Hae tästä blogista

sunnuntai 24. lokakuuta 2010

Romanikulttuuri: Peruskäsitteet

Kun verrataan valtakulttuuria ja romanikulttuuria, huomataan väistämättä joitakin eroja. Ovatko erot kovin mittavia vai eivät, siinäpä vasta kysymys. Monet tapakulttuurin merkitykselliset asiat ovat sellaisia, joita myös valtakulttuurissa on ihannoitu useita satoja vuosia sitten. Suomessa meidän tapakulttuurimme on myös saanut pysyviä vaikutuksia muista kulttuureista pitkällisen vaelluksen tuloksena. Yhteneväisyyksiä löytyykin siten suunnasta jos toisestakin.

Suomessa meidän romanien tapakulttuuri eroaa jonkin verran esim. muiden Euroopan romanien tapakulttuurista. Ulkoisista eroista suurin on varmasti naisten pukeutuminen. Kun ulkomaalaiset romanit vetävät päälleen kukkaisen mekon tai värikkään, kevyen hameen, me täällä Suomessa verhoudumme aivan toisella tavoin.
Kun puhutaan pukeutumistavoista, puhutaan yhtä aikaa sekä häveliäisyystavoista, puhtaustavoista että vanhempien ihmisten kunnioittamisesta. Näitä kaikkia mainittuja löytyy varmasti jossain muodossa myös muiden maiden romanien tapakulttuurista. Silti Suomen romanien vakiintuneita perinteitä voisi luonnehtia vanhoillisemmiksi ja ehkäpä tiukemmiksikin, kun muiden maiden romanien perinteitä ja tapakulttuuria.

Suomessa romanien tapakulttuurin perustana on vanhempien ihmisten kunnioittaminen. Tähän liittyvät puhtaustavat sekä häveliäisyystavat. Joskus mainitaan erikseen myös pukeutuminen ikään kuin se olisi kokonaan erillinen osa-alue näistä kahdesta mainitusta, mutta oikeastaan onkin niin, että pukeutumistavat liittyvät sekä puhtaustapoihin että häveliäisyystapoihin.


Tapojen yhdenmukaisuus Suomessa ja niiden noudattaminen
On hyvin tärkeää muistaa, että vaikka romaniyhteisö on Suomessa tiivis ja monelta osin yhteneväinen, ei se kuitenkaan tarkoita, ettäkö kaikki romanit olisivat samanlaisia kaikissa asioissa. Tämä ilmenee ennen muuta ajattelutavoissa, joka taas vaikuttaa myös kulttuurilliseen ajatteluun:
- Noudattaako henkilö kulttuuria vaiko ei 
 ja
·        -  Miltä osin ja missä määrin hän kulttuuria noudattaa.

Vaikka voidaan hyvin selkeästi määritellä, mikä oikeastaan on romanikulttuurin mukaista ja mikä ei, on tapojen noudattamisessa ihan selkeitä eroja. Jos haluaa tietää pelkästään romanikulttuurin oikeellisesta noudattamisesta, on keskityttävä teoriaan. Käytännössä tapakulttuurin seuraaminen puolestaan osoittaa tapakulttuurin noudattamisen erot.

Epämääräisesti voidaan sanoa, että tavat ja niiden noudattaminen vaihtelee eri puolella Suomea. Tarkemmin asiaa voitaisiin ilmaista niin, että Pohjois-Suomessa ja sieltä päin kotoisin olevien ihmisten kodeissa romanikulttuurilla on hyvin keskeinen asema, ja tapakulttuuriin liittyvät asiat istuvat hyvin tiukassa. Tapakulttuurista saattaa tarkemmin tutkiessa löytyä sellaisia asioita, joita ei muualla päin Suomessa ole osattu edes ajatella.

Pohjanmaan seudulla tavoista jossain määrin poikkeamisen voisi taas sanoa olevan aika yleistä. Pohjanmaalta löytyy paljon romaninaisia, jotka eivät ole ottaneet käyttöön perinteistä pukeutumista, vaikka kulttuurin näkökulmasta katsottuna sen aika olisi koittanut jo ajat sitten. Tämä ei kuitenkaan estä tai vaikeuta heidän jokapäiväistä elämäänsä heidän omien paikkakuntiensa sisäpuolella. 

Jos ajatellaan Pohjois-Suomea ja Pohjanmaata, voidaan sanoa, että Pohjois-Suomessa ollaan tapojen suhteen tiukempia ja vanhoillisempia. Sama pätee myös muualle muuttaneiden pohjoissuomalaisten tai heidän jälkeläistensä kodeissa hyvin pitkälti. Pohjanmaalta kotoisin olevista romaneista taas voidaan sanoa, että he ovat huomattavasti vapaamielisempiä monessa asiassa.

Vaikka vapaamielisyydessä on omat hyvätkin puolensa, voidaan silti sanoa, että liiallinen vapaamielisyys tapojen suhteen ei kuulu romanikulttuuriin. Vaikka moni suhtautuu muiden vapaamielisyyteen jokseenkin suvaitsevasti (vaikka itse tiukasti kiinni tavoista pitäisikin) on myös paljon niitä, joiden mielestä vapaamielisyys on kertakaikkisen väärin ja tuomittavaa. Valitettavaa on, että joissakin tapauksissa tapojen suhteen vapaamielisempiä romaneita on alettu pitää ikään kuin huonompina romaneina tai vähemmän romaneina – vaikka mustalaisuus ei olekaan tavoista, eikä varsinkaan vaatteista kiinni. Silti käytöstapojen, ja varsinkin romanitapojen ajatellaan hyvin laajalti olevan tärkeä asia, josta on pidettävä kiinni.

Toisaalta samaan aikaan hyvin tiukkapipoisille tapojen noudattajille saatetaan irvailla vapaamielisempien tahojen suunnalta. Toki onkin niin, että tiettyjä asioita lähemmin tutkaillessa myös tiukassa tapojen noudattamisessa ilmenee ristiriitaisuuksia.

Jos ajatellaan esimerkiksi kenkiä. Naisten kenkien ja naisten hameen ajatellaan olevan symbolisesti epäpuhdas, jolloin nainen ei saa esimerkiksi kävellä miesten kenkien yli. Jos nainen näin tekee, hän likaa miehen kengät, jolloin kengät ovat periaatteessa käyttökelvottomat. Kuitenkin kaikki lattialla oleva on epäpuhdasta, eikä sitä nosteta pöydälle. Samaten on jalkojen kanssa; ei sukkia tai kenkiä todellakaan nosteta pöydille. Jalkoja ei missään nimessä nosteta tyynylle, eikä nukuta jalat petivaatteiden pääpuoleen päin. Ymmärrättekö siis asiasta kumpuavan ristiriidan?

Seuraavassa tekstissä kerron tapakulttuurista tarkemmin.

4 kommenttia:

  1. Olipa mielenkiintoista kuulla näistä alueellisista eroista! Olen perehtynyt romanikulttuuriin vähän, mutta en ollut tietoinen, että esimerkiksi Pohjanmaalla pikkuvaatteet olisivat yleisemmät tai että pohjoisessa tavat olisivat tarkempia. Mitenkä sitten esimerkiksi pääkaupunkiseudun, Savon tai Karjalan tavat suhtautuvat tiukkuudessaan Pohjanmaahan ja Pohjois-Suomeen?

    VastaaPoista
  2. Niin, en ihmettele ollenkaan että asia tuli uutena; alueellisista eroista harvemmin lähdetään puhumaan noissa kaikenmaailman pintapuolisissa raapaisuissa romanikulttuurista, vaikka nyt sitten puhuttaisiin asioista tarkemminkin. :)

    Pääkaupunkiseutu on siinä mielessä värikästä aluetta että sieltä löytyy kyllä monenlaista pukeutujaa. Voisi kai sanoa, että siellä ollaan pitemmän päälle jo aika parkkiintuneita näille eroille eikä ehkä siksi olla niin viimeisen päälle tarkkoja, kunhan vain itse tiedetään miten itse ollaan.

    Mutta; voi kuitenkin sanoa että koska pääkaupunkiseudulla tosiaan vähemmän tiukkapipoisia näihin asioihin ollaan, niin monesti Pohjois-Pohjanmaan & Lapin tiukkapipoisuudelle saatetaan hieman naureskellakin ja pitää näitä "tiukkapipoja" ihan yliampuvina.

    Pohjanmaasta puolestaan sen verran, että valitettavasti monella paikkakunnalla ja seudulla ihmiset eivät ole kovin mielissään tästä heidän vapaamielisyydestään - tai jos ollaankin, niin ainakaan sitä ei kyllä kovin helposti näytetä. Esille saatetaan tuoda hyvinkin kielteinen asenne heidän tapojaan kohtaan.

    Savon ja Karjalan seuduilla Pohjois-Suomen tapoja pidetään myöskin suurelta osin yliampuvina, mutta on myös niitä tapoja, jotka sitten koetaan ihan tavallisiksi asioiksi.

    Sano vain, jos vastasin epäselvästi. *Hymy* Nyt on mentävä!

    VastaaPoista
  3. Hups, pakko sanoa, niin yllättynyt olin kun törmäsin blogisi sivuille!

    Kopioin ne kaikki. Vielä en ole kaikkia niitä lukenut saatikka niihin perehtynyt. Mutta kopioin ne siksi että vaikka olen romani, olen elänyt valkolaisten tavalla. enkä siis käytä romani asua. Kunnioittanut kyllä olen tapoja, ja silloin kun tapaan muita romaneja, osaan käyttäytyä.

    Mutta paljon on tapoja joista en edes kuullut silloin 50-luvulla, jolloin olin nuori. Siksipä blogisi onkin sopivaa luettavaa jälkeläisilleni. Tietävät millasia "tavat" oikein ovat. Sillä vaikka jälkeläiseni tietävät olevansa romaneja, meillä ei varsinaisia "tapoja" olla käytetty. Vain käyttäydytty siivosti.

    VastaaPoista
  4. "Tietävät millasia "tavat" oikein ovat."

    Ja osaavat siten välttää niitä! Valtaosa näistä "siisteyssäännöistä" on täysin tapalakeja, niillä ei ole todellisen siisteyden kanssa mitään tekemistä!

    VastaaPoista