Romaninuori toisen asteen koulutuksessa

Edellinen kirjoitukseni koski peruskoulua käyviä romanilapsia – ja nuoria. Mikäli tuota tekstiä ei ole lukenut, kannattaa siihen syventyä nyt ja palata sitten uudelleen tämän pariin. Tällaisella hyppelyllä on tarkoituksena se, ettei lukijan tarvitse joka ikisestä tekstistä lukea täsmälleen samoja asioita useampaan kertaan.

Tässä tekstissä käsitellään siis nimenomaan romaninuoria. Aikuisopiskelusta tulee myöhemmin oma tekstinsä.


Yleistä
Toisen asteen koulutukseen hakeutuminen on huomattavasti vähäisempää kuin valtaväestöllä, mutta romaninuoria on silti jonkin verran sekä lukioissa että ammattikouluissa. Romanioppilaiden määrä toisen asteen oppilaitoksissa on kasvanut viime vuosina entistä enemmän, sillä myös peruskoulun jälkeisten opintojen puolestapuhujia on noussut esille, ja jatko-opinnot on alettu mieltää tärkeäksi asiaksi. 

Romaninuori saattaa kokea hyvinkin ristiriitaisia tunteita jatko-opintoihin lähtiessään. On paljon muita ja varmasti tuttuja romaninuoria, jotka eivät jatko-opintoihin lähde. Saattaa olla hankala kulkea vastavirtaan ja olla tällä tavalla tiennäyttäjänä muille. Nuori saattaa pelätä muiden romaninuorten negatiivisia kommentteja opiskeluun liittyen.

Samanaikaisesti nuoren elämässä on muitakin asioita, mitkä ristiriitaisiin tunteisiin saattavat vaikuttaa. Tytöillä tällainen asia on romaniasun käyttöönottaminen. Näinä päivinä moni pukeutuu romaniasuun juuri peruskoulun päätettyään. Samaan aikaan romaniasun käyttöön ottamista on alettu lykkäämään muutamalla vuodella nimenomaan ammatillisia opintoja tai muuta koulutusta ajatellen. Vaikka tuntuu yksinkertaiselta ohjeistaa nuorta lykkäämään päätöstään ja käymään koulunsa kunnialla loppuun, voi nuoren olla hankalampi toteuttaa tätä käytännössä. Pitäisi olla kuten muut nuoret, eikä saisi poiketa massasta. Jos seurustelusuhde on muuttumassa vakavampaan suuntaan, on romaniasun käyttöönottaminen etenkin tällöin jo todella ajankohtaista.

Nuori voi edelleen käydä koulua romanivaatteistaan huolimatta ja käyttää ammatillisessa koulutuksessa vaadittavia työvaatteita. Valitettavan monelta koulunkäynti kuitenkin vaatteiden myötä jää, sillä muiden taholta saattaa kuulua soraääniä etenkin työvaatteiden käytön suhteen tietyissä paikoissa.


Perinteet vaikuttajina koulutusta valitessa
Lukioihin hakeutuminen on harvinaisempaa ja vähäisempää, ammatillisten opintojen parissa puurtajia on enemmän. 

Tähän vaikuttaa paljolti se, ettei monikaan pidä varsinaista ”lukemista” mielekkäänä. Useimmat romaninuoret kokevat haluavansa tehdä jotakin; istuminen ja kuunteleminen hiljaa pulpetissa sen sijaan tuntuvat monesta vastahakoiselta ajatukselta. 

Lukio-opintoja ei paljolti osata arvostaa ammatillisten opintojen tavoin senkään vuoksi, ettei lukion suorittaminen yksinään tuo ammattinimikettä taskuun. Yksi syy arvostuksen vähäisyyteen on tietysti se, että perinteiset romaniammatit on hankittu käytännössä opettelemalla eikä kirjoista lukemalla.

Lukio-opintoihin hakeutuvista läheskään kaikki eivät suorita opintojaan loppuun saakka. Suurin osa lukioiden romanioppilaista on tyttöjä.

Perinteisiä ammatteja ovat ehdottomasti käsitöihin ja hevosenhoitoon liittyvät ammatit. Niillä ei monikaan itseään nykypäivänä kykene elättämään, mutta perinteet näkyvät silti ammattikoulutusta valitessa; hevosenhoitoon liittyvät koulutukset sekä pukuompelijan koulutus ovat edelleen suuressa suosiossa.

Perinteiset ammatit ovat vaatineet näppäryyttä ja itsenäisyyttä. Niissä työ on ollut useimmiten itsenäistä ja työaika ollut liukuva. Näitä asioita haeskellaan nykyäänkin ammatillisia opintoja suunnitellessa. Samalla rinnalle on astunut haaveita yksityisyrittäjyydestä; tässähän mahdollisuudet sekä liukuvaan työaikaan sekä itsenäisyyteen ovat huipussaan, tietysti toimenkuvasta riippuen.

Koska uskon asiat ovat yleensäkin tärkeitä romaneille ja moni nuori romani on uskovainen, on myös yhä yleisempää hakeutua opiskelemaan asioita aiheen tiimoilta. Yksi suosittu paikka on Keuruun Raamattuopisto.


Romanikulttuurin huomioonottaminen toisen asteen oppilaitoksissa
Aiempi kirjoitus koskien peruskoulua käyviä romanilapsia ja –nuoria kertoo hyvin paljon niistä asioista, jotka opettajien olisi hyvä tietää kohdatessaan romanioppilaita. Suurin osa asioista pätee edelleen myös toisen asteen opetukseen tuleviin nuoriin.

1.     Vaatetus. Nuori on nyt sen ikäinen, että viimeistään nyt hän on ottanut käyttöönsä suorat vaatteet tai pitkät hameet. Saattaa myös olla, että tyttö on alkanut käyttää varsinaista romaniasua. Vaatetus ei kuitenkaan ole este sille, ettei nuori voisi koululla tai työharjoittelupaikoilla pukeutua vaadittaviin työskentelyasuihin. On huomattava, että yleisesti ottaen työvaatteiden käyttöön kielteisesti suhtautuva nuori ei hakeudu sellaiseen ammatilliseen koulutukseen tai ammattiin, jossa työvaatteita on käytettävä.

Saattaa kuitenkin olla, että tulee tilanteita, joissa nuori kokee kiusalliseksi, vaikeaksi tai jopa mahdottomaksi käyttää työasua. Näitä tilanteita ovat ne tilanteet, joissa vanhemmat romanit näkevät heidät. Virallisessa tarjoiluasussa työskentely ei tuota pojille ongelmia, mutta lyhyehkössä hameessa työskentelevä tyttö saattaa kokea asunsa ongelmaksi, mikäli ravintolaan ilmaantuu romaniasiakkaita. 

Tällaisessa tilanteessa vanhempien romanien tulisi käyttäytyä sitten, kuin he eivät tytön työasua huomaisikaan, mutta aina näin ei ole. Motivoitunutkin opiskelija saattaa kokea olonsa epämukavaksi noissa nimenomaisissa tilanteissa. Joissakin oppilaitoksissa on päädytty antamaan romanioppilaalle mahdollisuus pukeutua pidempiin hameisiin tai vaihtoehtoisesti menty sillä periaatteella, että romanioppilaan ei ole tarvinnut mennä palvelemaan nimenomaan romaniasiakkaita, vaan heidät on palvellut joku muu.

Toinen mahdollista keskustelua aiheuttava työasu on hoitoasu, joka kuuluu lähihoitajan opintoihin. Useimmiten hoitoasussa työskentelevä nuori hakeutuu työharjoitteluun paikkaan, jossa ei tarvitse miettiä, näkeekö joku vanhempi romani heidät. 

2.     Nuoren rooli omassa perheessään ja romaniyhteisössä on tässä vaiheessa ainakin osittain muuttunut. Tämä vaikuttaa etenkin tyttöjen jokapäiväiseen elämään, sillä käytännössä aikuisuutta kohti siirtyminen tarkoittaa myös vastuun lisääntymistä. Vastuuseen kuuluu kodista ja muusta perheestä huolehtimista. Vaikka monessa romaniperheessä ymmärretäänkin olla antamatta liikaa velvoitteita nuorelle etenkin opiskelujen kannalta, ei aina käy niin. Joskus (mutta nykyään onneksi harvoin) nuori saa liikaa vastuuta ja velvoitteita, jolloin hän saattaa jättää opiskelupäiviä väliin hoitaakseen kodinhoidolliset tehtävät.                                                                                                          

3.     Yhteisöllisyys ja suvun merkitys saattaa korostua entisestään nuoren tullessa ikään, jolloin toisen asteen opinnot aloitetaan. Tämä näkyy siinä, että nuoreen kohdistetaan enemmän odotuksia suvun taholta. Jos nuori ei ehkä aiemmin osallistunutkaan esimerkiksi kaikille suvun kekkereille, sitä aletaan 90 prosenttisesti odottaa viimeistään nyt. Odotuksiin vastaaminen ei ole ehdotonta, eivätkä nykyvanhemmat yleensä lapsiltaan mahdottomia odotakaan tämän asian suhteen. Muu suku saattaa kuitenkin pitää opinnot muiden asioiden edelle laittavaa nuorta huonotapaisena ja antaa asiaa koskien ikävää palautetta, jolloin nuori saattaa joutua punnitsemaan hyvinkin tarkkaan valintojaan näiden asioiden suhteen. Mikäli nuori on kasvatettu kovin vanhanaikaisesti, on melko itsestään selvää, että suvun asiat menevät opintojen edelle.                                 

                                                                     

4.     Nuoruuteen liittyvien asioiden erilaisuus suhteessa valtaväestöön näkyy nimenomaan seurustelusuhteita ajatellen. Seurustelusuhteet ja koulu voi tuntua äkkiseltään ajatellen helpolta yhtälöltä. Silti monta kertaa osoittautuu, että kyseinen kaava on kaikkea muuta kuin helppo. Jos nuoret eivät jaksa enää salata seurusteluaan ja haluavat seurustella ”vapaasti”, heidän on karattava eli lähdettävä reissuun. Tämä vaikuttaa opiskeluunkin.

Vaikka nuoret saattavat suunnitella jatkavansa opintojaan kaikesta huolimatta, liittyy yhteiselon aloittamiseen monia asioita, jotka yleensä aiheuttavat sen, että opinnot keskeytyvät ja lopahtavat kokonaan. Nuoret vanhemmat eivät ole romaniyhteisössä ollenkaan harvinaisia, ja raskaus itsessään voi vaikuttaa siihen, että opintoja ei sitten enää jatketa.

Romaninuorten suosikkiammateista
Vuonna 1995 tehdyn koulutustarvekartoituksen mukaan romaninuorten toiveammattien kärjessä oli ompelijan ammatti. Perässä seurasi joukko muita ammatteja, joista eräitä olivat tällöin mm. kokki, kuorma-auton kuljettaja, opettaja ja nuoriso-ohjaaja.

Viime vuosina myös lähihoitajan opintojen suosio on ollut kasvussa. Näihin opintoihin on hakeutunut pääasiallisesti tyttöjä, mutta jokunen poikakin on joukossa. 

Ravintola-alan opiskelijoita (sekä kokkeja että tarjoilijoita) on myös aiempaa enemmän. Tarjoilijoiksi opiskelee nykyään sekä poikia että tyttöjä, samoin kokeiksi. Aikaisemmin kokin ja tarjoilijan opinnot ovat olleet lähinnä tyttöjen alaa.

Kuten sanottu, hevosenhoitoon liittyvät opinnot ovat nykyäänkin suosittuja. Hevosaloille hakeutuvat ovat pääsääntöisesti poikia, sillä hevosten käsittely on yleisesti ottaen kuulunut pääasiallisesti miehille. Hevosalan opiskelijat suorittavat yleensä opintonsa loppuun saakka. Samaan kastiin kuuluvat myös pukuompelijan opinnot.

Monen nuoren toiveisiin ja haaveisiin kuuluu myös toimia virallisen myyjän tehtävissä. Pojilla automyyjän ammatti on myyjäntehtävien kärjessä, tytöillä taas esiintyy monimuotoisempia haaveita, kuten mm. kiinteistövälittäjän tehtävät.

Romanilapsi peruskoulussa

Yleistä

Romanien koulutushistoria on kovin erilainen ja sanalla sanoen lyhyempi ja synkempi, kuin valtaväestöllä. Ei ole vielä kovin kauaa siitä, kun romanit vielä Suomessakin kiertelivät. Omia asuntoja ei ollut, vaan kuljettiin talosta taloon ja majoituttiin milloin mihinkin. Tämä on omalta osaltaan ollut yksi niistä tärkeistä tekijöistä, joilla on ollut vaikutusta romanilasten silloiseen koulunkäyntiin.

Taloon majoittuminen mahdollisti joidenkin harvojen romanilasten kylän kiertokoulun opetukseen osallistumisen edes silloin tällöin, jolloin lapset pääsivät oppimaan mm. lukutaitoa. Koska paikkaa kuitenkin vaihdettiin tiheästi, jäivät opinnot usein hyvin hajanaisiksi ja vaillinaisiksi. Saattoi olla niin, että opittiin esimerkiksi joitakin kirjaimia tai jopa kaikki kirjaimet, mutta ei kuitenkaan ehditty koulun avustuksella oppia muodostamaan niistä sanoja eikä täten myöskään lukemaan. 

Varsinaiseen perusopetukseen romanilapset ovat osallistuneet 1970-luvulta lähtien, jolloin romanien asema alkoi mm. syrjintää koskevan lain (joka ei kuitenkaan valitettavasti läheskään aina toteutunut) sekä aiemmin tehtyjen kartoitusten vuoksi muutenkin parantua. Opintojen keskeytyminen parin ensimmäisen luokan jälkeen on kuitenkin näihinkin aikoihin ollut todella yleistä.

Tällöin yhteisömme keskuudessa ei vielä oltu ymmärretty eikä sisäistetty koulunkäynnin tai tällaisten taitojen, kuin lukutaidon tai kirjoitustaidon, oppimista. Noihin aikoihin oli riittävää, jos omasi edes jonkinlaisen, vaikka sitten kuinka heikon, luku- tai/ja kirjoitustaidon. Tietysti esim. hevosammatit olivat tuolloin sellaisia, joilla tuli toimeen, ja joiden parissa työskennellessä luku- tai kirjoitustaidolla ei niinkään ollut merkitystä.

Kaksijakoiseksikin kuvailtu suhtautuminen koulunkäyntiin johtui myös muista asioista. Vaikka sinänsä koulunkäyntiin positiivisesti suhtautuvia on ollut noinakin aikoina runsaasti, on toisaalta ajateltu mm. sitä, ettei koulua käyvä romanilapsi voi täysin vapaasti olla oma itsensä; romani. Taustalla oli ajatuksia myös aiemmista pakkosulauttamisyrityksistä. Omiaan tätä ajatusta poistamaan ei suinkaan ollut se, että monet romanilapset kokivat syrjintää koulussa sekä oppilaiden että opettajien taholta – syrjinnän kieltävästä laista huolimatta.

Nämä edellä mainitut asiat ovat vaikuttaneet merkittävästi siihen, että monet aikuiset – kaikista yleisimmin romanivanhukset – omaavat todella vähäiset taidot lukemisen ja kirjoittamisen suhteen. Nämä taidot saattavat myös puuttua joiltakin aikuisilta ihan kokonaan. 

1980-luvulta lähtien romaniyhteisössä voi sanoa tapahtuneen huomattavaa yhteiskunnallista heräämistä. Asuinoloihin kiinnitettiin edelleen huomiota, ja esimerkiksi aikuiskoulutusta alkoi olla. Koulun ja opiskelun tärkeys alettiin ymmärtää uudella tavalla, ja 90-luvun loppupuolella nousikin monia romaneja esille nimenomaan koulunkäynnin edistämisen puolestapuhujina. 

Ajallisesti tämä herääminen on tapahtunut vain vähän aikaa sitten. Muutos on ja on ollut hidasta, heräämisestä huolimatta mikään asia ei ole tapahtunut niinkään kertarysäyksellä ja nopeasti, kuin pitemmän kaavan mukaan ja hitaasti. 

Oppivelvollisuus

Koska oppivelvollisuus ja perusopetuksen suorittaminen liittyvät kiinteästi toisiinsa, ja koska joillakin ihmisillä on virheellisiä käsityksiä oppivelvollisuuden pätemisestä romanilapsien kohdalla, on syytä muutamilla lauseilla kertoa oppivelvollisuudesta itsestään.

Suomessa otettiin vuonna 1921 käyttöön oppivelvollisuuslaki, jonka mukaan Suomessa vakituisesti asuvilla lapsilla on lakiin perustuva oppivelvollisuus. Tämä tarkoittaa velvollisuutta hankkia perusopetuksen oppimäärä, joka on säädetty perusopetuslaissa sekä perusopetuksen oppisuunnitelman perusteissa.

Oppivelvollisuus ei tarkoita koulupakkoa, ja oppivelvollisuuden voi täten suorittaa esimerkiksi kotiopetuksessa.

Kuten edeltä voitte lukea, puhutaan oppivelvollisuuden piiriin lukeutuvan nimenomaan ”Suomessa vakituisesti asuvat lapset”, ei siis esimerkiksi ”vain valtaväestön lapset” tai vaikkapa ”kaikki, paitsi romanilapset”. Väännän tarkoituksella rautalangasta, mitä ei kuitenkaan pidä ymmärtää väärin.

Oppivelvollisuuden toteutuminen

On selvää, että oppivelvollisuutta koskeva laki ja sen toteutuminen käytännöllisellä tasolla ovat kaksi eri asiaa. Romanilasten kohdalla oppivelvollisuus ei aina toteudu täysin, mikä on valitettavaa. Tähän löytyy useita syitä, joista kaikkia mahdollisia en millään voi alkaa tässä eritellä. Tärkeimmät tekijät ovat kuitenkin kotiväki ja koulun henkilökunta.

Nämä tekijät yhdessä ovat niitä, joiden pitäisi kyetä työskentelemään lapsen etujen mukaisesti. Vanhempien tulee huolehtia siitä, että lapsi menee kouluun. Koulun henkilökunnan taas tulee pitää huolta siitä, että lapsi pysyy koulussa – ja olla yhteydessä mahdollisista ongelmista kotiväkeen.

Näin ei kuitenkaan aina toimita, kuten seuraavista huomataan:

1.     On tapauksia, joissa romanilapsi on yhtäkkiä keskeyttänyt peruskoulun jo ala-asteella ja jäänyt vain kotiin. Koulusta ei ole otettu yhteyttä kotiväkeen, eikä kotoa ole patistettu lasta yhtään mihinkään. Asian on annettu olla ja se on painettu villaisella.

2.     On myös niitä tapauksia, joissa lapsi on välillä ollut pois koulusta ilman pätevää syytä. Vanhemmat eivät ole asiaa lähteneet selvittelemään koulun toivomuksista huolimatta.

3.     On myös sellaisia tapauksia, joissa romanilapsi- tai nuori on ollut luvatta pois koulusta vanhempien tietämättä pitempiäkin jaksoja, eikä asiasta ole otettu millään tavalla yhteyttä kotiväkeen. 

Kolmesta edellä mainitusta huomaamme, että kummassakin tahossa voi olla tai on syytä. Oppivelvollisuuden ajoittainen heikko toteutuminen ei siis ole kenenkään yksittäisen henkilön syy; kysehän on paremminkin kokonaisesta ihmisjoukosta ja siitä, millaisia asenteita ja käsityksiä heillä on.

Joitakin virheellisiä käsityksiä puolin ja toisin

”Ei koululla mitään tee.”

Suurin osa nykyajan romaneista tietää, että tämä on pelkkää harhakuvitelmaa. Koulunkäynnillähän nimenomaan tekee vaikka mitä – ja se edesauttaa vaikka mitä. Toisinajattelijoitakin kuitenkin löytyy. Tämän ajatuksen taustalta voi löytyä oma puutteellinen tai olematon koulutus, jolloin ehkä ajatellaan, että kun tässä nyt on itsekin heikommalla koulutuksella pärjätty, niin varmasti lapsikin pärjää. Tämän voi sanoa olevan sekä ymmärtämättömyyden että tietämättömyyden summa.

”Ei ne mitään koulua kuitenkaan käy.”

Kyllä, tällaisiakin asenteita löytyy koulumaailmasta edelleen, vaikkei sitä juuri ääneen sanota. Monessa tapauksessa, jossa lapsen koulussa käymättömyyteen ei ole koulun taholta puututtu, on esiintynyt nimenomaan käsitys ja ajatus siitä, että kun eivät ne romanilapset kuitenkaan mitään koulua käy. Tällöin poissaoloihin puuttuminen on koettu aiheettomaksi ja turhaksi. Taustalla tässä voi vanhemmilla opettajilla olla omia kokemuksia siitä, miten esimerkiksi heidän kouluaikoinaan romanioppilaita oli vähän tai miten paljon he tuolloin koulusta pois olivat. 

”Koulunkäynti on kaajeenmoista.”

Kaajeenmoisella tarkoitetaan ”valkolaismaista”, ja usein myös romanille ei-sopivaa, tarpeetonta tai turhaa asiaa. Suurin osa romaneista ei onneksi ajattele näin enää nykyään, sillä koulunkäynnin merkitys on alkanut avautua hitaasti mutta varmasti. Tällaisen ajattelutavan taustalla on kokemuksia siitä, kuinka moni kouluttautunut romani on hylännyt oman identiteettinsä ja elää nykyisin lähinnä valtakulttuuria mukaillen. ”Kauhutarinat” tällaisista asioista vanhempien ihmisten kertomina ovat olleet omiaan sille, miksi harvat nuoret saattavat ajatella ja puhua tuolla tavoin. Vanhemmat ihmiset saattavat myös ajatella noin, sillä ennen aikaan koulunkäynti ei aina ollut edellytys töihin pääsemiselle.

”Tällaisten asioiden selvittely on niiden kanssa hankalaa eikä johda mihinkään.” 

Tämän ajatuksen taustalla on useasti joko omakohtaisia tai jonkun toisen kertomia kokemuksia siitä, miten koulunkäyntiin liittyvien ongelmien selvittely romanien kanssa on osoittautunut hankalaksi tai hedelmättömäksi.

Romanilapsi ja peruskoulun aloittaminen

Peruskoulun aloittaessaan romanilapsi on yleensä joko 6- tai 7-vuotias, ihan kuten kaikki muutkin lapset. Vaikka romanilapsi tuleekin kodista jossa on eri kulttuuri, pidetään häntä silti vielä pienenä lapsena. Tämä tarkoittaa käytännössä mm. sitä, ettei lapselta kotona vielä vaadita kaikkia tapakulttuuriin kuuluvia asioita eikä hän välttämättä vielä edes osaa tai ymmärrä niitä kaikkia. Tämä puolestaan taas vaikuttaa siihen, että varsinaiset kulttuuriset tavat ja niiden erot suhteessa valtakulttuuriin eivät ole kovin mittavia.

Peruskoulun aloittava romanilapsi pukeutuu yleensä ihan samalla tavalla, kuin kaikki muutkin lapset. Pojat saavat käyttää ja käyttävät farkkuja ja verkkareita, huppareita ja sen sellaisia – tytöt puolestaan housuja tai vaikka minihameita.

Vaikka varsinaiset kulttuuriin kuuluvat tavat eivät tässä vaiheessa vielä mitään kysymyksiä olekaan, on lapsen kulttuuritaustaan liittyen asioita, jotka opettajan olisi hyvä tietää, voida tunnistaa ja tarpeen tullen huomioida. Asioiden tuntemisella voidaan välttää turhat väärinkäsitykset ja mm. väärin perustein tehdyt päätelmät lapsen tyhmyydestä. 

1.     Kaikki romanilapset eivät tule ensimmäiselle luokalle esikoulun kautta, kuten useimmat ikätoverit yleensä. Kun valtaväestön lapsista 90% käy esiopetuksessa, romanilapsilla vastaava luku on 2%. Koko päiväkoti voi olla lapselle täysin vieras asia, jolloin tietysti myös monet muut asiat ovat hänelle aivan vieraita ja uusia. Tällaisia asioita ovat esimerkiksi ryhmässä toimiminen ja ohjattu opiskelu. Jos näitä asioita joutuu tekemään tyystin kylmiltään ilman, että opettaja esimerkiksi yhteisesti kertoo koko luokalle mitä tehdään ja miten tehdään, ei romanilapsi välttämättä tiedä ollenkaan, kuinka toimia. Osaamattomuuden tunne vaikuttaa puolestaan itsetuntoon ja opiskelumotivaatioon.

2.     Romanilapsi tulee erilaisesta kielellisestä ympäristöstä, kuin muut luokan lapset. Vaikka romanikieli on tituleerattu romanien äidinkieleksi, ei hän välttämättä osaa romanikieltä ollenkaan. Sen sijaan lapsi oppii kotona ensimmäisenä kielenään suomen. Tästä huolimatta kielelliset tiedot ja taidot voivat olla huomattavasti heikommat tai muuten erilaisemmat, kuin muilla ikätovereilla. Suomenkielen käyttö romanikodissa on erilaista kuin valtaväestöllä. Sanavarasto on hyvin monessa tapauksessa suppeampaa kuin valtaväestöllä, ja muutenkin asioita ilmaistaan eri tavalla ja eri sanoilla, kuin vastaavasti valtaväestön kodeissa tehtäisiin. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että lapsi ei välttämättä ymmärrä kaikkea, mitä opettaja yrittää kertoa.

3.     Romanien perinteinen kasvatustapa, kuten päivähoitoa käsittelevässä tekstissäni jo kerroinkin, on sellainen, ettei siihen ole sisältynyt lapselle lukemista, lapsen kanssa askartelua tai piirtelyä, jne. Mikäli lapsi ei ole käynyt päivähoidossa tai esiopetuksessa, on hän usein tällaisilta hienomotorisilta taidoiltaan muita lapsia heikompi. Esimerkiksi tilanteet, joissa opettaja lukee satuja, voi olla lapselle täysin uusi. Paikallaan pysyminen ja hiljaa kuunteleminen eivät välttämättä onnistu heti, mutta yleensä opettajan viitsiessä ohjata lasta, miten näissä tilanteissa toimitaan, lapsi jujun ymmärrettyään kuuntelee satuja oikein mielellään. Askartelutilanteissa lapsi saattaa puolestaan tarvita muita lapsia enemmän opettajan neuvoja ja ohjeita.

4.     Yhteisöllisyys ja suvun merkitys ei välttämättä tule ensimmäisenä mieleen ajatellessamme kulttuuritaustaan liittyviä huomioonotettavia asioita, mutta yksi niistä se kuitenkin on. Käytännössä tämä tarkoittaa, että lapsen koulunkäynnistä saattaa kantaa huomiota joku muu(kin) kuin lapsen vanhemmat. Esimerkiksi lapsen mummo, täti tai aikuisikään ehtinyt sisar saattaa olla se, joka haluaa pitää yhteyttä koululle tai opettajaan lapsen asioita koskien. Tällainen on tietysti opettajan kannalta ajatellen hämmentävää. Lapsen vanhemmat onkin hyvä pyrkiä tapaamaan mahdollisimman varhaisessa vaiheessa ja keskustella tämänkaltaisista asioista.

5.     Puhtaustavat – vesipuhtaus sekä symbolinen puhtaus - vaikuttavat jonkin verran lapsen tekemisiin koulussa. Opettajan on hyvä tietää symbolisiin puhtaustapoihin liittyvät peruskäsitteet, jotta lasta ei rangaista turhaan niiden toteuttamisesta. Lapsi toimii, kuten kotona on opetettu; jos lusikka tipahtaa lattialle ja kotona on opetettu, että se heitetään pois, lapsi melko varmasti heittää sen pois koulussakin. Jos kotona on taas opetettu, että lusikka pestään ennen kuin sillä voi syödä, lapsi melko varmasti pesee lusikan tai vaihtaa sen uuteen. Jos ruokala on kovin epäsiisti, saattaa puhtauteen tottunut lapsi kieltäytyä syömästä ruokalassa, mikä saattaa puolestaan saada opettajan huolestumaan. Myös näistä asioista on tärkeää jutella lapsen vanhempien kanssa jo etukäteen tai viimeistään siinä vaiheessa, kun ne eteen sattuvat. Tällöin vältytään väärinkäsityksiltä, ja vanhemmat voivat tarpeen tullen opastaa lapsiaan kodin ja koulun eroissa.

6.     Häveliäisyys ei vielä tässä vaiheessa ole asia, joka itse lapsen käytökseen tai lapsen ja vanhemman väliseen kanssakäymiseen sinänsä vaikuttaisi. Häveliäisyystapoja on kuitenkin hyvä ymmärtää sellaisissa tilanteissa, jolloin paikalla on lapsen ja tämän vanhempien lisäksi muita eri-ikäisiä romaneja, kuten esimerkiksi lapsen murrosikää lähellä oleva tai aikuisikään tullut sisarus, tai lapsen isovanhemmat. Näissä tilanteissa on hyvä välttää ns. nolostusta tuottavia puheenaiheita. Näitä ovat esimerkiksi raskaudesta onnitteleminen, murrosiästä puhuminen, viittaaminen esimerkiksi paikalla olevan nuoren seurustelusuhteeseen, etc. Sen sijaan tilanteissa, jossa lapsi ja tämän vanhemmat ovat keskenään paikalla, opettaja voi aivan hyvin onnitella tiedossa olevasta raskaudesta tai ottaa sen muuten puheeksi.

7.     Vanhempien koulutustaustalla on merkitystä sen kannalta, kuinka he lasta pystyvät kotona neuvomaan tai opastamaan. Jos koulutustausta on vähäinen, ovat heidän kouluun liittyvät tietonsa ja taitonsa luonnollisesti vähäiset. Lapsi ei tällöin voi saada heiltä tarvitsemaansa apua läksyissä. Ei myöskään ole ollenkaan kummallista, etteivät vanhemmat välttämättä ymmärrä lapsen tarvitsevan tukea läksyjen tekoon. Läksyjen teko saatetaan jättää kokonaan lapsen vastuulle, eikä läksyistä edes välttämättä kysellä sen kummemmin mitään. Opettajan onkin hyvä puhua myös siitä, kuinka tärkeää vanhemman läsnäolo läksyjentekotilanteessa pienelle koululaiselle on. Samalla on tärkeää ottaa puheeksi vanhempien oma osaaminen, jotta opettaja voi tarpeen tullen antaa vanhemmille eväitä siihen, kuinka he parhaiten voivat lasta läksyjenteossa auttaa ja tukea.

8.     Romanikulttuurin yksi keskeinen arvo on onnellisuus. Ajatuksenahan tämä kuulostaa varsin hienolta, mutta siihen saatetaan pyrkiä väärin konstein lapsen kannalta ajatellen. Saattaa esimerkiksi olla, että lapsen annetaan valvoa mielensä mukaan, eikä häntä raaskita aamuvarhain herätellä kouluun. Voi myös olla, että jos lapsi kieltäytyy lähtemästä kouluun, eivät vanhemmat raaski häntä sinne pakottaa vaan antavat hänen jäädä kotiin. Tähän on myös olennaisena syynä se, ettei vanhemmilla ole riittävästi tietoa tai käsitystä siitä, kuinka merkityksellinen asia koulunkäynti lapsen kannalta on. Jos tällaisia ongelmia ilmenee, on ne syytä ottaa puheeksi mahdollisimman pian.

9.     Romanilapsi ei välttämättä peruskoulun aloittaessaan ole leikkinyt lainkaan valtaväestön lasten kanssa. Tähän vaikuttaa hyvin suuresti nimenomaan esiopetuksen puuttuminen ja se, että monet lapset seurustelevat päivittäin kotona ollessaan lähinnä itseään vanhempien kanssa. Sisällä leikkiminen on monesti tyypillisempää kuin ulkoleikit, jolloin kontaktia muihin lapsiin ei myöskään oikein helpolla pääse syntymään. Ollessaan ainoana romanina luokassa lapsi saattaa senkin puolesta kokea olonsa turvattomaksi ja itsensä erilaiseksi. Jotta lapsi voi kokea kuuluvansa luokkayhteisöön omana itsenään, on hyvä ottaa romanikulttuuri mukaan luokan yhteisiin asioihin tavalla tai toisella. Näitä tapoja voivat olla romaneita käsittelevät sadut, romaneita esittävät piirrokset tai kuvat, tai miksi ei vaikkapa yhtenä päivänä joku romani voisi tulla luokkaan puhumaan romaneista ja romanikulttuurista muutamalla sanalla. Sanallinen sisältö on usein pienille koululaisille toisarvoista, tärkeämpää heille saattaa olla esimerkiksi ihan vain romanivaatteiden näkeminen ja tunnusteleminen.

Äskeiset luettuaan lukijan on hyvä kuitenkin muistaa, että jokainen romanilapsikin on yksilö, samoin hänen perheensä on yksilöllinen. Joidenkin romanilasten kohdalla joka ikinen edellä olevista kohdista voi olla huomiota vaativa asia, joidenkin kohdalla näistä täyttyy vain muutama kohta, joidenkin kohdalla ei välttämättä mikään.

Kuten jossain kohdin jo ehdin mainita, on lapsen vanhemmat syytä tavata mahdollisimman pian siitä, kun lapsi on aloittanut koulun. Tapaamisessa on hyvä puhua yhteisistä pelisäännöistä esimerkiksi poissaolojen ja yhteydenpidon suhteen. Tällöin on myös erittäin hyvä sauma puhua siitä, kuinka romanikulttuuri juuri tämän lapsen kohdalla pitäisi ottaa (mahdollisuuksien rajoissa tietenkin) huomioon. (Joidenkin mielestä ei välttämättä mitenkään, jotta lapsi ei opi, että häntä ”pitää” kohdella eri tavalla etnisen taustansa vuoksi.) 

Kotiväki toivoo yleensä, että lapseen pätevät samat säännöt ja oikeudet, kuin muihinkin lapsiin.

Romanilapsi voi osallistua kaikille oppitunneille siinä, missä muutkin. Eriyttäminen ei kuulu yleensä vanhempien toiveisiin tai vaatimuksiin, eikä eriyttämisiä ole minun tietääkseni juurikaan romanilasten kohdalla tapahtunut.

Peruskoulu romanilapsen kasvaessa

Murrosiän alkaessa oma identiteetti alkaa hahmottua selkeämmin ja oma kulttuuri aletaan tiedostaa paremmin. Nämä kaksi asiaa alkavat vaikuttaa enemmän, ja tulevat siten myös aiempaan verraten enemmän esille.

Murrosiässä kenellä tahansa on omalla tavallaan vaikeaa, mutta romaninuorilla tähän vaiheeseen liittyy myös muutoksia ja murroksia kulttuurinkin suhteen. Murrosikä on sitä aikaa, kun nuoresta kehkeytyy aikuinen ja lapsuus on jäämässä taakse. Viimeistään tässä vaiheessa nuoret alkavat toden teolla oppia asioita omasta kulttuuristaan. Tällöin heiltä myös vaaditaan kulttuurillisesti enemmän kuin aikaisemmin.

Käytännössä tämä tarkoittaa etenkin sukupuoliroolien korostumista. Tytöt valmistautuvat tulevaisuuteen opettelemalla naisilta vaadittavia taitoja ja tietoja, pojat taas vastaavasti opettelevat miehen elämään kuuluvia asioita, tietoja ja taitoja.

Tytöille kuuluvia asioita ovat kodista huolehtiminen ja ruuanlaitto. Myös perheenjäsenistä huolehtiminen ja heidän tarpeidensa huomioonottaminen kuuluvat asiaan. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että tytöt alkavat yleensä ottaa vastuun omien pyykkiensä lisäksi myös veljiensä pyykeistä. Jos pienempiä sisaruksia on, saavat tytöt enemmän vastuuta myös näiden suhteen.

Nykyään moni opettaa pojilleenkin jonkinlaiset ruuanlaitto- ja siivoustaidot, vaikka ne eivät varsinaisesti miehen ”toimenkuvaan” kuulukaan. Pojat opettelevat lähinnä vuorovaikutustaitoja ja sosiaalisia pärjäämistaitoja. Mikäli perheen isä tai joku lähipiirin mies on innokas kaupankävijä, otetaan poika usein mukaan myös näitä taitoja oppimaan.

Ulkoiset muutokset ja niihin liittyvät seikat

Ensimmäinen ja näkyvin merkki aikuisuutta kohti siirryttäessä on tietysti vaatetus. Yleensä vaatetukseen liittyvät muutokset tapahtuvat viimeistään siinä vaiheessa, kun lapsi siirtyy ala-asteelta yläasteelle. 

Aiemmin verkkareissa ja farkuissa kuljeskellut romanipoika alkaa nyt pukeutua ns. suoriin vaatteisiin ja lakerisiin kenkiin. Vaatemuutos on lievempi kuin tytöillä, eikä pojan vaatetus tästä enää sinänsä muutu. Oma totutteleminen suoriin vaatteisiinkin hänellä silti on, sillä näiden vaatteiden käyttöön ottaminen tavallaan pakottaa hänet luopumaan tietyistä asioista, joita hän on aiemmin ”lapsena” voinut vapaasti tehdä. Yksi tällainen asia on pyörällä ajaminen.

Poika saattaa olla luokassa takki päällä, mikä saattaa aiheuttaa opettajassa närkästystä. Opettajan kehotuksesta huolimatta poika ei välttämättä suostu ottamaan takkia pois päältään. Tämä saattaa vaikuttaa siltä, että poika on tottelematon ja huonokäytöksinen, ja haluaa tahallaan temppuilla opettajan kanssa. Siitä ei kuitenkaan ole kysymys. 

Romanikulttuurissa miehen kuuluu naisen tapaan peittää itsensä. Tähän liittyy se, että päällyspuseroksi luokiteltava vaate on aina oltava päällä. Kauluspaitasillaan miehet eivät voi olla, vaan kauluspaidan päällä on oltava jonkinlainen takki tai paksumpi päällyspusero. Jotkut ovat tavoissaan tiukempia, ja pitävät ehdottomana takin käyttöä kauluspaidan ja varsinaisen päällyspuseron päällä. 

Tämä ei ole pelkästään häveliäisyyttä, vaan myös osa symbolista puhtautta. Vaikka koulumaailma onkin koulumaailma, haluaa poika tällä tavoin suhteellisen ”oikein” pukeutuessaan pitää nämä tilat ”puhtaina” esimerkiksi sen varalta, että joku vanhempi romani tulee jossain vaiheessa käyneeksi kyseisessä luokkatilassa.

  Tytöt vaihtavat housut pitkiin hameisiin ja jakkuihin. Tämä on heidän kohdallaan siirtymävaihe, jonka aikana he pohtivat mm. sitä, laittavatko aikanaan varsinaisen romaniasun päälleen vai eivät. ”Pikkuvaatteissa” kulkevalla tytöllä on enemmän edelleen vapauksia kuin romanivaatteita käyttävällä tytöllä tai naisella. Silti hänellekin tulee eteen asioita, joita hänen olisi paheksuttavaa housuista hameeseen vaihdettuaan tehdä.

Yksi tällaisista asioista tytöilläkin on pyörällä ajo, jota pidettäisiin tytön tekemänä jopa pahempana asiana, kuin jos pyörällä ajelija olisi poika.

Tunneille osallistuminen

Romanilapsi voi edelleen osallistua kaikille oppitunneille. Tässä vaiheessa nuoren kehitystä romanikulttuuri tuo kuitenkin mukanaan muutamia erityispiirteitä, joita olisi hyvä pyrkiä huomioimaan edes tiedollisella tasolla.

1.     Liikuntatunnit. Nuori voi osallistua ihan tavallisesti liikuntatunneille. Pojat voivat pukeutua liikuntavaatteisiin, samoin tytöt. Päteväksi esteeksi tälle voi muodostua vanhempien romanien paikalla oleminen tai eri sukupuolten oleminen samassa liikuntaryhmässä. Kuitenkin on yleistä, että liikuntavaatteisiin (varsinkin, jos on kyse uima-asusta) pukeutuminen koetaan ongelmalliseksi ja vastahakoiseksi huolimatta siitä, että nämä kaksi ongelmaa on ratkaistu. Tähän on syynä se, että nuori on juuri käynyt läpi muutoksen vaatetuksensa suhteen. Lisäksi vaatetukseen liittyvät asiat, vartalon ja sen muotojen peittäminen ovat romanikulttuurissa niin suuri asia, että se murrosiän kera saattaa muodostua suorastaan ylitsepääsemättömäksi ongelmaksi. Opettaja voi keskustella tästä asiasta suoraan nuoren vanhemman kanssa, kunhan nuori ei itse ole paikalla. Opettaja voi myös keskustella asiasta nuoren kanssa kahden. Jos ongelmaan ei tunnu tulevan muuta ratkaisua, voisi opettaja järjestää jotain vaihtoehtoista liikuntaa nuorelle – kuitenkin siten, että suorittaminen tulee jollain tavalla valvotuksi.

2.     Musiikintunnit ja musiikki koulussa. Yleensä romanit viihtyvät hyvin musiikintunneilla, onhan musiikki tärkeä osa kulttuuriamme ja kulttuurista perintöämmekin. Nuori voi osallistua samaan tapaan opetukseen kuin muutkin. Hänet voi tarpeen tullen pyytää esiintymään esim. koulun juhlassa, minkä hän yleensä tekeekin mielellään. Tässä on kuitenkin syytä ottaa huomioon esimerkiksi laulun sanat. Jos kuulijana on vanhempi romani, ei nuori voi laulaa ns. hävettävistä asioista. Koulussa lauletut laulut ovat tietysti melkoisen korrekteja, mutta tällaisia mahdollisia vastaantulevia ”häpeän paikkoja” ovat esimerkiksi lapsen syntymä, synnytys, avioliitto tai seurustelu. Sen sijaan itsestään rakkaudesta nuori voi kyllä laulaa.

3.     Terveystiedon tunnit ovat erittäin hyvä asia romaninuoren kannalta. Seksuaalisuuteen ja seksuaaliterveyteen liittyvistä asioista romanikodeissa ei puhuta lainkaan. Nuori ei voi kysyä asioista vanhemmiltaan, eikä vanhempi voi puhua ko. asioista nuorelle. Tällöin nuoren tiedot ovat usein hyvin vähäiset, ja jäävät ties minkä varaan. Onkin tärkeää, että nuori kuulee näistä asioista edes koulussa. Terveystiedon tunneille nuori voi osallistua muiden tapaan, mutta esimerkiksi ryhmätöitä tehdessä (jos käsitellään seksuaalisuutta, seksiä tai siihen liittyviä asioita) olisi ihan hyvä, mikäli romanipoika ja romanityttö eivät olisi samassa ryhmässä. Tämä edesauttaa sitä, että ryhmätyötä todellakin voidaan tehdä. Jos romanipoika ja romanityttö laitetaan samaan ryhmään pohtimaan seksiä tai seksuaalisuutta, syntyy usein tilanne, että kumpikaan ei sano mitään, vaan kumpainenkin ikään kuin häpeää toista. On myös niin, että naispuolisten ei ole sopivaa puhua tällaisista ”sopimattomista” asioista miespuolisten kuullen, ja tämäkin alkaa jo tässä ikävaiheessa vaikuttaa.

4.     Kotitaloustunnit ovat yleensä myös hyvin mieluisia romaninuorille. Syöminen on romanikulttuurissa tärkeä asia, ja kotitaloustiedot ja –taidot ovat tärkeitä etenkin romanitytöille. Usealla romaninuorella on jonkinlaiset kokkaamisen perustaidot. Kotitaloustunneilla romaninuoret kiinnittävät yleensä huomiota paljolti sekä konkreettiseen puhtauteen, mutta myös symboliseen puhtauteen. Voi olla, että nuori haluaa itse vastata astioiden yms. käyttötarvikkeiden puhtaudesta, mikäli huomaa, että tarvikkeet on aiemmin puhdistettu huolimattomasti. Symbolinen puhtaus taas ilmenee eri tavoin, ja jos siitä ongelmia koituu, on se hyvä ottaa puheeksi.

Kotitaloustunneilla tehdään tietysti muutakin kuin laitetaan ruokaa. Nämä asiat eivät aiheuta nuorelle ongelmaa. Nuori voi tuoda kotoaan oman vaatekappaleensa, pyyhkeensä tai lakanansa pestäväksi koulussa. Sen sijaan esimerkiksi omien vanhempiensa vaatteita hän ei voi koululle tuoda, eikä pestä niitä samassa koneessa/koneellisessa, kuin omia tekstiilejään.

Kun romaninuori lopettaa yhtäkkiä koulun

Esimerkki 1. Romanipoika oli kahdeksannella luokalla, ja koulu sujui vaihtelevalla menestyksellä. Yllättäen poika ei tullut kouluun reiluun kahteen viikkoon, jolloin opettaja otti yhteyttä pojan vanhempiin ja sai kuulla näiltä, että poika on ”ottanut akan” ja muuttanut tämän kanssa yhteiseen kotiin. Opettajaa tämä tyrmistytti, syystäkin.

Esimerkki 2. Romanityttö kävi yhdeksättä luokkaa ja oli koulussa päivittäin. Yhtäkkiä tyttö jäi pois koulusta, eikä kouluun otettu minkäänlaista yhteyttä asian johdosta. Opettaja oli huolissaan, ja otti yhteyttä kotiväkeen. Kotoa kerrottiin, että tyttö on karannut yhdessä seurustelukumppaninsa kanssa, eikä todennäköisesti enää palaisi kouluun. Myöhemmin tyttö otti yhteyttä opettajaan kertoakseen suunnilleen samat asiat kuin vanhempansakin, mutta aikoi suorittaa keskenjääneet opintonsa myöhemmin.

Joskus romaninuoret hyppäävät varsinaiseen aikuisuuteen aivan liian nopeasti, jolloin yksi ikävimmistä seurauksista on se, että koulunkäynti keskeytyy ja lopahtaa kokonaan.

Tähän yksi suurimmista syistä on se, etteivät nuoret voi seurustella julkisesti, vaan kaiken on tapahduttava salaa. Seurustelusuhteen julkistamisesta olen eräässä aiemmassa kirjoituksessani kertonut enemmän, mutta lyhyesti sanottuna seurustelusuhteen julkistaminen tapahtuu siten, että nuoret karkaavat joksikin aikaa toiselle paikkakunnalle odottamaan, että saavat vanhemmiltaan siunauksen. Kun yhdessäolo on hyväksytty, voivat nuoret palata takaisin lähtöpaikkaansa ja muuttaa yhteiseen kotiin. 

Useimmat nuoret ajattelevat ennen seurustelusuhteensa julkistamista, että koulua voi kyllä käydä myöhemminkin. Kuitenkaan se ei monessa tapauksessa onnistu. 

Yhteiselämän aloittaminen jo itsessään on suuri askel ja muutos. Miehelle tämä on tietysti helpompaa, mutta naisen vastuu ja työmäärä kotona lisääntyvät entisestään. Usein nuorten elämänrytmi on myös epäsäännöllinen, joka ei tietenkään helpota koulunkäyntiä tai sen aloittamista. Opiskelun jatkaminen tai opintojen loppuunsaattaminen on hankalaa myös silloin, jos kumppani ei tunnu ymmärtävän asian merkitystä alkuunkaan.

Ei ole myöskään lainkaan epätyypillistä, että viimeistään vuoden verran saman katon alla asuneelle parille on tulossa perheenlisäystä. Tämäkin on tietysti yksi niistä opintojen järjestymistä hankaloittavista asioista.

Romanilapsi ja erityisopetus

Prosentuaalisesti romanilapsia on erityisopetuksen piirissä huomattavasti suurempi määrä kuin valtaväestöä. Luvut ovat synkkiä ja puhuvat romanilasten tilanteesta karua kieltään.

Luokalle jääminen on romanilapsilla yleisempää kuin valtaväestöllä. Luokalle jäävien osuus on yleisintä 1. ja 2. luokilla, ja prosentuaalisesti luokalle jäävien osuus noin 19 %. Usein luokalle jäämistä saattaa seurata erityisopetukseen siirto. Erityisopetukseen siirtäminen romanilasten kohdalla on keskittynyt ensimmäisen kahden luokka-asteen ajalle, sekä yläasteen alkuun. 

Ennen kuin erityisopetukseen siirtämistä aletaan pohtia, pitäisi ensin olla kyllin hyvin selvillä siitä, minkä tyyppisestä ongelmasta oikeastaan on kysymys. Usein riittävä ja toimiva ratkaisu on jonkin yksittäisen taidon kehittäminen

Vanhemmat kokevat erityisopetukseen siirtämisen yleensä hyvin kielteisenä asiana. Taustalla on ajatuksia sulauttamisesta ja siitä, että lapsi tulee nyt entistäkin enemmän leimatuksi ja syrjäytyneeksi. Usein toivotaan, että erityisopetukseen siirtäminen toteutettaisiin tilapäisenä ratkaisuna, jolloin lapsella olisi jossain vaiheessa mahdollisuus siirtyä takaisin yleisopetuksen piiriin.

Ennen erityisopetukseen siirtämistä pitäisi käyttää kaikki muut mahdolliset konstit. Elleivät ne auta, ja erityisopetus nähdään ainoaksi vaihtoehdoksi ja ratkaisuksi, kaipaavat vanhemmat yleensä perinpohjaista tietoa siitä, miksi tällaiseen ratkaisuun on päädytty. Erityisen tärkeää heille on kuulla selkokielellä se, mitä hyötyä erityisopetukseen siirtämisestä on lapselle itselleen.

Näitä asioita on hyvä tähdentää, jotta vanhemmat saadaan motivoitua tukemaan lapsen koulunkäyntiä edelleen ja motivoimaan myös lasta.

Romanivanhempien kohtaaminen

Avoin keskustelu on myös koulumaailman suhteen yksi niistä asioista, joita romanivanhemmat toivovat ja odottavat opettajalta. Romanivanhemmille on tärkeää tulla kuulluiksi ja kokea, että opettaja ymmärtää heitä ja heidän lastaan. Heidän on myös tärkeä ymmärtää perin pohjin opettajan sanomat asiat. Kaikesta ei välttämättä kehdata kysyä, mutta opettajan on hyvä varmistaa, että kaikki tulee ymmärretyksi.

Romanivanhemmille olisi hyvin tärkeää selvittää esimerkiksi kehityskeskusteluiden, vanhempainiltojen ja muiden tällaisten kohtaamisten tärkeys. On hyvä puhua myös siitä, miten tärkeää heidän olisi tutustua muihin vanhempiin; tällä voidaan poistaa ennakkoluuloja, mikä on tärkeää etenkin lapsen kannalta.

Yhteiset pelisäännöt ovat myös niitä, joista on ehdottomasti puhuttava. Näihin liittyy esimerkiksi se, keneen tai keihin lapsen asioista ollaan yhteydessä, miten yhteydenpito koulun ja kodin välillä tapahtuu, miten toimitaan lapsen sairastuessa tai muista syistä johtuvissa poissaolotilanteissa, miten toimitaan, jos lapsi myöhästyy koulusta.

Myöhästymisestäkin on hyvä puhua erikseen, sillä vanhemmilla ei välttämättä ole käsitystä siitä, mistä lapsi jää myöhästyessään paitsi. Joillakin vanhemmilla saattaa olla myös se kuva, että kun myöhästyä ei saa, on parempi olla pois koko päivä. Tämä käsitys on syytä murtaa heti alkuunsa.

Läksyjen teosta ja sen sellaisesta on myös puhuttava, samoin säännöllisistä elämänrytmeistä lapsen kannalta. Jälkimmäistä ei välttämättä tarvitse ottaa puheeksi missään vaiheessa, ellei siihen liittyviä ongelmia ilmene.

Muuta huomioitavaa

1.     Romanikulttuuriin kuuluu vanhempien ihmisten kunnioittaminen. Kunnioituskäsitykset ja kunnioittamisen osoittaminen ilmenevät eri ihmisillä ja eri perheissä eri tavoin, mutta ei ole tavatonta, että nuori opetetaan siihen, ettei hän saa väittää vastaan itseään vanhemmille ihmisille. Tällöin nuori ei siis voi vapaasti riidellä vanhempiensa kanssa (vaikka useissa kodeissa riidelläänkin). Tämä saattaa purkautua huonona käytöksenä muita kohtaan, kohteena voi olla esimerkiksi opettaja tai oppilas.

2.     Romanikulttuuriin kuuluu yhteisöllisyys. Suku on tärkeä asia, ja kaukaisempiakin sukulaisia halutaan olla tukemassa vaikeuksien keskellä. Esimerkiksi sairastapausten tai kuolemantapausten sattuessa saattaa olla niin, että perhe ryntää sukulaisten avuksi jopa toiselle puolelle Suomea ilmoittamatta lapsen poissaolosta mitään koululle.

3.     Kirjalliset viestit eivät ole parhaita mahdollisia ajatellen yhteydenpitoa koulun ja kodin välillä. Ensimmäinen kompastuskivi voi olla puutteellinen lukutaito tai se, ettei viestin sisältöä muuten ymmärretä, mikäli siinä on käytetty vaikeita tai vieraita termejä. Kirjallinen viesti on myös viesti, jota ei oteta niin vakavasti, kuin henkilökohtaista tapaamista tai puhelimessa keskustelua. Kiireetön henkilökohtainen tapaaminen on näistä kahdesta tietysti parempi vaihtoehto.

4.     Lapsi ei päätä perhettä koskevista asioista. Pienen lapsen käsityskyky ei myöskään riitä sellaisten asioiden käsittelyyn tai hoitamiseen, jotka ovat vanhempien tehtäviä. Jos siis perhe lähtee äkkiarvaamatta toiselle puolelle maata eikä asiasta ilmoiteta mitään kouluun, ei tästä pidä vihoitella lapselle tai muuten osoittaa, että syy olisi lapsessa. Tällöin on vain hyvä ottaa yhteys vanhempiin ja keskustella vakavasti.

Romanilapsi ja päivähoitoon liittyvät asiat

Yleisesti

Romanilasten osallistuminen päivähoidon piiriin on yleistynyt 1970-luvulta lähtien. Nykyajan tuomista mahdollisuuksista huolimatta on kuitenkin tyypillisintä, että nimenomaan äidit hoitavat lapsensa itse – kotona. Syitä tähän löytyy useita.

Lasten hoitaminen kotona on aina kuulunut asiaan, joten se koetaan luonnolliseksi osaksi elämää ja arkea. Lisäksi yksi niistä asioista, joilla nainen hankkii arvostusta itselleen, on ja on ollut nimenomaan lasten hoitaminen ja kasvattaminen.

Samalla myös yhteisön muiden jäsenten mielipiteet vaikuttavat luultua – ja myönnettyä – enemmän. Romaniväestön yleinen asenne päivähoitoon on myönteinen, mutta samaan aikaan voi päivähoidon puoleen kääntyvien vanhempien arvostelu olla rankkaakin. Erityisesti lapsen äidin periaatteita, romaniutta ja jopa naiseutta saatetaan kyseenalaistaa. Tällaista arvostelua, hiljaisen keskustelun kohteena olemista sekä näistä mahdollisesti aiheutuvaa kasvojenmenetystä halutaan tietysti välttää.

Yksi syy on myös se, että useita vanhempia pelottaa päästää lapsi vieraaseen paikkaan ja vieraiden ihmisten hoidettavaksi. Samalla mielessä poukkoilee ajatuksia siitä, kuinka lapsi saattaa olla päiväkodin ainut romanilapsi. Kuinka lapsi tulee kohdelluksi, kuinka itse kohtelee muita? Kuinka hän osaa tähän saakka vain romanitapoja noudattaneena toimia valtaväestön kanssa? Kuinka lapseen suhtaudutaan?

Ei liene väärin sanoa, että romanilapsen päivähoitoon tuomista voi hyvin kutsua eräänlaiseksi luottamuksenosoitukseksi.

Romanikulttuuri ja päivähoito

Lapsen kohdalla romanikulttuurin huomioonottaminen ei vaadi mahdottomia nimenomaan siksi, että kyse on lapsesta. Tapakulttuuri kuuluu lapsenkin elämään, mutta pienemmässä mittakaavassa ja huomattavasti vähemmän, kuin aikuisten kohdalla. Lasten annetaan olla lapsia, eikä heiltä vaadita tai odoteta yhtä paljon romanikulttuuriin kuuluvia tapoja, kuin murrosikäisiltä tai aikuisikään tulleilta. Tästä huolimatta tapakulttuuri ja romani-identiteetti kuuluvat olennaisesti lapsen elämään. 

Koska valtakulttuurin ja romanikulttuurin välillä on jonkin verran eroja, on päivähoidon piirissä työskentelevän hyvä tietää niistä hieman. Pienehkölläkin tietomäärällä mahdollistetaan ymmärtäminen lapsen yksilöllisempiä tarpeita kohtaan, mikä on tärkeää lapsen, vanhempien sekä varhaiskasvatussuhteen kannalta.

1.    Kanssakäyminen vanhempien sukupolvien kanssa on romanilapsilla hyvin tiivistä – paljon tiiviimpää verrattuna esimerkiksi valtaväestön lapsiin. Tämä takaa tapakulttuurin oppimisen, perinteiden säilymisen ja jatkumisen. Hyvä – perinteet kuuluukin säilyttää, myös oma kulttuurillinen identiteetti on tärkeä asia.
Valitettavaa on, että sinänsä hyvää tarkoittavat asiat saattavat tehdä ja useimmiten tekevät eroja romanilapsen ja valtaväestön lapsen välille tietyissä asioissa. 

Hyvänä esimerkkinä tästä on perinteinen romanikasvatus. Toimeentulon hankkiminen oli etusijalla niinä aikoina, kun romaneilla ei ollut pysyviä asuinpaikkoja eikä vakituisia rahanlähteitä. Tämän vuoksi lasten kanssa leikkiminen jäi vähälle, eikä se olennainen osa romanikulttuurin mukaista lastenkasvatusta ole edelleenkään.
Samalla perinteiseen romanikasvatukseen eivät myöskään kuulu esimerkiksi lapselle lukeminen, lapsen kanssa piirteleminen tai askarteleminen. 

Koska edellä mainitut asiat ovat osana tyypillistä romanikasvatusta vain hyvin harvoin, näkyy tämä tietysti myös siinä vaiheessa, kun lapsi tuodaan päivähoitoon. Lapsi saattaa kielelliseltä kehitykseltään, hahmottamiseltaan tai hienomotoriikaltaan olla ikäistään heikommalla tasolla.

Tämä asia on tärkeää tiedostaa ja tietää, jotta lapsi välttyy turhalta leimautumiselta ja saa tarvitsemaansa opetusta ja ohjausta kyseisissä asioissa.


2.     Romanilapsen mahdollinen kovaäänisyys on myös yksi niistä asioista, joita kulttuurista tietämättömän on yleensä hankala ymmärtää. Kovalla äänellä puhumisen voi sanoa olevan tavallaan osa romanikulttuuria, eikä sitä pidä ymmärtää väärin, vaikka se valtakulttuurin totutusta hiljaisesta asioiden esittämisestä poikkeaakin.

On tyypillistä, että romanikodissa on koolla paljon ihmisiä kaiken aikaa. Tästä syystä asiat on totuttu esittämään kantavalla äänellä ja selkeästi. Tämä mahdollistaa sen, että sanottu asia kuuluu kaikkien korviin samalla kertaa, eikä sitä tarvitse erikseen juosta kertomassa jokaiselle. 

Romanilapsen kovaäänisyys siis ei useimmiten ole merkki varsinaisesta huonosta käytöksestä tai esimerkiksi huonosta kuulosta. 

Romanilasta voi ihan hyvin valistaa päiväkodin säännöille tässä asiassa. Päiväkodissa pitää kuitenkin olla tietyt yhteiset pelisäännöt, minkä mukaan mennään – lisäksi lapsen on hyvä oppia valtakulttuuriin kuuluvia periaatteita. Niistä on hyötyä viimeistään siinä vaiheessa, kun lapsi kasvaa isommaksi. 

Vanhempia voi – ja kannattaakin – ohjeistaa tässä ja tämäntyyppisissä asioissa, jotta he osaavat neuvoa lasta käyttäytymään oikein ja tilanteen mukaan.


3.     Lukutaidon vähäisyys tai lukutaidottomuus. Lukutaidottomia nuorempien polvien romaneita on totta kai nykyaikana vähemmän, mutta mahdottomuuksia lukutaidottomuus tai lukutaidon vähäisyys eivät suinkaan ole.
Tämä on otettava huomioon päivähoitopaikan ja vanhempien välisessä viestinnässä. On täysin turhaa lähestyä vanhempia kirjallisesti, mikäli nämä eivät osaa lukea, kuten joissakin tapauksissa on. 

Tuntuu ehkä epäkorrektilta ajatukselta kysyä lukutaidosta suoraan – siispä paras tapa lähestyä vanhempia onkin keskustelu joko paikan päällä tai puhelimessa.

4.     Sanallinen ilmaiseminen on tiettyjen asioiden kohdalla erilaista ja/tai suppeampaa verraten valtaväestöön. Romaniyhteisölle tyypillinen suullinen ilmaisu kuulostaa valtaväestön edustajan korvaan auttamattoman vanhahtavalta.

Esimerkiksi puhuttaessa ”haarukan” sijaan romani puhuu poikkeuksetta ”kahvelista”. Tähän löytyy syy tapakulttuurista, ja tällaisia samantyyppisiä sanoja ja sanontoja on enemmänkin.

Toinen mainittava seikka on se, että romaniväestössä ei juuri sivistyssanoja käytetä. Kaikki vaikeahkommat termitkään eivät ole aina hallussa, ja voi olla, että vaikeampia sanoja käytettäessä romani ei välttämättä ymmärrä niiden tarkoitusta. Asioista on siis hyvä puhua selkokielellä, jotta ne ymmärretään.

5.     Symboliset puhtaustavat. Lattialla olevat esineet ovat symbolisesti epäpuhtaita, eikä niitä nosteta sieltä pöydille tai ylös. Lattialle tippuvat esineet joko heitetään roskiin, huuhdellaan vedellä tai pidetään jatkossakin lattialla – riippuen siitä, mikä esine on kyseessä.

Ruokailutilanteessa lapsi saattaa ruokailuvälineen lattialle tippuessa heittää sen roskiin, koska kotona on saatettu opettaa niin. (Useimmissa kodeissa tyydytään nykyään näiden kohdalla ruokailuvälineiden vedellä huuhteluun.) Toinen vaihtoehto on, että hän haluaa ehdottomasti huuhdella ruokailuvälineen vedellä.

Nämä on hyvä tietää, jotta ei synny kuvaa siitä, että lapsi sinällään vaatisi erioikeuksia itselleen. Menetelmät romanikulttuurissa nyt vain ovat tällaisia, ja niiden mukaanhan lapsi on tottunut toimimaan. Tässä on myös asia, joka voisi olla hyvä ottaa huomioon; näin lapsi ei hämmenny. 


6.     Häveliäisyys. Jos lapsen äiti tulee jonkun itseään vanhemman henkilön kanssa hakemaan lasta, hoitajan ei missään tapauksessa pidä ottaa puheeksi seksuaalisuuteen kuuluvia asioita eikä myöskään puhua mahdollisesta raskaudesta, mikäli sellainen muuten tiedossa sattuisi olemaankin. 

Pelkästään lapsen ja tämän vanhemman/vanhempien yhdessä paikalla ollessa asiasta voi mainita ja puhuakin, sillä päivähoidossa oleva lapsi on vielä niin pieni.



Hyvä tietää
Vaikka romaniyhteisössä vallitsee tietyt yleiset ajatukset ja toimintatavat, jokainen lapsi perheensä kanssa tulee muistaa ottaa yksilöllisinä. Jos päivähoitopaikassa on esimerkiksi kaksi romanilasta, jotka tulevat eri perheistä, voi erot heidän kohdallaan olla kulttuuriin suhtautumisen kannalta jopa huimatkin. Joissakin perheissä tapakulttuuriin ja perinteisiin suhtaudutaan hyvin tiukasti, joissakin perheissä puolestaan hyvin pitkälti mukauduttu valtaväestöön.

Jos romaniperhe elää täysin valtaväestön tavoin, ei romanikulttuurilla yleensä ole sijaa lasten elämässä, eikä sitä näin ollen mitenkään erityisesti tarvitse ottaa huomioon. Yleensä valtaväestön tavoin elävät romaniperheen vanhemmat eivät edes ota koko kulttuuriasiaa puheeksi, ellei sille jotain erityistä syytä ole.

Ne valtaväestön edustajat, joilla on romanin kanssa lapsi ja jotka kumppanistaan ovat eronneet ja jotka lasta varsinaisesti kasvattavat, sopivat usein kumppaninsa kanssa romanikulttuurin jonkinlaisesta läsnäolosta lapsen arjessa ja elämässä. Jos päivähoitoon siis tulee vaikkapa valtaväestön äidin kasvattama lapsi, joka on puoliromani, ei pidä hämmästyä romanikulttuurin puheeksi ottamista.


Mitä romanivanhemmat päivähoitopaikalta ja sen henkilökunnalta odottavat?
1.     Romanikulttuurin huomiointi
Useimmat vanhemmat toivovat nimenomaan kulttuurin huomioonottamista joissakin asioissa. Esimerkiksi romaniaiheiset lastenlaulut tai kirjat olisivat hyvä tie tähän – samalla niillä voitaisiin avartaa valtaväestönkin lasten maailmankuvaa.

Monella on myös toiveena tapakulttuurin noudattamisen toteutuminen joidenkin asioiden (kuten ruokailun) kohdalla. Vanhemmat saattavat oma-aloitteisesti ottaa näitä asioita esille, mutta yleisimmin koetaan todella positiiviseksi asiaksi, mikäli hoitaja esittää kysymyksiä romanikulttuurista ja kertoo näin olevansa kiinnostunut lapsesta ja lapseen liittyvistä asioista.

Kulttuurin huomioonottamisen ollessa puheenaiheena on myös pelko siitä, että lapsi tulee leimatuksi sen perusteella, mitä on. Moni saattaa miettiäkin, onko lapsen kulttuuritaustan huomioonottaminen pelkästään hyvä asia.


2.      Hygienia-asioiden ymmärtäminen
Monet vanhemmat tuovat lasta varten päivähoitopaikkaan oman potan, omia pyyhkeitä sekä omat petivaatteet nukkumista varten. On myös tyypillistä, että päivähoitopaikan varavaatteita ei haluta käyttää, vaan mukana on sen verran monet varavaatteet, että niillä pärjää.

Tästä päivähoitopaikan henkilökunnan ei ole syytä loukkaantua. Ei epäsiisteys ensimmäisenä kummittele romanien mielessä, kuten kuvitella saattaisi – ja vaikka konkreettinen puhtaus onkin symbolisen puhtauden rinnalla ihan yhtä tärkeä asia.

Lapsen vaatteista, petivaatteista yms. hygieniasta huolehtiminen kuitenkin katsotaan ensisijaiseksi äidin tehtäväksi – ja moni haluaa tässä näiltä osin pitäytyä, vaikka lapsi päivähoidossa kulkeekin.


3.      Avoin keskustelu asioista
Päivähoitoon lapsensa tuovat vanhemmat haluavat yleensä kuulla hoitajalta, kuinka lapsen päivä on sujunut. Positiiviset ja negatiiviset asiat halutaan kuulla yhtä lailla, jotta tarvittaessa lapsen huonoon käytökseen voidaan kotona vaikuttaa.

On myös hyvin tärkeää kertoa vanhemmille lapsen itsensä satuttamisesta, vaikka kyseessä olisi ollut kuinka vähäinen vahinko tahansa. Jos vanhempi kuulee asiasta myöhemmin vasta lapselta, herättää tämä epäluottamusta, ja johtaa joskus jopa päivähoidon lopettamiseen. 

Avoin keskustelu on yksi niistä asioista, jonka suurin osa romanivanhemmista kokee luottamusta herättävänä ja positiivisena tekijänä. Avoimen keskustelun yksi päämäärä on se, että osapuolet ymmärtävät toisiaan - juuri sitä vanhemmat yleensä kaipaavatkin.


Päiväkodin ja kodin vuorovaikutukseen liittyvistä asioista on hyvä keskustella. Yhteiset pelisäännöt on hyvä selvittää niin kodin ja päiväkodin välillä, kuin sitten päiväkodissa itsessään. Jos pelisäännöt vaativat täsmällisyyttä aikojen suhteen, tulee ottaa huomioon monella romanilla olevan vielä nykyäänkin joustavammat ja valtaväestöstä eriävät aikakäsitykset. Tulee muistaa, että kellon mukaan ei mennä välttämättä ollenkaan - täsmällisyydestä voi siis olla hyvä mainita erikseen, jotta tulevaisuudessa vältyttäisiin väärinkäsityksiltä.


On myös tärkeä puhua erikseen siitä, kuka tai ketkä saavat tai voivat hakea lapsen. Tämä on tärkeää etenkin silloin, jos lapsen vanhemmat ovat eronneet. Jos vieraampi henkilö tulee lasta hakemaan, ja päiväkodin henkilökunnalla on epävarmuutta siitä, voiko/saako lasta ko. henkilölle luovuttaa, on viisainta soittaa lapsen vanhemmalle ja tarkistaa asia. Näin voidaan välttyä monelta ikävyydeltä.


4.  Hoitajan ja lapsen välinen luottamukseen perustuva suhde
Moni toivoo, että päivähoitopaikassa olisi yksi ihminen, joka tuntisi lapsen ja tämän tarpeet parhaiten. Toivottaisiin, että juuri tuo henkilö olisi sellainen, jolle lapsi voisi puhua niin hyvistä kuin huonoistakin asioissa. Yleensä juuri tuohon samaiseen henkilöön vanhempikin haluaa rakentaa jonkinlaisen luottamuksellisen suhteen lapsen vuoksi. 


Muuta
Moni äiti saattaa varsinkin ensimmäisien päivien ajan käyttäytyä yliampuvasti lapsen huolenpidon suhteen. Tämä johtuu tietysti vain siitä, että lapsen pärjäämisestä päivähoidossa ollaan huolissaan. Äidin huolta ei kannata lytätä eikä vähätellä. Huolenaiheiden ollessa turhia on tietysti kannattavinta sanoa se mahdollisimman pian. 


Säikähtää ei myöskään tarvitse sitä, jos äiti reagoi voimakkaasti sinänsä pieniin asioihin. Syynä tähän on sama kuin edellisessä.


Päivähoidossa työskentelevä valtaväestön edustaja voi kysellä ja puhua romaniäidin kanssa kiertelemättä ja kaartelematta asioista silloin, kun paikalla ei ole eri ikäluokkiin kuuluvia henkilöitä (paitsi pieni lapsi). Lapsen isän paikalla ollessa keskustelu sujuu myös ihan vapaissa tunnelmissa. Mikäli päivähoitopaikan henkilökunnan kanssa tekemisissä onkin yllättäen isähenkilö, voi hänellekin puhua ihan kaikesta tarvittavasta.


Jos vanhemmat asuvat yhdessä, pidetään erityisen tärkeänä, että nimenomaan äitiin ollaan yhteydessä lasta koskevissa asioissa - lapsesta huolehtiminen kun ensisijaisesti on äidin tehtävä.