tullaan myös siihen, että ensimmäisen kuukauden aikana vauvan tavaroita, kuten vaikka tuttipulloja, ei voida säilyttää keittiössä tai viedä keittiöön. Jos tälle linjalle lähdetään, pitäisi näitä vauvan tuttipulloja yms. säilyttää wc- tai makuuhuonetiloissa, ja samoin ne tulisi kylpyhuoneen tiloissa pestäkin.

Tässä kohtaa voidaan tietysti kysyä, onko wc oikeastaan paras mahdollinen paikka esimerkiksi hygieenisyytensä puolesta vauvan tuttipullojen säilyttämiseen? Ei tietenkään, koko kylppärihän on kodin bakteerisin paikka. Peseminenhän tietysti onnistuu oikeiden tarvikkeiden avulla ihan samaan tapaan kuin keittiötiloissakin. Samalla tietysti voidaan sanoa niinkin, että kekseliäs ihminen kyllä keksii keinot varjella lastaan epähygieenisyydeltä – ja säilyttää ne vauvan tuttipullot alkuun vaikkapa sitten ihan makuuhuoneen tiloissa.

Nämä väliaikaiset esteet normaalille toiminnalle voivat tietysti muodostua ongelmaksi, mikäli nainen on lapsen kanssa yksin, eikä apua syystä tai toisesta ole saatavilla. Tällöin on usein toimittu niin, että nainen on ensimmäisen kuukauden ajaksi mennyt vauvan kanssa ensikotiin; siellä kun hänen ei tarvitse ihan samalla tavalla tapakulttuurista välittää, vaan hän voi keskittyä pitämään huolta vauvasta ja itsestään. 

Epäpuhtaan ajan päätyttyä elämä alkaa pikku hiljaa palata normaaliuomiinsa. Tällä tarkoitan nyt sitä, että vaikka kuukausi synnytyksestä onkin kulunut, ei nainen vauvansa kanssa ryntää saman tien kyläilemään tai ihmisten ilmoille. Vaikka nainen voikin – ja on ehkä pakkokin – vauvan kanssa hoitaa nyt kaikenlaiset pakolliset asiat, pidetään silti hyvänä, että vauva varsinaisesti näytetään vasta ristiäisten jälkeen, eli noin parin kuukauden ikäisenä.

Synnytyksen jälkeiseen aikaan liittyvät samankaltaisuudet muissa yhteisöissä

Monessa muussakin kulttuurissa romanikulttuurin lisäksi on tapoja liittyen synnytyksen jälkeiseen aikaan. Voidaan yleisesti ottaen sanoa, että näissä kaikissa on yhteistä nimenomaan se, että vasta synnyttänyt nainen on ollut ikään kuin eristyksissä muusta yhteisöstä ja palannut sen keskuuteen vasta tietyn ajan kuluttua.

Koska niin moni romani on puheissaan verrannut – ja vertaa – kulttuuriamme Raamatusta löytyviin asioihin, on tietysti ihan luonnollista ottaa tässä kohtaa pikaiseksi esille VT:stä löytyvä Mooseksen laki. 

Synnytyksenjälkeisestä ajastahan siellä sanotaan tällä tavalla vapaamuotoisesti kerrottuna niin, että synnytettyään pojan nainen oli ”saastainen” viikon verran, jonka jälkeen hänen oli vielä pysyteltävä kotona 33 päivää – reilun kuukauden siis. Tyttölapsen synnytettyään nainen puolestaan oli saastainen kaksi viikkoa ja kotona hänen oli pysyteltävä 66 päivää.

Jos taas katsellaan ihan suomalaista valtakulttuuria historian hämärissä, 1680-luvun loppupuolella tuli kirkkolain nojalla voimaan asetus, jonka mukaan kirkottaminen oli pakollinen toimitus jokaiselle naiselle. Tämän kirkottamisperinteen mukaan naisen piti pysytellä kotona kuusi viikkoa, jonka aikana hän ei saanut esimerkiksi kätellä ketään, etenkään miehiä. Varsinaisesta epäpuhtaudesta en ole tässä yhteydessä kuullut puhuttavan, vaan syyksi olen kuullut ajatuksesta, jonka mukaan nainen vailla kirkotusta oli pakana. Kirkotuksen jälkeen sitten kirkotuksen myötä nainen ikään kuin ”palasi” takasin muun yhteisön pariin.

Ortodoksisen perinteen mukaan nainen puolestaan oleili kotona siihen saakka, kunnes lapsen syntymästä oli kulunut 40 päivää. Tietääkseni kirkottaminen kuuluu edelleen ortodoksiseen perinteeseen. Kerrotaan myös, että tämä kirkottamistapa on perua juutalaisuudesta.

Entäpä puolestaan islam – nainenhan on myös islamin mukaan suoranaisesti epäpuhdas synnytettyään lapsen. Tätä epäpuhdasta aikaa kestää 40 päivän verran, jonka jälkeen sitten palaa ihan normaaliin arkeen. Tämä epäpuhdas aika ilmenee musliminaisella esimerkiksi siten, ettei hän voi esimerkiksi osallistua paastoon, koskea Koraaniin tai mennä moskeijaan. 

Hindulaisuutta tarkastellessa puolestaan löytyy hyvin paljon samaa verraten meidän kulttuuriimme – tosin onko tämä ihme, romanithan ovat lähtöisin Intiasta. Hindulaisen perinteen mukaan nainen myöskin saastuu synnyttämisestä, ja on puhdas kolmen kuukauden kuluttua. Tuon ajan nainen perinteen mukaisesti viettää oman äitinsä kodissa. Tällä tavoin vaimo estää miehensä ja tämän perheen saastumisen. Tämä epäpuhdas aika vaikuttaa heillä siten, että esimerkiksi temppeleihin ei mennä, eikä pyhiinvaelluksiin tai rituaaleihin osallistuta. Ylemmissä kasteissa myöskin keittiöön meneminen on kiellettyä

Hei kaikki,

Tällä hetkellä on aivan valtava kiire ja hoppu, mutta kirjoittelen kyllä lisää heti kun vain ehdin. Jos suinkin mahdollista, niin jo tänään saatte nauttia (tai kärsiä) uudesta kirjoituksesta. Nyt on taas kiirehdittävä!

Ps. Kaikkiin kommentteihin on nyt vastattu!

Romanikulttuuri: Seurustelu ja parisuhteet

Otsikossa jo itse aihe tulikin. Näin alkuun mainitsen, että tällä kertaa käsittelyssä olevat asiat liittyvät etenkin vanhempien ihmisten kunnioittamiseen ja häveliäisyystapoihin. Mikäli nämä kaksi asiaa eivät sano sinulle mitään tai tapakulttuurimme on näiltä osin sinulle ihan vieras, suosittelen, että keskeytät hetkeksi tämän tekstin lukemisen ja siirryt lukemaan aluksi vanhempien kunnioittamisesta ja häveliäisyystavoista kertovia kirjoituksiani.

Seurustelun salassapito

Seurustelu on monien muiden asioiden tapaan aihe, josta nuoremmat ja vanhemmat eivät juttele keskenään. Lapset eivät kerro vanhemmilleen seurustelevansa jonkun kanssa, eivätkä vanhemmat kysele lapsiltaan näiden mahdollisista seurustelukumppaneista. Seurustelukumppaneita ei täten myöskään tuossa vaiheessa tuoda kotiin eikä muuten ”näytille”, vaan koko seurustelu pyritään kaikin keinoin salaamaan omilta vanhemmilta, isovanhemmilta, tädeiltä, sediltä, enoilta – ja sellaisilta nuorilta, joiden arvellaan asiasta herkästi juoruavan muille.

Jos vanhemmat sattuvat seurustelukuvioista olemaan tarkemmin perillä, he eivät silloinkaan ota näitä suoraan puheeksi, jos he katsovat, ettei puuttumisen aihetta ole.

Tytöt ovat seurusteluasioiden suhteen tarkemmassa syynissä kuin pojat. Esimerkiksi siskot eivät missään nimessä kerro veljilleen seurustelevansa, vaan pikemminkin pitävät koko asian salassa. Mikäli veli saa siskon seurustelusta tietää, on hänen tehtävänsä puuttua asiaan ja ryhtyä tilanteen mukaan toimenpiteisiin esimerkiksi kertomalla vanhemmille sisaren seurustelusta. Tällöin tyttöä pidetään entistä tarkemmin silmällä, ja hänen kuljeskeluaan rajoitetaan entisestään. Aiemmin on pidetty itsestään selvänä, että ko. asiasta kiinnijääminen johtaa tytön kohdalla jonkinlaiseen ruumiilliseen kuritukseen, mutta asiasta on onneksi alettu luopumaan.

Pojat taas voivat seurustella vapaammin tyttöihin nähden. Vaikka sisar tietäisikin veljensä liikkeet, hän ei sen kummemmin ala veljen seurustelusuhdetta estämään tai asiasta vanhemmille raportoimaan – ellei veli sitten vie seurustelua oikeasti vakavampaan suuntaan. Velikään ei pahemmin siskolleen seurustelusuhteesta sen kummemmin juttele, mutta on kuitenkin tyypillistä, että sisko tietää, kenen kanssa veli seurustelee.

Periaatteessa seurustelu etenee siten, että tapaamiset ovat salaisia. Niistä eivät tiedä, kuin määrätyt henkilöt. Seurusteleva pari ei tässä vaiheessa liiku kahden kesken julkisesti, eikä myöskään oleile lähekkäin julkisesti. Pariskunta saattaa tavata toisensa isommassa porukassa, jotta seurustelu ei olisi niin ilmiselvää. Joskus tapaamisissa saattaa olla mukana esiliinan virkaa toimittava kolmas henkilö, mutta tällöinkin tapaaminen on salainen, eikä siitä kerrota edes kaikille nuorille. Kahdenkeskiset tapaamiset järjestetään sellaisissa paikoissa, joissa ei ole vaaraa törmätä vanhempiin ihmisiin ja täten jäädä kiinni.

Epätoivottuja kiinnijäämisiäkin tapahtuu. Jos pari on valmis aloittamaan yhteisen elämän, on heidän yhteistuumin karattava, mutta jos asia ei ole vielä ajankohtainen, he eivät karkaa yhtään mihinkään, vaan pysyvät kotimaisemissa. He teeskentelevät, että koko suhdetta ei enää ole olemassakaan, vaikka se tosiasiallisesti olisikin. Näissä kiinnijäämistilanteissa herkästi tytöistä tehdään ”syntipukkeja” näissä tilanteissa. Ajatellaan, että on ensisijaisesti tytön asia katsoa, ettei ala seurustelemaan liian varhain. Saattaakin siis olla, että asian paljastuessa pojalle ei koko asiasta sen kummemmin puhuta, mutta tytölle sen sijaan saarnataan siitäkin edestä.

Seksi ei kuulu nuorison seurustelukuvioihin siinä vaiheessa, kun nuoret vielä asuvat kotosalla eikä tytöllä ole romanivaatteita päällä. Jos on kyse oikein tiukkapipoisista kulttuurinnoudattajista, he voivat aivan hyvin viedä tytön lääkärintarkastukseen ottaakseen selvää, onko seksiä harrastettu vaiko ei. Asia on nolo, eikä siitä tietenkään puhuta keskenään suoraan. Yleensä tyttö käy tarkastuksessa ja vanhemmat saavat tutkimuksen päätteeksi nähdä paperin, jossa asiain laita kerrotaan. Jos paljastuu, ettei tyttö ole neitsyt, on hänellä hyvin pian edessä romanivaatteiden laitto ja mahdollinen selkäsaunakin. Näin siis toimitaan, jos kyse on tiukoista kulttuurinnoudattajista.

Tällaisiin testeihin saatetaan päätyä ihan silläkin perusteella, että tyttö on pois kotoa ilman, että hänen yöpaikastaan on varmaa tietoa. Tämänpä vuoksi tytöt eivät pahemmin poissa kotoaan yövykään.

Vakavampi seurustelu ja parisuhde

Olen muutamaan otteeseen viitannut vakavampaan seurusteluun ja seurustelun vakavoitumiseen. Tämä ei tarkoita sitä, että tässä vaiheessa seurustelukumppani nyt esitellään vanhemmille ja sukulaisille ja niin edelleen – itse asiassa seurustelu muuttuu hetkeksi entistäkin salaisemmaksi.

Seurustelun vakavoituminen tarkoittaa käytännössä sitä, että pari alkaa olla valmis aloittamaan yhteiselon saman katon alla. Tämä taas tarkoittaa sitä, että tytön on piakkoin laitettava romanivaatteet ja pariskunnan on lähdettävä niin sanotusti reissuun tai maailmalle, eli karattava joksikin aikaa ja tällä tavoin julkistettava seurustelu. Tässähän on selvä yhteys häveliäisyystapoihin: sen sijaan, että asiasta puhuttaisiin suoraan, se tehdään kiertoteitse selväksi koko yhteisölle.

Ihanteellisinta on, mikäli tyttö laittaa romanivaatteet jo ennen kuin karkaa kumppaninsa kanssa maailmalle. Mikäli hän ei näin tee, saattaa tulla ikäviä puheita ja arvailuja siitä, onko hän mahdollisesti ”liannut” muiden taloja vääränlaisella pukeutumisellaan (ks. puhtaustavoista kertova tekstini). Ei ole yhtään ihmeellistä, että romanipukuun pukeudutaan vasta reissulle lähdettyä. Vaatteet voivat olla valmiina matkassa, tai ne voidaan teettää matkan aikana.

Tavoite on, että pariskunta pysyisi tytön sukulaisten ulottumattomissa mahdollisimman pitkään. Yleensä tätä iloa ei kestä kovin kauaa, ellei reissu ole suuntautunut jonnekin todella kauas kenenkään tietämättä. Toinen tavoite on samalla saada noudatettua häveliäisyystapoja vanhempia ihmisiä kohdatessa, jotta kanssakäyminen heidän kanssaan voisi myöhemmässä vaiheessa normalisoitua jälleen nopeampaa. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, ettei vanhempia ihmisiä katsota silmiin, vaan katse luodaan maahan ja kasvojen alueelta peitetään ainakin silmät.

Ensimmäiseltä reissulta tyttö haetaan lähes poikkeuksetta vanhempien toimesta kotiin, mikä tarkoittaa sitä, ettei yhteiselämän aloittamista vielä hyväksytä. Poikia harvemmin varsinaisesti haetaan kotiin, mutta mikäli pojan vanhemmat eivät yhteiselämän aloittamista vielä hyväksy, he saattavat muuten järjestää tytön takaisin kotikonnuilleen.

Vaikka nuorten yhteiselämää ei olekaan hyväksytty, on nuorten silti mentävä häveliäisyystapojen mukaan ja hävettävä. Omia vanhempia ei katsota silmiin eikä heille juuri puhuta mitään. Heidän kanssaan ei hakeuduta samoihin tiloihin edes kodin sisällä aluksi kovinkaan paljoa. Jotkut häpeilevät muutaman päivän, jotkut parikin viikkoa.

Yleensä yhteiselämän aloittaminen hyväksytään viimeistään kolmannen karkumatkan kohdalla, ellei esteenä ole esimerkiksi sukuriita tai huomattavan nuori ikä. Kolmannen karkumatkan kohdalla on huomattu, että pariskunta haluaa tosissaan olla yhdessä. Kun yhdessäolo on hyväksytty, menee tuore pariskunta tavallisesti käymään ensiksi pojan vanhempien luona – tytön vanhempien luona käyminen odottaa vielä jonkin aikaa.

Vaikka pariskunta menisi pojan vanhempien kotiin kahdestaan, he eivät esiinny tai oleile lähekkäin. Tavallisesti poika kävelee edeltä taloon ja tyttö seuraa hetken päästä. Poika ei katso edelleenkään vanhempiaan silmiin vaan pikemminkin peittää silmänsä. Hän ei juttele tytölle vanhempiensa läsnä ollessa eikä varsinkaan kutsu tätä rakkaaksi tai kullaksi tms. Tyttökin peittää silmänsä ja osin kasvonsakin, saattaa jopa kääntyä appivanhemmistaan poispäin osoittaakseen näille kunnioitustaan. Tyttö ei keksi itse jutun juurta, vaan odottaa, että appivanhemmat luotsaavat keskustelua eteenpäin. Hän vastaa, kun hänelle puhutaan.

Appivanhemmat antavat uudelle miniälleen tilaa esimerkiksi poistumalla keittiöstä siksi aikaa, kun tämä juo kahvit tai tekee siellä jotain muuta. Tuore pariskunta ei oleile kahden kesken samassa huoneessa, ja juttelua, kuten sanottu, vältetään. Poika saattaa käydä vaivihkaa antamassa miniälle ohjeita siitä, miten toimia. On tavallista, että miniän jäätyä yksin keittiöön tämän saatetaan olettaa keittävän kahvit ja kattavan kupit appivanhemmille. Tiskaaminenkaan ei ole tavatonta.

Tavallisesti appivanhempia käydään ”häpeilemässä” kolmesta viiteen kertaan. Tämän jälkeen vältetään vielä muutamia päiviä suoraa katsekontaktia appivanhempien kanssa, mutta vähitellen tyttö alkaa ottaa oman asemansa miniänä ja käyttäytyä siten. Vähitellen hän voi katsoa anoppiaan silmiin ja jutella tälle itsekin omasta aloitteestaan. Suunnilleen samoin toimitaan myös tytön vanhempien luona vierailtaessa.

Vaikka pariskunta nyt mielletäänkin ”ukoksi ja akaksi”, he kontrolloivat edelleen käytöstään esimerkiksi siten, etteivät vanhempien ihmisten aikana kutsu toisiaan ”rakkaiksi” tai osoita muuten toisilleen hellyyttä tai ole lähekkäin. Vierekkäinkään he eivät istu, eivät edes automatkoilla. Tällöin mies ajaa ja nainen istuu takapenkillä.

Seurustelu valtaväestön edustajan kanssa

Kun romani seurustelee valtaväestön edustajan kanssa, riippuu paljolti henkilöstä ja hänen lähisuvustaan, mitä tapoja missäkin kohtaa noudatetaan ja kuinka tiukasti niihin suhtaudutaan. Voi olla, että valkolaiskumppanilta ei odoteta aluksi kovinkaan paljoa tapojen noudattamista – mutta jos kyseessä on hyvin tapatarkat ihmiset, ei tätä kumppania heille esitellä, ennen kuin tavat tiedetään ja osataan edes suurin piirtein.

Monesti valtaväestön edustajan kanssa vain muutetaan saman katon alle ja tehdään seurustelu julkiseksi tuolla tavoin. Ei kuitenkaan ole tavatonta, että lähdetään reissailemaan – varsinkin, jos kyseessä on hyvin nuori pariskunta ja mikäli valkolaisnainen tulee romaniasuun pukeutumaan.

Yhdistävin tekijä on kuitenkin häveliäisyys; valtaväestön edustajan on hävettävä appivanhempiaan siinä, missä romanikin joutuisi häpeilemään.

Erään tutun valtaväestöön kuuluvan naisen, joka on myös romanimiehen vaimo, kokemuksia ja näkemyksiä voitte lukea blogista nimeltä Valkolaisnainen romaniyhteisössä.

Oikeat ja väärät toimintatavat

Näistä asioista puhuttaessa ei ole mitään tiettyä oikeaa tapaa toimintatavoille. Kaikki riippuu vain ja ainoastaan siitä, miten tapauksen henkilöt mihinkin asiaan suhtautuvat ja minkä he näkevät oikeaksi. Voidaan tietysti sanoa, että tietyt asiat ovat romanikulttuurille ominaisempia kuin toiset, ja että nämä vähemmän ominaiset ja kulttuuria vähemmän mukailevat tavat ovat ikään kuin vääriä tai huonoja. Koska asian perinpohjaiseen selkiyttämiseen siitä, mikä on romanikulttuurin mukaista ja mikä ei, menisi aivan liikaa aikaa ja blogitilaa, on helpompi vastata aihetta koskeviin kysymyksiin, joita voitte lähettää blogin sivussa näkyvään sähköpostiosoitteeseeni.

Avioliitto

Vaikka pariskunta eläisi avoliitossa, heidät ajatellaan miehenä ja tämän vaimona. Nykyisin on paljon entistä yleisempää, että nuoremmat käyvät solmimassa varsinaisen avioliiton joko maistraatissa tai kirkossa. Aiemmin kun tämä tapa oli lähinnä uskovaisilla.

Vihkitilaisuuteen ei tule paikalle kummankaan vanhempia, vaan todistajina on vain muutamia oman ikäisiä ihmisiä – tai ei välttämättä ketään romaneita. Vihkiminen ja avioliitto eivät ole kulttuurissamme todellakaan kielletty asia, mutta koska parisuhteisiin liittyvistä asioista ei puhuta, kaikkea niihin liittyvää ei myöskään näytetä. 

Vihkitilaisuudessa on päällä ihan vain omat vaatteet, joskin tuolloin laitetaan yleensä parempaa päälle.