Romanilapsi ja päivähoitoon liittyvät asiat

Yleisesti

Romanilasten osallistuminen päivähoidon piiriin on yleistynyt 1970-luvulta lähtien. Nykyajan tuomista mahdollisuuksista huolimatta on kuitenkin tyypillisintä, että nimenomaan äidit hoitavat lapsensa itse – kotona. Syitä tähän löytyy useita.

Lasten hoitaminen kotona on aina kuulunut asiaan, joten se koetaan luonnolliseksi osaksi elämää ja arkea. Lisäksi yksi niistä asioista, joilla nainen hankkii arvostusta itselleen, on ja on ollut nimenomaan lasten hoitaminen ja kasvattaminen.

Samalla myös yhteisön muiden jäsenten mielipiteet vaikuttavat luultua – ja myönnettyä – enemmän. Romaniväestön yleinen asenne päivähoitoon on myönteinen, mutta samaan aikaan voi päivähoidon puoleen kääntyvien vanhempien arvostelu olla rankkaakin. Erityisesti lapsen äidin periaatteita, romaniutta ja jopa naiseutta saatetaan kyseenalaistaa. Tällaista arvostelua, hiljaisen keskustelun kohteena olemista sekä näistä mahdollisesti aiheutuvaa kasvojenmenetystä halutaan tietysti välttää.

Yksi syy on myös se, että useita vanhempia pelottaa päästää lapsi vieraaseen paikkaan ja vieraiden ihmisten hoidettavaksi. Samalla mielessä poukkoilee ajatuksia siitä, kuinka lapsi saattaa olla päiväkodin ainut romanilapsi. Kuinka lapsi tulee kohdelluksi, kuinka itse kohtelee muita? Kuinka hän osaa tähän saakka vain romanitapoja noudattaneena toimia valtaväestön kanssa? Kuinka lapseen suhtaudutaan?

Ei liene väärin sanoa, että romanilapsen päivähoitoon tuomista voi hyvin kutsua eräänlaiseksi luottamuksenosoitukseksi.

Romanikulttuuri ja päivähoito

Lapsen kohdalla romanikulttuurin huomioonottaminen ei vaadi mahdottomia nimenomaan siksi, että kyse on lapsesta. Tapakulttuuri kuuluu lapsenkin elämään, mutta pienemmässä mittakaavassa ja huomattavasti vähemmän, kuin aikuisten kohdalla. Lasten annetaan olla lapsia, eikä heiltä vaadita tai odoteta yhtä paljon romanikulttuuriin kuuluvia tapoja, kuin murrosikäisiltä tai aikuisikään tulleilta. Tästä huolimatta tapakulttuuri ja romani-identiteetti kuuluvat olennaisesti lapsen elämään. 

Koska valtakulttuurin ja romanikulttuurin välillä on jonkin verran eroja, on päivähoidon piirissä työskentelevän hyvä tietää niistä hieman. Pienehkölläkin tietomäärällä mahdollistetaan ymmärtäminen lapsen yksilöllisempiä tarpeita kohtaan, mikä on tärkeää lapsen, vanhempien sekä varhaiskasvatussuhteen kannalta.

1.    Kanssakäyminen vanhempien sukupolvien kanssa on romanilapsilla hyvin tiivistä – paljon tiiviimpää verrattuna esimerkiksi valtaväestön lapsiin. Tämä takaa tapakulttuurin oppimisen, perinteiden säilymisen ja jatkumisen. Hyvä – perinteet kuuluukin säilyttää, myös oma kulttuurillinen identiteetti on tärkeä asia.
Valitettavaa on, että sinänsä hyvää tarkoittavat asiat saattavat tehdä ja useimmiten tekevät eroja romanilapsen ja valtaväestön lapsen välille tietyissä asioissa. 

Hyvänä esimerkkinä tästä on perinteinen romanikasvatus. Toimeentulon hankkiminen oli etusijalla niinä aikoina, kun romaneilla ei ollut pysyviä asuinpaikkoja eikä vakituisia rahanlähteitä. Tämän vuoksi lasten kanssa leikkiminen jäi vähälle, eikä se olennainen osa romanikulttuurin mukaista lastenkasvatusta ole edelleenkään.
Samalla perinteiseen romanikasvatukseen eivät myöskään kuulu esimerkiksi lapselle lukeminen, lapsen kanssa piirteleminen tai askarteleminen. 

Koska edellä mainitut asiat ovat osana tyypillistä romanikasvatusta vain hyvin harvoin, näkyy tämä tietysti myös siinä vaiheessa, kun lapsi tuodaan päivähoitoon. Lapsi saattaa kielelliseltä kehitykseltään, hahmottamiseltaan tai hienomotoriikaltaan olla ikäistään heikommalla tasolla.

Tämä asia on tärkeää tiedostaa ja tietää, jotta lapsi välttyy turhalta leimautumiselta ja saa tarvitsemaansa opetusta ja ohjausta kyseisissä asioissa.


2.     Romanilapsen mahdollinen kovaäänisyys on myös yksi niistä asioista, joita kulttuurista tietämättömän on yleensä hankala ymmärtää. Kovalla äänellä puhumisen voi sanoa olevan tavallaan osa romanikulttuuria, eikä sitä pidä ymmärtää väärin, vaikka se valtakulttuurin totutusta hiljaisesta asioiden esittämisestä poikkeaakin.

On tyypillistä, että romanikodissa on koolla paljon ihmisiä kaiken aikaa. Tästä syystä asiat on totuttu esittämään kantavalla äänellä ja selkeästi. Tämä mahdollistaa sen, että sanottu asia kuuluu kaikkien korviin samalla kertaa, eikä sitä tarvitse erikseen juosta kertomassa jokaiselle. 

Romanilapsen kovaäänisyys siis ei useimmiten ole merkki varsinaisesta huonosta käytöksestä tai esimerkiksi huonosta kuulosta. 

Romanilasta voi ihan hyvin valistaa päiväkodin säännöille tässä asiassa. Päiväkodissa pitää kuitenkin olla tietyt yhteiset pelisäännöt, minkä mukaan mennään – lisäksi lapsen on hyvä oppia valtakulttuuriin kuuluvia periaatteita. Niistä on hyötyä viimeistään siinä vaiheessa, kun lapsi kasvaa isommaksi. 

Vanhempia voi – ja kannattaakin – ohjeistaa tässä ja tämäntyyppisissä asioissa, jotta he osaavat neuvoa lasta käyttäytymään oikein ja tilanteen mukaan.


3.     Lukutaidon vähäisyys tai lukutaidottomuus. Lukutaidottomia nuorempien polvien romaneita on totta kai nykyaikana vähemmän, mutta mahdottomuuksia lukutaidottomuus tai lukutaidon vähäisyys eivät suinkaan ole.
Tämä on otettava huomioon päivähoitopaikan ja vanhempien välisessä viestinnässä. On täysin turhaa lähestyä vanhempia kirjallisesti, mikäli nämä eivät osaa lukea, kuten joissakin tapauksissa on. 

Tuntuu ehkä epäkorrektilta ajatukselta kysyä lukutaidosta suoraan – siispä paras tapa lähestyä vanhempia onkin keskustelu joko paikan päällä tai puhelimessa.

4.     Sanallinen ilmaiseminen on tiettyjen asioiden kohdalla erilaista ja/tai suppeampaa verraten valtaväestöön. Romaniyhteisölle tyypillinen suullinen ilmaisu kuulostaa valtaväestön edustajan korvaan auttamattoman vanhahtavalta.

Esimerkiksi puhuttaessa ”haarukan” sijaan romani puhuu poikkeuksetta ”kahvelista”. Tähän löytyy syy tapakulttuurista, ja tällaisia samantyyppisiä sanoja ja sanontoja on enemmänkin.

Toinen mainittava seikka on se, että romaniväestössä ei juuri sivistyssanoja käytetä. Kaikki vaikeahkommat termitkään eivät ole aina hallussa, ja voi olla, että vaikeampia sanoja käytettäessä romani ei välttämättä ymmärrä niiden tarkoitusta. Asioista on siis hyvä puhua selkokielellä, jotta ne ymmärretään.

5.     Symboliset puhtaustavat. Lattialla olevat esineet ovat symbolisesti epäpuhtaita, eikä niitä nosteta sieltä pöydille tai ylös. Lattialle tippuvat esineet joko heitetään roskiin, huuhdellaan vedellä tai pidetään jatkossakin lattialla – riippuen siitä, mikä esine on kyseessä.

Ruokailutilanteessa lapsi saattaa ruokailuvälineen lattialle tippuessa heittää sen roskiin, koska kotona on saatettu opettaa niin. (Useimmissa kodeissa tyydytään nykyään näiden kohdalla ruokailuvälineiden vedellä huuhteluun.) Toinen vaihtoehto on, että hän haluaa ehdottomasti huuhdella ruokailuvälineen vedellä.

Nämä on hyvä tietää, jotta ei synny kuvaa siitä, että lapsi sinällään vaatisi erioikeuksia itselleen. Menetelmät romanikulttuurissa nyt vain ovat tällaisia, ja niiden mukaanhan lapsi on tottunut toimimaan. Tässä on myös asia, joka voisi olla hyvä ottaa huomioon; näin lapsi ei hämmenny. 


6.     Häveliäisyys. Jos lapsen äiti tulee jonkun itseään vanhemman henkilön kanssa hakemaan lasta, hoitajan ei missään tapauksessa pidä ottaa puheeksi seksuaalisuuteen kuuluvia asioita eikä myöskään puhua mahdollisesta raskaudesta, mikäli sellainen muuten tiedossa sattuisi olemaankin. 

Pelkästään lapsen ja tämän vanhemman/vanhempien yhdessä paikalla ollessa asiasta voi mainita ja puhuakin, sillä päivähoidossa oleva lapsi on vielä niin pieni.



Hyvä tietää
Vaikka romaniyhteisössä vallitsee tietyt yleiset ajatukset ja toimintatavat, jokainen lapsi perheensä kanssa tulee muistaa ottaa yksilöllisinä. Jos päivähoitopaikassa on esimerkiksi kaksi romanilasta, jotka tulevat eri perheistä, voi erot heidän kohdallaan olla kulttuuriin suhtautumisen kannalta jopa huimatkin. Joissakin perheissä tapakulttuuriin ja perinteisiin suhtaudutaan hyvin tiukasti, joissakin perheissä puolestaan hyvin pitkälti mukauduttu valtaväestöön.

Jos romaniperhe elää täysin valtaväestön tavoin, ei romanikulttuurilla yleensä ole sijaa lasten elämässä, eikä sitä näin ollen mitenkään erityisesti tarvitse ottaa huomioon. Yleensä valtaväestön tavoin elävät romaniperheen vanhemmat eivät edes ota koko kulttuuriasiaa puheeksi, ellei sille jotain erityistä syytä ole.

Ne valtaväestön edustajat, joilla on romanin kanssa lapsi ja jotka kumppanistaan ovat eronneet ja jotka lasta varsinaisesti kasvattavat, sopivat usein kumppaninsa kanssa romanikulttuurin jonkinlaisesta läsnäolosta lapsen arjessa ja elämässä. Jos päivähoitoon siis tulee vaikkapa valtaväestön äidin kasvattama lapsi, joka on puoliromani, ei pidä hämmästyä romanikulttuurin puheeksi ottamista.


Mitä romanivanhemmat päivähoitopaikalta ja sen henkilökunnalta odottavat?
1.     Romanikulttuurin huomiointi
Useimmat vanhemmat toivovat nimenomaan kulttuurin huomioonottamista joissakin asioissa. Esimerkiksi romaniaiheiset lastenlaulut tai kirjat olisivat hyvä tie tähän – samalla niillä voitaisiin avartaa valtaväestönkin lasten maailmankuvaa.

Monella on myös toiveena tapakulttuurin noudattamisen toteutuminen joidenkin asioiden (kuten ruokailun) kohdalla. Vanhemmat saattavat oma-aloitteisesti ottaa näitä asioita esille, mutta yleisimmin koetaan todella positiiviseksi asiaksi, mikäli hoitaja esittää kysymyksiä romanikulttuurista ja kertoo näin olevansa kiinnostunut lapsesta ja lapseen liittyvistä asioista.

Kulttuurin huomioonottamisen ollessa puheenaiheena on myös pelko siitä, että lapsi tulee leimatuksi sen perusteella, mitä on. Moni saattaa miettiäkin, onko lapsen kulttuuritaustan huomioonottaminen pelkästään hyvä asia.


2.      Hygienia-asioiden ymmärtäminen
Monet vanhemmat tuovat lasta varten päivähoitopaikkaan oman potan, omia pyyhkeitä sekä omat petivaatteet nukkumista varten. On myös tyypillistä, että päivähoitopaikan varavaatteita ei haluta käyttää, vaan mukana on sen verran monet varavaatteet, että niillä pärjää.

Tästä päivähoitopaikan henkilökunnan ei ole syytä loukkaantua. Ei epäsiisteys ensimmäisenä kummittele romanien mielessä, kuten kuvitella saattaisi – ja vaikka konkreettinen puhtaus onkin symbolisen puhtauden rinnalla ihan yhtä tärkeä asia.

Lapsen vaatteista, petivaatteista yms. hygieniasta huolehtiminen kuitenkin katsotaan ensisijaiseksi äidin tehtäväksi – ja moni haluaa tässä näiltä osin pitäytyä, vaikka lapsi päivähoidossa kulkeekin.


3.      Avoin keskustelu asioista
Päivähoitoon lapsensa tuovat vanhemmat haluavat yleensä kuulla hoitajalta, kuinka lapsen päivä on sujunut. Positiiviset ja negatiiviset asiat halutaan kuulla yhtä lailla, jotta tarvittaessa lapsen huonoon käytökseen voidaan kotona vaikuttaa.

On myös hyvin tärkeää kertoa vanhemmille lapsen itsensä satuttamisesta, vaikka kyseessä olisi ollut kuinka vähäinen vahinko tahansa. Jos vanhempi kuulee asiasta myöhemmin vasta lapselta, herättää tämä epäluottamusta, ja johtaa joskus jopa päivähoidon lopettamiseen. 

Avoin keskustelu on yksi niistä asioista, jonka suurin osa romanivanhemmista kokee luottamusta herättävänä ja positiivisena tekijänä. Avoimen keskustelun yksi päämäärä on se, että osapuolet ymmärtävät toisiaan - juuri sitä vanhemmat yleensä kaipaavatkin.


Päiväkodin ja kodin vuorovaikutukseen liittyvistä asioista on hyvä keskustella. Yhteiset pelisäännöt on hyvä selvittää niin kodin ja päiväkodin välillä, kuin sitten päiväkodissa itsessään. Jos pelisäännöt vaativat täsmällisyyttä aikojen suhteen, tulee ottaa huomioon monella romanilla olevan vielä nykyäänkin joustavammat ja valtaväestöstä eriävät aikakäsitykset. Tulee muistaa, että kellon mukaan ei mennä välttämättä ollenkaan - täsmällisyydestä voi siis olla hyvä mainita erikseen, jotta tulevaisuudessa vältyttäisiin väärinkäsityksiltä.


On myös tärkeä puhua erikseen siitä, kuka tai ketkä saavat tai voivat hakea lapsen. Tämä on tärkeää etenkin silloin, jos lapsen vanhemmat ovat eronneet. Jos vieraampi henkilö tulee lasta hakemaan, ja päiväkodin henkilökunnalla on epävarmuutta siitä, voiko/saako lasta ko. henkilölle luovuttaa, on viisainta soittaa lapsen vanhemmalle ja tarkistaa asia. Näin voidaan välttyä monelta ikävyydeltä.


4.  Hoitajan ja lapsen välinen luottamukseen perustuva suhde
Moni toivoo, että päivähoitopaikassa olisi yksi ihminen, joka tuntisi lapsen ja tämän tarpeet parhaiten. Toivottaisiin, että juuri tuo henkilö olisi sellainen, jolle lapsi voisi puhua niin hyvistä kuin huonoistakin asioissa. Yleensä juuri tuohon samaiseen henkilöön vanhempikin haluaa rakentaa jonkinlaisen luottamuksellisen suhteen lapsen vuoksi. 


Muuta
Moni äiti saattaa varsinkin ensimmäisien päivien ajan käyttäytyä yliampuvasti lapsen huolenpidon suhteen. Tämä johtuu tietysti vain siitä, että lapsen pärjäämisestä päivähoidossa ollaan huolissaan. Äidin huolta ei kannata lytätä eikä vähätellä. Huolenaiheiden ollessa turhia on tietysti kannattavinta sanoa se mahdollisimman pian. 


Säikähtää ei myöskään tarvitse sitä, jos äiti reagoi voimakkaasti sinänsä pieniin asioihin. Syynä tähän on sama kuin edellisessä.


Päivähoidossa työskentelevä valtaväestön edustaja voi kysellä ja puhua romaniäidin kanssa kiertelemättä ja kaartelematta asioista silloin, kun paikalla ei ole eri ikäluokkiin kuuluvia henkilöitä (paitsi pieni lapsi). Lapsen isän paikalla ollessa keskustelu sujuu myös ihan vapaissa tunnelmissa. Mikäli päivähoitopaikan henkilökunnan kanssa tekemisissä onkin yllättäen isähenkilö, voi hänellekin puhua ihan kaikesta tarvittavasta.


Jos vanhemmat asuvat yhdessä, pidetään erityisen tärkeänä, että nimenomaan äitiin ollaan yhteydessä lasta koskevissa asioissa - lapsesta huolehtiminen kun ensisijaisesti on äidin tehtävä.