Hae tästä blogista

maanantai 25. lokakuuta 2010

Romanikulttuuri: Vanhempien ihmisten kunnioittaminen

Aiemmin tein selkoa, kuinka vanhempien ihmisten kunnioittaminen on meidän tapakulttuurimme keskeisin asia, ja kuinka koko tapakulttuuri itse asiassa pohjautuu siihen. Näin on. Täten myös itse vanhemmat ihmiset ovat keskeisessä asemassa romaniyhteisössä.


Vanhempien ihmisten oikeudet

Vanhemmat ihmiset ovat oikeutettuja saamaan eräänlaista erityiskohtelua esimerkiksi omilta lapsiltaan ja lapsenlapsiltaan, sekä muilta heitä huomattavasti nuoremmilta romaneilta. Tätä erityiskohtelua on kunnioittava ja kohtelias käytös.

He voivat myös huomauttaa nuorempia tietyistä asioista. Mikäli nuori esimerkiksi kiroilee vanhemman ihmisen läsnä ollessa, vanhempi ihminen voi ihan vapaasti huomauttaa tästä. Sama tulee muihin käyttäytymisen liittyviin asioihin silloin, kun nuoremmalla on tieto vanhemman ihmisen läsnäolosta.

Heillä on oikeus tulla kohdelluiksi ja ajatelluiksi ensimmäisinä pienten lasten ohella.

He ovat oikeutettuja tulemaan kuulluiksi periaatteessa asiassa kuin asiassa. Heillä on lupa myös aika pitkälti olettaa, että heitä tosiaan kuunnellaan ja että heidän toiveidensa ja ohjeidensa mukaan toimitaan. Raja se on tietysti kaikella. Jos joku toive on selkeästi mahdoton toteuttaa syystä tai toisesta, ei sitä voida olettaa täytettävän. Tai jos joku neuvo on selkeästi väärä, ei sen mukaan tarvitse toimia.

Voidaan sanoa, että he saavat ja voivat puuttua nuorempien elämään aika vahvastikin, kuitenkin muistaen, että on olemassa tietyt rajat, joita hekään eivät ylitä. 

He ovat myös nuoremmista eriävällä tavalla oikeutettuja määräämään ja päättämään tietyistä asioista ja niiden kulusta. Jos esimerkiksi pienessä kylässä asuu vain yhden romanisuvun edustajia ja paikkakunnalle on muuttamassa romaneita vieraalta paikkakunnalta, he voivat katsoa nämä tulokkaat joko tervetulleiksi tai vastaavasti toivottaa nämä hevonkuuseen. Tämän asian he voivat sanoa tulokkaille itselleen. Tulokkaat saattavat tietysti pitää oman päänsä vastaväitteistä huolimatta, mutta useimmiten tällaisissa asioissa kuunnellaan tätä toivetta.

Vanhemmat naiset voivat tarpeen vaatiessa luopua varsinaisista romanivaatteista ja vaihtaa ne kevyempiin hameisiin.


Vanhempien ihmisten velvollisuudet

Kaikkien tiedossa on, että oikeuksien lisäksi kaikilla ihmisillä on myös omat velvollisuutensa. Näin on myös romaniyhteisön vanhusten kohdalla.

Ensinnäkin vanhempien ihmisten tulee käyttäytyä siten, kuten heidän ikänsä ja asemansa vaatii. He eivät saa ”laskea” itseään nuorison tasolle tai käyttäytyä muuten mitenkään erikoisen nuorekkaasti. Heidän on mukauduttava ikänsä mukaiseen rooliin ja pysyttävä siinä. Käytännössä he eivät siis saa esimerkiksi jutella vapaamielisesti nuorten kanssa nuorten asioista (seurustelusta yms.).

Jos he taas eivät käyttäydy ikänsä mukaisesti, he eivät saa eivätkä voi olettaa, että heitä kohdeltaisiin yhtä kunnioittavasti kuin muita vanhempia ihmisiä.

He eivät saa tahallaan hankaloittaa nuorempien arkea tai jokapäiväistä elämää. Heidän on osattava antaa ja annettava tilaa ja mahdollisuuksia nuoremmille silloin kun tilanne sitä vaatii. Tämä asia heidän pitäisi tehdä ihan ilman pyytämistä, mutta ei ole tavatonta, että joku nuorempi joutuu pyytämään tilan antamista.

He eivät myöskään saa liiaksi puuttua nuorempien elämään tai asioihin. Tähän liittyy nimenomaan tilan antaminen.

Heidän on tunnettava romanikulttuurin rajat. He eivät saa ylittää esimerkiksi häveliäisyystapojen rajaa kuljeskelemalla vaikkapa puolialastomana muiden nähden tai puhumalla ruokottomia asioita nuorempien kuullen. Tähän kuuluu myös se, että jos vanhempi ihminen sattumalta näkee jotain, jota hänen ei pitäisi nähdä (esimerkiksi nuorempien lähekkäin olemisen, halailun, suutelun) ei hän saa ottaa asiaa sanallisesti esille, eikä myöskään mennä nuorten ”väliin”. Tällaiset asiat hänen on pidettävä omana tietonaan, mikäli kyse on tahattomasta tilanteesta (=nuoremmat eivät ole olleet tietoisia vanhemman ihmisen läsnäolosta tai paikalle tulosta).

Vanhemmat ihmiset eivät saa myöskään sanallisesti aiheuttaa tahallaan noloa tilannetta puhumalla seksistä, parisuhteesta, raskaudesta tai synnytyksestä.


Oikeuksien ja velvollisuuksien toteutuminen

Lukijan on syytä ottaa huomioon, että edellä mainitut oikeudet ja velvollisuudet eivät ole peräisin mistään virallisista lähteistä, eikä varsinaista vanhempien romanien oikeudet ja velvollisuudet –listaa ole olemassakaan. Yllä olevat ovat kuitenkin oikeaa tietoa, ja niissä on pyritty tarkasti selventämään vanhemman ihmisen asemaa romaniyhteisössä ja tapakulttuurimme näkökulmasta.

Vaikka nykyaika onkin tuonut mukanaan uusia tuulia, ovat tapakulttuurimme ja kulttuuriin pohjautuvat arvomme pysyneet aika lailla samoina. Näitä ylempänä olleita vanhempien ihmisten oikeuksia ja velvollisuuksia voisi myöskin pitää yhtenä osana puhtaan romanikulttuurin arvoista ja asenteista.

Vanhempien ihmisten oikeudet toteutuvat mielestäni aika pitkälle ja hyvin. Poikkeustapauksiakin on, mutta toisaalta muutoksen tuulet ovat puhaltaneet myös vanhempiin ihmisiin itseensä: heistä osa on ainakin jossain määrin vähentänyt odotustensa ja vaatimustensa määrää. Tähän on syynä se, että jotkut ovat kokeneet mukautuvansa tuolla tavoin paremmin nyky-yhteiskuntaan ja samalla tuovansa omille lapsilleen ja lapsenlapsilleen tuolla tavoin hieman helpommat oltavat.

Jos ajatellaan vanhempien ihmisten velvollisuuksia, niin niiden toteutumisprosentin voisi ehkä sanoa olevan 50 % ja 50 %. Ne toteutuvat, ja samalla eivät toteudu. Yleisin ongelma on nimenomaan tilan antaminen; siinä on asia, joka toteutuu monessa kohdin joko hyvin huonosti tai jopa ei lähes ollenkaan. Nuoremmille tuo voi olla hyvinkin ongelmallista, koska vaikka tietyissä kohdin myös nuorempi ihminen voi rikkoa rajoja ja ottaa vanhemman ihmisen vääränlaisen käyttäytymisen puheeksi, ei sitä läheskään aina viitsitä tehdä. Asia vain painetaan villaisella, ja jatkoa seuraa. 

Läheskään kaikki vanhemmat ihmiset eivät tule ajatelleeksi oman käytöksensä vaikutusta tai merkitystä, vaan kokevat asiakseen ja oikeudekseen rynnätä tilanteesta toiseen välittämättä siitä, tekeekö hän itse oikein vai eikö. Asiaa ei välttämättä edes tulla ajatelleiksi.

Yhteenvetoa: Vaikka vanhempi romani ei saisi tietyllä tapaa toimia, se ei tarkoita, etteikö hän niin saattaisi toimia. Näistä asioista löytyy paljon esimerkkejä.

Kunnioittaminen tapakulttuurissa

Vanhempia ihmisiä teititellään. Esimerkiksi viimeistään murrosikään tulleet (n.13-vuotiaat) lapset teitittelevät omia vanhempiaan, vanhempiensa sisaruksia ja serkkuja, omia isovanhempiaan sekä muita heidän vanhempiensa tai isovanhempiensa ikäluokkaan kuuluvia ihmisiä. Joissakin perheissä teitittelystä on luovuttu ainakin kotioloissa, ja isommatkin lapset sinuttelevat vanhempiaan. Tämä ei oikeuta lapsia sinuttelemaan muita omien vanhempiensa ikäisiä ihmisiä.

Jos vanhemmilla on hyvin nuoria sisaruksia, lasten ei välttämättä tarvitse teititellä näitä. Jos joku vanhempi ihminen itse korostamalla korostaa, ettei halua itseään teititeltävän, voi teitittelyn jättää pois. 

Niitä ihmisiä, joita tulee teititellä, pitää myös muuten kunnioittaa. Jos vanhempaa ihmistä ei teititellä, mutta hän muuten kuitenkin käyttäytyy oman asemansa mukaisesti, tulee häntä samalla tavoin kunnioittaa kuin muitakin vanhempia ihmisiä. Jos vanhempi ihminen taas heittäytyy ihan nuorten tasolle, voi hänelle puhua pelkäämättä, mitä asiasta seuraa.

Vanhempien ihmisten läsnä ollessa on pukeuduttava siististi ja peittävästi. Ihan pienet lapset voivat olla omissa lasten vaatteissaan ja vaikka puolialastominakin, heiltä ei todellakaan odoteta samanlaisia tapoja kuin aikuisilta. Murrosikään tulleiden nuorien kuitenkin pitäisi peittää mahdolliset muotonsa ja välttää liian paljastavaa pukeutumista. Mikäli suoria vaatteita, pikkuvaatteita tai varsinaisia naisten romanivaatteita on alkanut käyttämään, pitäisi näitä käyttää aina vanhempien ihmisten paikalla ollessa.

Vanhempia ihmisiä ei viedä sellaisiin koteihin, jotka ovat symbolisesti epäpuhtaita. He eivät myöskään syö tai juo sellaisessa kodissa, jonka keittiö on symbolisesti epäpuhdas. Heitä ei myöskään istuteta sellaisille istuimille, joissa on istunut sellainen romaniyhteisöön kuuluva henkilö, jolla ei ole ollut päällään oikeanlaista vaatetusta. Sama pätee tiukkapipoisemmilla ihmisillä myös autossa istumiseen; kaikki autot eivät sovi vanhempien ihmisten kuljettamiseen.

Vanhemmat ihmiset asetetaan useimmiten etusijalle, kun ajatellaan syömistä tai nukkumista. He saavat syödä kaikkia muita ennen pienen lasten kanssa. Jos talossa on nuorempia naisia, nämä hoitavat vanhemman ihmisen puolesta siivoamisen, ruuanlaiton ja usein monia muitakin askareita. Nuoremmat naiset voivat olla joko omia tyttöjä, lapsenlapsia tai vaikkapa miniöitä. Vieraammatkin nuoret naiset ottavat asiakseen vanhemman ihmisen ”passaamisen” ihan luonnostaan. Nämä asiat pätevät silloin, mikäli vanhemman ihmisen luokse mennään kyläilemään tai mikäli vanhempi ihminen on itse kyläilemässä jossain muualla.

Yksinään asuva vanhempi ihminen voi ja usein tekeekin itse itselleen ruuat, sekä hoitaa siivoamiset ja muut askareet itse. On tosin hyvin yleistä, että vanhemman ihmisen kotona käy sitten näitä edellä mainittuja nuoria naispuolisia auttelijoita. Vanhemman ihmisen kodissa käyttäydytään vielä tarkemmin kuin omissa kodeissa, jotta kaikki pysyy varmasti symbolisesti puhtaana.


Kunnioittaminen tavallisessa kommunikaatiossa tapakulttuurin mukaan
Puheidensa perään on katsottava. Kiroileminen, rivot ja alatyyliset jutut eivät esimerkiksi ole niitä puheita, joita suustaan voi laskea vanhemmille ihmisille tai heidän ollessaan paikalla. Myöskään asioista, jotka ovat tabuja, ei puhuta niin, että vanhemmat ihmiset kuulevat. Näitä asioita ovat esimerkiksi
·         * Seksi
·         * Ehkäisy
·         * Raskaus (Lapsi on saanut alkunsa seksistä)
·         * Synnyttäminen (liittyy seksiin, sekä siihen, että useimmiten lapsi syntyy alateitse – sukupuolielimistä puhuminen on romanikulttuurissa tabu)
·         * Synnytyksenjälkeinen aika (Tietyn ajan nainen ja lapsi itsessään ovat epäpuhtaita, lisäksi synnytyksen jälkeinen aika viittaa edelleen em. asioihin.)
·         * Imettäminen
·         * Lasten iät (Tarkempi ajankohta viittaa siihen ajankohtaan, milloin lapsi on saanut alkunsa.)
·         *  Murrosikä
·         * Kuukautiset
·         * Seksuaalisuus
·         * Sisäelimiin liittyvät asiat tarkemmin
·         * Ulostamiseen, kylpemiseen tai vessa-asioihin liittyvät asiat
·         * Alusvaatteet
·         *Joskus myös naisten hame ja kengät (Koska ovat symbolisesti epäpuhtaita)
·         * Seurustelu (Viittaa siihen, mitä se yleensä pitää sisällään)
·         * Avioliitto (Parisuhdeasioista ei keskustella vanhempien ihmisten kanssa)

Seuraavia sanoja ei myöskään sanota vanhempien ihmisten kuullen, mutta niistä käytetään sen sijaan kiertoilmauksia, jotka kaikki romanikulttuurissa elävät ymmärtävät. Suluissa näet kiertoilmauksen, ja sen perässä selvityksen siitä, miksi kiertoilmausta käytetään puhuttaessa vanhempien ihmisten kuullen.

·         * Isä, isyys (Isän nimi, vanhin tai toiset) Sana viittaa lapsen alkuperään eli seksiin.
·         * Äiti, äitiys (Äidin nimi, vanhin tai toiset) Sana viittaa lapsen alkuperään eli seksiin.
·         * Syntymäpäivä (Päivät) Sana viittaa lapsen alkuperään eli seksiin ja lapsen teon ajankohtaan.
·         * Haarukka (Kahveli) Sanalla on toinenkin merkitys, joka tarkoittaa alapäätä.

Kiertoilmauksien käyttäminen ei suinkaan tarkoita, että niitä käyttävät ihmiset saisivat sanan suoraan sanomisesta mitään sen erikoisempia mielikuvia. Kiertoilmauksien käyttämisellä on kuitenkin merkitys tähänkin viitaten; ne mielikuvat halutaan välttää ja pitää poissa. Noloja tilanteita ja nolouden tunteita vältellään tälläkin tavalla.


Velvollisuus kunnioittamiseen
Romaniyhteisössä ja muutenkin romanikulttuurissa elävillä ihmisillä on velvollisuus kunnioittaa vanhempia ihmisiä. Vanhempien ihmisten kunnioittamista vaaditaan tällöin myös sellaisilta valtaväestön edustajilta, joilla on romanipuoliso. Myös ne valtaväestön edustajat, jotka ovat julkisesti seurustelleet/asuneet romanin kanssa, ovat eron jälkeen velvoitettuja kunnioittamaan vanhempia ihmisiä esimerkiksi kyläillessään näiden luona tai jutellessa. Vaatetuksen kautta kunnioittaminen on puolestaan hyvin monijakoinen asia.

Valtaväestön edustajilta, jotka eivät romaniyhteisössä elä, ei odoteta samoja tapoja kuin yhteisössä eläviltä. He voivat ihan vapaasti olla tietämättömiä ja toimia omien tapojensa mukaan. Heitä saatetaan ohjeistaa vanhempien ihmisten kunnioittamiseen joiltakin osin, mutta kaiken ei oleteta menevän nappiin.

Valtaväestön edustaja voi jutella vanhemman romanin kanssa ihan vapaasti silloin, kun paikalla ei ole nuorempia romaneita. Kiertoilmaisuja ei tarvitse käyttää, kunhan pitää puheenpartensa ihan tavallisesti katsottuna asiallisena.

2 kommenttia:

  1. Hei! Kun vanhempien romanien kanssa ei voi puhua lasten iästä, niin viettävätkö romanit sellaisia lasten synttäreitä joissa olisi mukana isovanhemmat tai muut vanhemmat sukulaiset?

    VastaaPoista
  2. Miten romanit suhtautuvat koulussa vietettäviin syntymäpäiviin? Yleensähän on tapana tarjota luokalle keksejä ja pitää kotona kaverisynttärit.

    VastaaPoista