Romanilapsi ja päivähoitoon liittyvät asiat

Yleisesti

Romanilasten osallistuminen päivähoidon piiriin on yleistynyt 1970-luvulta lähtien. Nykyajan tuomista mahdollisuuksista huolimatta on kuitenkin tyypillisintä, että nimenomaan äidit hoitavat lapsensa itse – kotona. Syitä tähän löytyy useita.

Lasten hoitaminen kotona on aina kuulunut asiaan, joten se koetaan luonnolliseksi osaksi elämää ja arkea. Lisäksi yksi niistä asioista, joilla nainen hankkii arvostusta itselleen, on ja on ollut nimenomaan lasten hoitaminen ja kasvattaminen.

Samalla myös yhteisön muiden jäsenten mielipiteet vaikuttavat luultua – ja myönnettyä – enemmän. Romaniväestön yleinen asenne päivähoitoon on myönteinen, mutta samaan aikaan voi päivähoidon puoleen kääntyvien vanhempien arvostelu olla rankkaakin. Erityisesti lapsen äidin periaatteita, romaniutta ja jopa naiseutta saatetaan kyseenalaistaa. Tällaista arvostelua, hiljaisen keskustelun kohteena olemista sekä näistä mahdollisesti aiheutuvaa kasvojenmenetystä halutaan tietysti välttää.

Yksi syy on myös se, että useita vanhempia pelottaa päästää lapsi vieraaseen paikkaan ja vieraiden ihmisten hoidettavaksi. Samalla mielessä poukkoilee ajatuksia siitä, kuinka lapsi saattaa olla päiväkodin ainut romanilapsi. Kuinka lapsi tulee kohdelluksi, kuinka itse kohtelee muita? Kuinka hän osaa tähän saakka vain romanitapoja noudattaneena toimia valtaväestön kanssa? Kuinka lapseen suhtaudutaan?

Ei liene väärin sanoa, että romanilapsen päivähoitoon tuomista voi hyvin kutsua eräänlaiseksi luottamuksenosoitukseksi.

Romanikulttuuri ja päivähoito

Lapsen kohdalla romanikulttuurin huomioonottaminen ei vaadi mahdottomia nimenomaan siksi, että kyse on lapsesta. Tapakulttuuri kuuluu lapsenkin elämään, mutta pienemmässä mittakaavassa ja huomattavasti vähemmän, kuin aikuisten kohdalla. Lasten annetaan olla lapsia, eikä heiltä vaadita tai odoteta yhtä paljon romanikulttuuriin kuuluvia tapoja, kuin murrosikäisiltä tai aikuisikään tulleilta. Tästä huolimatta tapakulttuuri ja romani-identiteetti kuuluvat olennaisesti lapsen elämään. 

Koska valtakulttuurin ja romanikulttuurin välillä on jonkin verran eroja, on päivähoidon piirissä työskentelevän hyvä tietää niistä hieman. Pienehkölläkin tietomäärällä mahdollistetaan ymmärtäminen lapsen yksilöllisempiä tarpeita kohtaan, mikä on tärkeää lapsen, vanhempien sekä varhaiskasvatussuhteen kannalta.

1.    Kanssakäyminen vanhempien sukupolvien kanssa on romanilapsilla hyvin tiivistä – paljon tiiviimpää verrattuna esimerkiksi valtaväestön lapsiin. Tämä takaa tapakulttuurin oppimisen, perinteiden säilymisen ja jatkumisen. Hyvä – perinteet kuuluukin säilyttää, myös oma kulttuurillinen identiteetti on tärkeä asia.
Valitettavaa on, että sinänsä hyvää tarkoittavat asiat saattavat tehdä ja useimmiten tekevät eroja romanilapsen ja valtaväestön lapsen välille tietyissä asioissa. 

Hyvänä esimerkkinä tästä on perinteinen romanikasvatus. Toimeentulon hankkiminen oli etusijalla niinä aikoina, kun romaneilla ei ollut pysyviä asuinpaikkoja eikä vakituisia rahanlähteitä. Tämän vuoksi lasten kanssa leikkiminen jäi vähälle, eikä se olennainen osa romanikulttuurin mukaista lastenkasvatusta ole edelleenkään.
Samalla perinteiseen romanikasvatukseen eivät myöskään kuulu esimerkiksi lapselle lukeminen, lapsen kanssa piirteleminen tai askarteleminen. 

Koska edellä mainitut asiat ovat osana tyypillistä romanikasvatusta vain hyvin harvoin, näkyy tämä tietysti myös siinä vaiheessa, kun lapsi tuodaan päivähoitoon. Lapsi saattaa kielelliseltä kehitykseltään, hahmottamiseltaan tai hienomotoriikaltaan olla ikäistään heikommalla tasolla.

Tämä asia on tärkeää tiedostaa ja tietää, jotta lapsi välttyy turhalta leimautumiselta ja saa tarvitsemaansa opetusta ja ohjausta kyseisissä asioissa.


2.     Romanilapsen mahdollinen kovaäänisyys on myös yksi niistä asioista, joita kulttuurista tietämättömän on yleensä hankala ymmärtää. Kovalla äänellä puhumisen voi sanoa olevan tavallaan osa romanikulttuuria, eikä sitä pidä ymmärtää väärin, vaikka se valtakulttuurin totutusta hiljaisesta asioiden esittämisestä poikkeaakin.

On tyypillistä, että romanikodissa on koolla paljon ihmisiä kaiken aikaa. Tästä syystä asiat on totuttu esittämään kantavalla äänellä ja selkeästi. Tämä mahdollistaa sen, että sanottu asia kuuluu kaikkien korviin samalla kertaa, eikä sitä tarvitse erikseen juosta kertomassa jokaiselle. 

Romanilapsen kovaäänisyys siis ei useimmiten ole merkki varsinaisesta huonosta käytöksestä tai esimerkiksi huonosta kuulosta. 

Romanilasta voi ihan hyvin valistaa päiväkodin säännöille tässä asiassa. Päiväkodissa pitää kuitenkin olla tietyt yhteiset pelisäännöt, minkä mukaan mennään – lisäksi lapsen on hyvä oppia valtakulttuuriin kuuluvia periaatteita. Niistä on hyötyä viimeistään siinä vaiheessa, kun lapsi kasvaa isommaksi. 

Vanhempia voi – ja kannattaakin – ohjeistaa tässä ja tämäntyyppisissä asioissa, jotta he osaavat neuvoa lasta käyttäytymään oikein ja tilanteen mukaan.


3.     Lukutaidon vähäisyys tai lukutaidottomuus. Lukutaidottomia nuorempien polvien romaneita on totta kai nykyaikana vähemmän, mutta mahdottomuuksia lukutaidottomuus tai lukutaidon vähäisyys eivät suinkaan ole.
Tämä on otettava huomioon päivähoitopaikan ja vanhempien välisessä viestinnässä. On täysin turhaa lähestyä vanhempia kirjallisesti, mikäli nämä eivät osaa lukea, kuten joissakin tapauksissa on. 

Tuntuu ehkä epäkorrektilta ajatukselta kysyä lukutaidosta suoraan – siispä paras tapa lähestyä vanhempia onkin keskustelu joko paikan päällä tai puhelimessa.

4.     Sanallinen ilmaiseminen on tiettyjen asioiden kohdalla erilaista ja/tai suppeampaa verraten valtaväestöön. Romaniyhteisölle tyypillinen suullinen ilmaisu kuulostaa valtaväestön edustajan korvaan auttamattoman vanhahtavalta.

Esimerkiksi puhuttaessa ”haarukan” sijaan romani puhuu poikkeuksetta ”kahvelista”. Tähän löytyy syy tapakulttuurista, ja tällaisia samantyyppisiä sanoja ja sanontoja on enemmänkin.

Toinen mainittava seikka on se, että romaniväestössä ei juuri sivistyssanoja käytetä. Kaikki vaikeahkommat termitkään eivät ole aina hallussa, ja voi olla, että vaikeampia sanoja käytettäessä romani ei välttämättä ymmärrä niiden tarkoitusta. Asioista on siis hyvä puhua selkokielellä, jotta ne ymmärretään.

5.     Symboliset puhtaustavat. Lattialla olevat esineet ovat symbolisesti epäpuhtaita, eikä niitä nosteta sieltä pöydille tai ylös. Lattialle tippuvat esineet joko heitetään roskiin, huuhdellaan vedellä tai pidetään jatkossakin lattialla – riippuen siitä, mikä esine on kyseessä.

Ruokailutilanteessa lapsi saattaa ruokailuvälineen lattialle tippuessa heittää sen roskiin, koska kotona on saatettu opettaa niin. (Useimmissa kodeissa tyydytään nykyään näiden kohdalla ruokailuvälineiden vedellä huuhteluun.) Toinen vaihtoehto on, että hän haluaa ehdottomasti huuhdella ruokailuvälineen vedellä.

Nämä on hyvä tietää, jotta ei synny kuvaa siitä, että lapsi sinällään vaatisi erioikeuksia itselleen. Menetelmät romanikulttuurissa nyt vain ovat tällaisia, ja niiden mukaanhan lapsi on tottunut toimimaan. Tässä on myös asia, joka voisi olla hyvä ottaa huomioon; näin lapsi ei hämmenny. 


6.     Häveliäisyys. Jos lapsen äiti tulee jonkun itseään vanhemman henkilön kanssa hakemaan lasta, hoitajan ei missään tapauksessa pidä ottaa puheeksi seksuaalisuuteen kuuluvia asioita eikä myöskään puhua mahdollisesta raskaudesta, mikäli sellainen muuten tiedossa sattuisi olemaankin. 

Pelkästään lapsen ja tämän vanhemman/vanhempien yhdessä paikalla ollessa asiasta voi mainita ja puhuakin, sillä päivähoidossa oleva lapsi on vielä niin pieni.



Hyvä tietää
Vaikka romaniyhteisössä vallitsee tietyt yleiset ajatukset ja toimintatavat, jokainen lapsi perheensä kanssa tulee muistaa ottaa yksilöllisinä. Jos päivähoitopaikassa on esimerkiksi kaksi romanilasta, jotka tulevat eri perheistä, voi erot heidän kohdallaan olla kulttuuriin suhtautumisen kannalta jopa huimatkin. Joissakin perheissä tapakulttuuriin ja perinteisiin suhtaudutaan hyvin tiukasti, joissakin perheissä puolestaan hyvin pitkälti mukauduttu valtaväestöön.

Jos romaniperhe elää täysin valtaväestön tavoin, ei romanikulttuurilla yleensä ole sijaa lasten elämässä, eikä sitä näin ollen mitenkään erityisesti tarvitse ottaa huomioon. Yleensä valtaväestön tavoin elävät romaniperheen vanhemmat eivät edes ota koko kulttuuriasiaa puheeksi, ellei sille jotain erityistä syytä ole.

Ne valtaväestön edustajat, joilla on romanin kanssa lapsi ja jotka kumppanistaan ovat eronneet ja jotka lasta varsinaisesti kasvattavat, sopivat usein kumppaninsa kanssa romanikulttuurin jonkinlaisesta läsnäolosta lapsen arjessa ja elämässä. Jos päivähoitoon siis tulee vaikkapa valtaväestön äidin kasvattama lapsi, joka on puoliromani, ei pidä hämmästyä romanikulttuurin puheeksi ottamista.


Mitä romanivanhemmat päivähoitopaikalta ja sen henkilökunnalta odottavat?
1.     Romanikulttuurin huomiointi
Useimmat vanhemmat toivovat nimenomaan kulttuurin huomioonottamista joissakin asioissa. Esimerkiksi romaniaiheiset lastenlaulut tai kirjat olisivat hyvä tie tähän – samalla niillä voitaisiin avartaa valtaväestönkin lasten maailmankuvaa.

Monella on myös toiveena tapakulttuurin noudattamisen toteutuminen joidenkin asioiden (kuten ruokailun) kohdalla. Vanhemmat saattavat oma-aloitteisesti ottaa näitä asioita esille, mutta yleisimmin koetaan todella positiiviseksi asiaksi, mikäli hoitaja esittää kysymyksiä romanikulttuurista ja kertoo näin olevansa kiinnostunut lapsesta ja lapseen liittyvistä asioista.

Kulttuurin huomioonottamisen ollessa puheenaiheena on myös pelko siitä, että lapsi tulee leimatuksi sen perusteella, mitä on. Moni saattaa miettiäkin, onko lapsen kulttuuritaustan huomioonottaminen pelkästään hyvä asia.


2.      Hygienia-asioiden ymmärtäminen
Monet vanhemmat tuovat lasta varten päivähoitopaikkaan oman potan, omia pyyhkeitä sekä omat petivaatteet nukkumista varten. On myös tyypillistä, että päivähoitopaikan varavaatteita ei haluta käyttää, vaan mukana on sen verran monet varavaatteet, että niillä pärjää.

Tästä päivähoitopaikan henkilökunnan ei ole syytä loukkaantua. Ei epäsiisteys ensimmäisenä kummittele romanien mielessä, kuten kuvitella saattaisi – ja vaikka konkreettinen puhtaus onkin symbolisen puhtauden rinnalla ihan yhtä tärkeä asia.

Lapsen vaatteista, petivaatteista yms. hygieniasta huolehtiminen kuitenkin katsotaan ensisijaiseksi äidin tehtäväksi – ja moni haluaa tässä näiltä osin pitäytyä, vaikka lapsi päivähoidossa kulkeekin.


3.      Avoin keskustelu asioista
Päivähoitoon lapsensa tuovat vanhemmat haluavat yleensä kuulla hoitajalta, kuinka lapsen päivä on sujunut. Positiiviset ja negatiiviset asiat halutaan kuulla yhtä lailla, jotta tarvittaessa lapsen huonoon käytökseen voidaan kotona vaikuttaa.

On myös hyvin tärkeää kertoa vanhemmille lapsen itsensä satuttamisesta, vaikka kyseessä olisi ollut kuinka vähäinen vahinko tahansa. Jos vanhempi kuulee asiasta myöhemmin vasta lapselta, herättää tämä epäluottamusta, ja johtaa joskus jopa päivähoidon lopettamiseen. 

Avoin keskustelu on yksi niistä asioista, jonka suurin osa romanivanhemmista kokee luottamusta herättävänä ja positiivisena tekijänä. Avoimen keskustelun yksi päämäärä on se, että osapuolet ymmärtävät toisiaan - juuri sitä vanhemmat yleensä kaipaavatkin.


Päiväkodin ja kodin vuorovaikutukseen liittyvistä asioista on hyvä keskustella. Yhteiset pelisäännöt on hyvä selvittää niin kodin ja päiväkodin välillä, kuin sitten päiväkodissa itsessään. Jos pelisäännöt vaativat täsmällisyyttä aikojen suhteen, tulee ottaa huomioon monella romanilla olevan vielä nykyäänkin joustavammat ja valtaväestöstä eriävät aikakäsitykset. Tulee muistaa, että kellon mukaan ei mennä välttämättä ollenkaan - täsmällisyydestä voi siis olla hyvä mainita erikseen, jotta tulevaisuudessa vältyttäisiin väärinkäsityksiltä.


On myös tärkeä puhua erikseen siitä, kuka tai ketkä saavat tai voivat hakea lapsen. Tämä on tärkeää etenkin silloin, jos lapsen vanhemmat ovat eronneet. Jos vieraampi henkilö tulee lasta hakemaan, ja päiväkodin henkilökunnalla on epävarmuutta siitä, voiko/saako lasta ko. henkilölle luovuttaa, on viisainta soittaa lapsen vanhemmalle ja tarkistaa asia. Näin voidaan välttyä monelta ikävyydeltä.


4.  Hoitajan ja lapsen välinen luottamukseen perustuva suhde
Moni toivoo, että päivähoitopaikassa olisi yksi ihminen, joka tuntisi lapsen ja tämän tarpeet parhaiten. Toivottaisiin, että juuri tuo henkilö olisi sellainen, jolle lapsi voisi puhua niin hyvistä kuin huonoistakin asioissa. Yleensä juuri tuohon samaiseen henkilöön vanhempikin haluaa rakentaa jonkinlaisen luottamuksellisen suhteen lapsen vuoksi. 


Muuta
Moni äiti saattaa varsinkin ensimmäisien päivien ajan käyttäytyä yliampuvasti lapsen huolenpidon suhteen. Tämä johtuu tietysti vain siitä, että lapsen pärjäämisestä päivähoidossa ollaan huolissaan. Äidin huolta ei kannata lytätä eikä vähätellä. Huolenaiheiden ollessa turhia on tietysti kannattavinta sanoa se mahdollisimman pian. 


Säikähtää ei myöskään tarvitse sitä, jos äiti reagoi voimakkaasti sinänsä pieniin asioihin. Syynä tähän on sama kuin edellisessä.


Päivähoidossa työskentelevä valtaväestön edustaja voi kysellä ja puhua romaniäidin kanssa kiertelemättä ja kaartelematta asioista silloin, kun paikalla ei ole eri ikäluokkiin kuuluvia henkilöitä (paitsi pieni lapsi). Lapsen isän paikalla ollessa keskustelu sujuu myös ihan vapaissa tunnelmissa. Mikäli päivähoitopaikan henkilökunnan kanssa tekemisissä onkin yllättäen isähenkilö, voi hänellekin puhua ihan kaikesta tarvittavasta.


Jos vanhemmat asuvat yhdessä, pidetään erityisen tärkeänä, että nimenomaan äitiin ollaan yhteydessä lasta koskevissa asioissa - lapsesta huolehtiminen kun ensisijaisesti on äidin tehtävä.

Lukija, kysymys juuri Sinulle!

Olen blogini kanssa vasta alussa, vaikka täältä voit jo muutamia kirjoituksiani nähdä. Tekstit eivät täältä tule jatkossakaan loppumaan, siitä ei suinkaan ole kysymys.

Tällä hetkellä minä haluaisin tietää seuraavaa: Mistä aiheesta juuri Sinä lukijana haluaisit lukea? Tämän kysymykseni myötä toivon, että ihan jokainen satunnainenkin lukija esittäisi mielipiteensä asiaa koskien. Vastata voit ihan niin lyhyesti tai pitkästi kuin haluat, kunhan vastaat jotakin.

Omia ajatuksia tulevista kirjoituksista minulla on runsaasti, mutta haluan siltikin tehdä hieman jonkinlaista kartoitusta lukijoiden toiveista sisällön suhteen; tarkoitukseni ei siis ole kiusata ketään millään tarpeettomilla gallupeilla.

Romanikulttuuri: Sukupuoliroolit ja niihin liittyvät keskinäiset erot yhteisössä

Taitaa olla niin, että joka ikisessä kulttuurissa on olemassa sukupuoliroolit. Tietyissä kulttuureissa ja yhteisöissä ne ovat säilyneet lähes muuttumattomina ja ovat edelleen hyvin vahvassa asemassa, joissakin toisissa kulttuureissa ja yhteisöissä sukupuolirooleille on kuitenkin alettu antamaan huutia ja poikkeamaan iänikuisista kirjoittamattomista säännöistä.

Yleensä alettaessa puhumaan miehen ja naisen tehtävistä ja asemassa romaniyhteisössä, todetaan lyhykäisestä suunnilleen näin: ”Mies edustaa perhettä ulkoisesti, nainen on perheen sydän.” Tätä lausetta on viljelty ja viljellään niin paljon, että siihen ollaan suorastaan totuttu, mutta eihän mikään asia ole niin yksioikoinen, että sen voisi tiivistää pelkästään yhteen lauseeseen – ei ainakaan silloin, jos halutaan välittää laajempaa tietoa.

Miehistä

Mies on meidän kulttuurissamme perheen pää, ja on sitä omalla tavallaan usein silloinkin, kun pariskunta on eronnut ja lapsi asuu äitinsä luona. Perheen päänä oleminen tarkoittaa käytännössä sitä, että miehellä on valta sanoa viimeinen sana asioihin ja viime kädessä päättää, miten missäkin asiassa toimitaan. Voidaan myös ilman muuta sanoa, että mies on perheen ulkoinen edustaja. Käytännössä tämä puolestaan tarkoittaa sitä, että mies on pariskunnasta se ”näkyvämpi” osapuoli ja on siten enemmän esillä. Periaatteessa miehen tehtäviin kuuluu hoitaa kaikki suhteet sekä valtaväestön että muiden romanien kanssa. Riitatilanteissa nimenomaan miehen tehtäviin kuuluu riitojen selvitteleminen ja ratkaiseminen. Miehen tehtävä on myös tarvittaessa puolustaa omaa perhettään.

Kun puhutaan ulkoisesta edustamisesta, tarkoittaa se myös elannon hankkimista. Miehelle ominaista on ollut tienata leipä hevosiin liittyvillä töillä tai kaupan teolla. Hyvänä ja omalla tavallaan miehekkäänäkin noita kahta hommaa pidettäisiin edelleenkin, mutta tosiasiahan on kuitenkin, että harva näillä mitään kunnollisia summia tienaa. Jos mies siis on kouluttamaton eikä vanhanaikaisten asenteidensa vuoksi haluakaan kouluttautua, saattaa se palkkatyö jäädä naisen varaan.

Miehille sopivina töinä pidetään esimerkiksi töitä rakennuksilla, maalarin hommia, tehdastyötä, yms. Sukupuolineutraaleimpia töitä ovat varmasti romanikulttuurin ohjaajan ammatti sekä romanikielen opettajan ammatti – nämäkin ovat miehelle ihan käypiä. Sen sijaan kummastusta ja jopa paheksuntaa herättäisivät varmasti mm. kampaajan, kosmetologin tai ompelijan ammatit – näitä kun pidetään romanikulttuurissa ehdottoman naisellisina töinä.

Naisista

Ei ole väärin sanoa, että nainen on perheen sydän – mutta mitä se käytännössä tarkoittaa? Nainen keskittyy kodin ja lasten hoitamiseen, ja pitää samalla huolta myös miehestään. Huolenpito miehestä voi joskus ilmetä ihan vain eräänlaisena ”perään katsomisena” tietyissä tilanteissa. Tarvittaessa nainen puolustaa perhettään ja miestään. Jos nainen hoitaa hommansa hyvin, saa hän siitä arvostusta osakseen sekä mieheltään että muilta yhteisön jäseniltä. Monissa asioissa nainen on ikään kuin taka-alalla – ja näin kuuluukin monesti olla. Esimerkiksi miesten välisiin asioihin nainen ei puutu, ellei hänellä erikseen ole kyseisessä asiassa sijaa. 

Kuten sanottu, myös nainen voi käydä töissä. Perinteisiä töitä ovat naisille olleet mm. ennustaja, ompelija,… Ennustajille ei niinkään liene nykypäivänä käyttöä, mutta ompelijoita on jonkin verran. Tietysti tässäkin on ala, jolla suurin osa ompelutaidon omaavista ei elätä itseään perheestään puhumattakaan, joten muita aloja on etsittävä.

Nykynaisille sopivia töitä on katsottu olevan ompelijan ammatin ohella esimerkiksi lähihoitajan, merkonomin ja koulunkäyntiavustajan työt. Jos nainen sen sijaan yrittäisi elättää itsensä esimerkiksi tekemällä autokauppaa, pidettäisiin sitä kummallisena ja paheksuttavana. Samoin näissä ihan ”oikeissa” töissä, kuten esimerkiksi rakennustyömaalla olemista.

Lyhyesti muutamista sukupuoliroolien eroista:

Vaatetus:

~Mies: Mies pukeutuu ehdottomasti housuihin, sillä housut ovat nimenomaan miesten asuste.

~Nainen: Naisen ei ole sopivaa pukeutua housuihin, sillä ne eivät kuulu naiselle.

~Mies: Mies voi esimerkiksi rannalla ollessaan esiintyä uimahousuissa ikäistensä naisten läsnä ollessa.

~Nainen: Naisen tulee pitää vaatteet päällään ikäistensä mieshenkilöiden läsnä ollessa.

Kotiaskareet:

~Mies: Kotiaskareet eivät ole miesten töitä, eikä miehen siksi tarvitse niitä tehdä.

~Nainen: Kotiaskareet ovat naisten töitä, ja naisen täytyy ne myös tehdä.

~Mies: Yksinasuva mies voi halutessaan pyytää naishenkilöä avuksi askareisiin.

~Nainen: Yksinasuva nainen hoitaa kotiaskareensa itse.

~Mies: Mies voi halutessaan tehdä kotiaskareita ja avustaa niissä naista. Tämä ei kuitenkaan tapahdu julkisesti, vaan oman kodin seinien sisällä.

~Nainen: Naisen on tehtävä askareista (siivoaminen, ruuanlaitto, pyykin pesu, silittäminen, lasten hoito, yms.)  suurin osa. Hän voi pyytää tarvittaessa apua mieheltä. Tätä hän ei kuitenkaan tee julkisesti.

~Mies: Autosta huolehtiminen kuuluu usein miehelle, mutta mies voi ”velvoittaa” naisen huolehtimaan myös autosta.

~Nainen: Naisen pitää avustaa miestä niissä asioissa, joihin mies apua pyytää.

Alkoholi:

~Mies: Mies voi olla hieman ”renttu” olematta siltikään paheksuttu.

~Nainen: Nainen ei saa olla renttu, vaan hänen on oltava ikään kuin ”rentun” vastakohta. Jos nainen on ”renttu”, sitä paheksutaan.

~Mies: Mies voi juoda alkoholia ja humaltua siitä. Mies voi juoda siten, että muutkin tietävät ja käydä ”julkisesti” ravintoloissa.

~Nainen: Nainen voi juoda alkoholia ja humaltua ainoastaan oman miehensä tai naispuolisen ystävättärensä seurassa. Nainen ei voi samalla tavalla ”lähteä juopottelemaan” eikä käydä julkisesti ravintolassa humaltumassa. Nainen voi käydä ravintolassa siinä tarkoituksessa, että on pitämässä miehestään huolen. Nainen voi mennä ravintolaan kahden miehensä kanssa, ja myös juoda siellä hieman.

~Mies: Mies voi juoda ja humaltua myös muiden naisten nähden.

~Nainen: Nainen voi juoda ja humaltua muiden miesten nähden.

~Mies: Mies saa ja voi kieltää naista juomasta alkoholia. Myös julkisesti. Naisen on toteltava kieltoa.

~Nainen: Nainen voi kahden kesken sanoa miehelle alkoholin käytöstä, mutta suoranaista sananvaltaa asiaan hänellä ei ole. Mies voi joko uskoa naista tai olla uskomatta.

Määräysvalta:
~Mies: Miehen on kuunneltava naista ja otettava hänet tärkeissä ja yhteisissä asioissa huomioon. Lopullisen päätöksen tekee kuitenkin mies.
~Nainen: Naisen on periaatteessa lopulta taivuttava miehen päätökseen, vaikka olisi eri mieltäkin.
~Mies: Mies voi olla ottamatta naista kuuleviin korviinsa, jos nainen yrittää käskeä häntä.
~Nainen: Naisen puolestaan on suurilta osin tehtävä kuten mies sanoo - eikä hän saisi varsinaisesti käskyttää miestä.
~Mies: Jos nainen tekee väärin tahallaan ja räikeästi aiheuttaen suurta häpeää itselleen, miehelleen tai perheelleen, on miehellä oikeus pistää nainen järjestykseen. Riippuu asian laadusta ja henkilöistä itsestään, mitä "järjestykseen pistäminen" käytännössä tarkoittaa. Pienemmissä asioissa mies voi huutaa vaikka ihan julkisestikin ja tuolla tavoin nolata naisen. On myös henkilöitä, joiden mielestä väkivalta tapauksessa kuin tapauksessa on oikein, mutta itse kulttuuriin väkivalta ei kuitenkaan kuulu. Jos mies on järkevä, hän ei myöskään käytä valtaansa väärin.
~Nainen: Jos taas mies toimii samoin, ei nainen ainakaan voi käydä mieheen käsiksi. Nainen voi huutaa miehelle, mutta se hänen pitää tehdä siten, että paikalla ei ole muita kuulijoita. Kaikesta huolimatta naisen tulee toimia niin, että miehen arvoasema säilyy virheestä huolimatta muiden edessä.

Tasa-arvo vai eriarvo?

Ovatko mies ja nainen siis tasa-arvoiset, vai onko toinen eriarvoinen toiseen nähden? Suurin osa romaniyhteisössä elävistä ihmisistä sanoisi, että suurimmaksi osaksi tasa-arvoisuus on todellakin totta. Valtaväestön edustajan silmin koko asetelma saattaisi näyttää pahasti toisenlaiselta, mutta ainahan se riippuu, miltä kantilta katsoo. Romani, joka on kasvanut yhteisön keskellä – tai valtaväestön edustaja, joka on pidemmän aikaa yhteisössä ollut – näkee varmasti asian toisin, kuin esimerkiksi nykyaikaisesti ajatteleva feministinainen, joka näitä asioita lukee lähes ensimmäistä kertaa.

Minusta romanikulttuurissa on suurimmaksi osaksi tasa-arvo, kyllä vain. Naisilla ja miehillä on omat paikkansa ja omat tehtävänsä, se ei minusta ole eriarvoista – toisaalta olenkin kasvanut tähän, kuten sanottu. On olemassa perheitä ja pariskuntia, joissa nainen on ihan selkeästi huonommassa asemassa ja alistettu, mutta näihin tapauksiin liittyy puolestaan paljon muuta, kuin pelkkä sukupuoliroolien toisistaan eroavaisuus.

Sukupuolirooleista poikkeaminen

Sukupuolirooleista poikkeaminen aiheuttaa useimmiten kummastusta, huvittuneisuutta ja joskus myös paheksuntaakin – riippuen siitä, mistä asiasta on kysymys. Kaikki asiat eivät ole yhtä vakavia kuin toiset. Joistakin asioista löydetään kummastuksesta ja huvittuneisuudesta huolimatta hyviä piirteitä. Suhtautuminen voi olla myös hyvin kaksijakoista. Kerron teille kaksi esimerkkiä suhtautumistavoista:

Esimerkki 1: Mies on ahkera kodinhengetär. Romaniyhteisössä asiaan suhtaudutaan kaksijakoisesti. Toisaalta seuraa huvittuneisuutta ja siten asiaa pidetään omalla tavallaan hyvänä ; miksipä se huono asia olisikaan, jos mieskin haluaa kantaa kortensa kekoon kodin kunnossapidon tai lastenhoidon suhteen. Toisaalta luvassa on myös paheksuntaa, sillä helposti ajatellaan naisen laiminlyövän velvollisuuksiaan ja miehen olevan ikään kuin pakotettu toimimaan tuolla miehelle tässä yhteisössä ei-niin-luonnollisella tavalla.

Esimerkki 2: Nainen on viinaan menevä. Kuten aiemmin sanottu, naisen ei ole sopivaa esiintyä humalassa muiden, kuin harvojen ja valittujen läsnä ollessa – jos edes heidänkään. (Poikkeuksena ovat tietysti päihdeongelmaiset pariskunnat.) Naisen juopottelu on 99,9 prosenttisesti paheksuttava asia, ja juopottelu ei siten ole mikään ihanne naishenkilölle. Myös miestä saatetaan naisen käytöksen takia paheksua, sillä helposti tulee sellainen vaikutelma, ettei mies pidä naisesta huolta, eikä minkäänlaista kuria.

Muutos sukupuoliroolien suhteen romaniyhteisössä

Romaniyhteisössä sukupuolirooleilla on edelleen hyvin suuri merkitys. Niiden voisi myös sanoa olevan hyvin olennainen osa tapakulttuuria – montaa asiaa kun pidetään nimenomaan sopivampana naiselle, kuin miehelle – ja päinvastoin. 

Näin voidaan tietysti sanoa myös valtaväestöstä; istuvathan sukupuoliroolit valtakulttuurissakin edelleen tiukassa, ainakin joissakin asioissa. Suoralta kädeltä väittäisin kuitenkin, että vankemmin nämä sukupuoliroolit vaikuttavat siltikin romaniyhteisössä.

Valtakulttuurissa muutokset sukupuoliroolien suhteen ovat osin suurempia ja siten myös näkyvämpiä verrattaessa romanikulttuuriin. Valtakulttuurissakin tähän nykypisteeseen pääseminen on vienyt oman aikansa, mutta väittäisinpä kuitenkin, että romanikulttuurissa koko touhu sukupuoliroolien karisteluun on vasta alussa. Nyt olisi tietysti hyvä paikka esittää se tietty kysymys: Kasvaako vapaampi ajattelu sukupuoliroolien suhteen romaniyhteisössä yhtä lailla? Hyvä kysymys, vaikkakin siihen on hieman hankala vastata.

Romanikulttuuri on muiden kulttuurien lailla kulttuuri, joka kehittyy ja muuttuu ajan myötä. Jos nyt kuitenkin ajatellaan aikoja taakse päin, voidaan valehtelematta sanoa, että muutokset muutaman sadan vuoden ajalta eivät kulttuurillisessa mielessä ole olleet päätä huimaavia – toisin sanottuna se muutos jota myös kehitykseksi kutsutaan, on ollut kovin hidasta. Onko se sitä jatkossakin, riippuu hyvin suurelta osin myös ihan meistä Suomen romaneista itsestämme.

Kun siis mietitään, millaista muutos tai kehitys tulevaisuudessa on esimerkiksi nopeutensa tai laajuutensa suhteen, pitää myös miettiä, millaiset asenteet meillä on. Mitä me haluamme? Mitä me emme halua? Minkä koemme hyväksi, minkä huonoksi? Ovatko sukupuoliroolit ehdottomasti säilyttämisenarvoinen asia, joista ei voi enää tuumaakaan poiketa, vai olisiko parempi asennoitua niihinkin entistä vapaamielisemmin? 

Meille romaneille on olennaista pitää kiinni sellaisistakin perinteistä, jotka eivät ole pelkästään hyviä, mukavia tai kiiteltäviä. Ei, paljon pahaakin löytyy. Silti kynsin ja hampain roikutaan niissä kiinni. Ollaan sitkeitä ja peräänantamattomia, riippumatta sitä, kuinka epäkäytännöllisistä, epämukavuutta aiheuttavista tai nykyaikaa vastaan sotivista asioista kyse onkaan. Ei, niissä asioissa halutaan roikkua, koska ne on tituleerattu perinteiksi. Nimenomaan tämä on asia, jonka vuoksi arvioisin, että aika ei ole vielä kypsä vapaampaan käytäntöön sukupuoliroolien suhteen. Ehkä joskus on toisin, mutta ei vielä – vielä on odotettava.

Lukijat, huomio!

Hei kaikki, niin te satunnaiset kuin vakinaisetkin lukijat!

Olen pahoillani blogissani pitkään jatkuneesta hiljaisuudesta, mutta blogini on kuitenkin edelleen olemassa ja tulee päivittymään aina, kun vain mitenkään ehdin tänne. 

Ajatukseni oli ehtiä kirjoittamaan romanikulttuuria käsittelevistä asioista lisää jo aiemmin, mielessäni oli oikein aikataulukin. Kuitenkin erehdyin, muut kiireet painoivat liikaa päälle. Nyt on pahin kiire takana, mutta vieläkään en valitettavasti ehdi ainakaan ihan joka päivä kirjoittelemaan.

Tämä merkintä nyt siksi, jotta lukijani (jos te vielä blogiani hiljaisuudesta huolimatta seuraatte) tietävät blogin ja minun olevan edelleen elossa. Kohta tämän julkaisun jälkeen voitte keskittyä lukemaan uusinta kirjoitustani, pitkästä aikaa.

Ps. Kommentteihin on nyt vastattu!

Romanikulttuuri: Raskaus ja synnytys

Romanikulttuuriin kuuluvat tavat ulottuvat myös raskauteen ja synnytykseen liittyviin tapoihin, ja eroavat jonkin verran valtakulttuurin tavoista. Näiden lisäksi tapakulttuurimme näyttelee hyvin suurta osaa myös synnytyksen jälkeisessä ajassa.

Koetan tässä nyt käydä mahdollisimman perinpohjaisesti näitä asioita läpi, ja samalla myös tuoda esille sitä, miten ja missä yhteisöissä samankaltaisuuksia ko. asioihin viitaten esiintyy.

Koska kaikki tapakulttuuriimme liittyvät asiat ovat osa ikään kuin laajempaa kokonaisuutta, olen aiempienkin kirjoitusten kohdalla yrittänyt tehdä teille lukijoille selkoa siitä, mikä tapa liittyy mihinkin kokonaisuuteen. Eritellään nyt sitten vielä, että nämä kaikki kolme ovat osa vanhempien ihmisten kunnioittamista ja häveliäisyyttä. Synnytyksen jälkeiseen aikaan liittyvät tavat kuuluvat lisäksi myös symbolisten puhtaustapojen piiriin.

Minulle moni valtaväestön edustaja on kommentoinut näiden tapojen olevan ”ikään kuin vanhahtavia”. Niin ne toki ovatkin, jos katsellaan valtaväestön nykyajan tapakulttuuria – nimenomaan nykyajan. Luultavasti suurelle osalle lukijoista ei ole mikään yllätys tai hämmästys, että samantyyppisiä tapoja on kuulunut ihan valtaväestönkin tapakulttuuriin menneinä vuosina. Tietyissä uskonnollisissa yhteisöissä on edelleen tiettyjä toimintatapoja, joista voi helposti löytää samankaltaisuuden verrattaessa asioita meidän tapakulttuuriimme.

Raskaus

Raskaus koetaan meidänkin kulttuurissamme hyvin myönteisenä ja iloisena asiana, tuohan se monta asiaa tullessaan. Raskaus tavallaan sitoo lapsen vanhemmat toisiinsa ihan uudella tavalla, ja viimeistään raskauden tullessa julki pariskunta aletaan mieltää pariskunnaksi ihan kunnolla. 

Vaikka raskaus positiivinen asia onkin, on se samalla myös yksi niistä asioista, joista ei ääneen nuorten ja vanhempien välillä puhuta. Tähän liittyy myös olennaisesti se, että koko raskaus pyritään peittämään hyvin pitkälti ihan konkreettisestikin. Tähän on syynä se, että kaikkihan me tiedämme, mihin raskaus viitaa: seksiin – siitähän lapsi on alkunsa saanut.

Joskus on tilanteita, jolloin raskaudesta puhuminen on melkeinpä välttämätöntäkin, vaikka keskustelun osapuolet olisivatkin nuorempi henkilö ja vanhempi henkilö. Tällöin on kuitenkin yleistä, että asiasta ei välttämättä puhuta suoraan – käytetään kiertoilmauksia, joiden pohjalta kuitenkin keskustelun molemmat osapuolet tietävät, mistä on kysymys. Vaikka asiasta puhuttaisiin sen oikealla nimelläkin, ei keskustelun nuorempi osapuoli yleensä ole se raskaana oleva nainen eikä hänen kumppaninsakaan, vaan joku lähipiiriin kuuluva henkilö.

Raskauden konkreettinen peittäminen hoidetaan vaatteilla. Jos nainen käyttää niin sanottuja pikkuvaatteita eli pukeutuu pitkiin hameisiin (ei siis varsinaiseen romaniasuun) on raskauden peittäminen hankalampaa siinä vaiheessa, kun raskaus todella alkaa näkyä. Tällöin sitten vain pysytellään pois vanhempien ihmisten edessä, ja vältetään turhaa kodin ulkopuolella liikkumista.

Jos nainen taas pukeutuu romanivaatteisiin, on raskauden peittäminen aluksi helpompaa. Raskauden edetessä romanivaatteiden käyttäminen on puolestaan hankalampaa, epäkäytännöllisempää ja epämukavampaakin, vatsan kasvaessa kun hametta yleensä nostetaan ylöspäin - ikään kuin siihen vatsan päälle. Raskauden edetessä romanivaatteetkin ennen pitkää paljastavat raskauden.

On myös selvää, että vaikka romanivaatteita ei käyttäisikään ja raskaus näkyisi jo kauas, on silti käytävä esimerkiksi kaupassa ja hoitamassa muuten tavalliset jokapäiväiset asiat. Joskus saattaa sattua niin, että paikalle osuu vanhempia ihmisiä, jolloin tilanne on kiusallinen. Tällöin raskaana olevan tulee hävetä laskemalla katseensa, peittämällä silmänsä ja lähtemällä kävelemään toiseen suuntaan - pois päin siis näistä vanhemmista ihmisistä. Nämä paikalle osuneetkaan eivät saisi asiaa sen kummemmin alkaa kommentoimaan, mutta joskus näinkin tapahtuu.

Myös romanivaatteita käyttävän naisen on raskauden edettyä pidemmälle hävettävä vanhempia ihmisiä, mikäli raskaus on vaatteista huolimatta ilmeinen asia - tai nainen tietää raskauden olevan yleisessä tiedossa.

Synnytys 
Itse synnytykseen liittyviä erityispiirteitä ei kovin paljoa ole. Synnytys tapahtuu sairaalaympäristössäOn toivottavaa, että kätilö ja muu paikalla oleva henkilökunta olisivat naispuolisia, koska alastomuus koetaan hieman kiusallinen. Mieslääkärin tms. paikalla olo ei kuitenkaan millään tavalla "estä" tai sinänsä hankaloita synnytystä - lääkärin sukupuolihan nyt kuitenkin on asia, johon ei välttämättä ole mahdollisuutta vaikuttaa.

Jollei nainen synnytä yksin, voi synnytyksessä olla mukana oma puoliso, tai vastaavasti joku omanikäinen naispuolinen läheinen. Oma äiti ei tule ollenkaan kysymykseen.

Synnyttäjän omaiset (vanhemmat, appivanhemmat ja muut vanhemmat sukulaiset) saattavat soittaa sairaalaan ja tiedustella henkilökunnalta asioiden laitaa. Totta kai - eiväthän he voi synnyttäjältä itseltäänkään näistä asioista kysellä. Synnyttämään tullut nainen osaa varmasti kaikista parhaiten valaista henkilökuntaa siitä, miten hänen kohdallaan ko. asiassa tulisi toimia - annetaanko tietoja, vai eikö. Yleensä ihan toivotaan, että henkilökunta antaisi soittajille mahdollisimman selkeän vastauksen, jotta näiden ei tarvitse ainakaan huolehtia turhaan.

Synnytyksen jälkeen olisi tietysti luonnollista aloittaa imetys, mutta yleensä imetystä ei joko aloiteta oikeastaan ollenkaan tai se lopetetaan hyvin pian. Imetys ajatellaan myös eräänlaisena epäpuhtaana tapahtumana - ja samalla voisi kai sanoa, että sitä ei tämän ajatuksen vuoksi koeta kovin luonnollisena asiana.

Synnytyksen jälkeinen aika

Synnytyksen jälkeen naisen ja lapsen katsotaan olevan epäpuhdas noin kuukauden verran. Tämän epäpuhtaan ajan keston määrittely saattaa hieman vaihdella, mutta mitään järisyttäviä eroja ei kuitenkaan tässä asiassa ole. Erot ovat lähinnä parin viikon luokkaa, ja riippuvat ihan henkilön omista käsityksistä.

Käytännössä epäpuhdas aika asettaa tiettyjä rajoitteita sekä naiselle että lapselle. Ensinnäkin tullaan siihen, että synnytyksen jälkeen sekä nainen että vauva ovat suurelta osin erillään muusta yhteisöstä. Vanhempi väki ei näe naista eikä lasta koko tänä epäpuhtaana aikana – ei siis puhettakaan, että he tulisivat vierailemaan synnytyslaitokselle. 

Koko epäpuhtaan ajan verran nainen sekä lapsi pysyttelevät vain ja ainoastaan kodin seinien sisäpuolella, eikä kummankaan – ei naisen eikä lapsen – pitäisi mennä keittiöön, jotta keittiö ei saastuisi. Käytännössä nainen ei siis voi toimittaa normaaleja kotiaskareita tähän ensimmäiseen kuukauteen, jolloin kotiin tuleekin yleensä auttelemaan joku samaa ikäluokkaa oleva naispuolinen tuttava tai sukulainen. Ellei ketään kodin ulkopuolista auttajaa tule, hoitaa mies tietysti ruuanlaiton ja tiskin.

Jos tapoja noudatetaan hyvin tiukasti, tullaan myös siihen, että ensimmäisen kuukauden aikana vauvan tavaroita, kuten vaikka tuttipulloja, ei voida säilyttää keittiössä tai viedä keittiöön. Jos tälle linjalle lähdetään, pitäisi näitä vauvan tuttipulloja yms. säilyttää wc- tai makuuhuonetiloissa, ja samoin ne tulisi kylpyhuoneen tiloissa pestäkin.

Tässä kohtaa voidaan tietysti kysyä, onko wc oikeastaan paras mahdollinen paikka esimerkiksi hygieenisyytensä puolesta vauvan tuttipullojen säilyttämiseen? Ei tietenkään, koko kylppärihän on kodin bakteerisin paikka. Peseminenhän tietysti onnistuu oikeiden tarvikkeiden avulla ihan samaan tapaan kuin keittiötiloissakin. Samalla tietysti voidaan sanoa niinkin, että kekseliäs ihminen kyllä keksii keinot varjella lastaan epähygieenisyydeltä – ja säilyttää ne vauvan tuttipullot alkuun vaikkapa sitten ihan makuuhuoneen tiloissa.

Nämä väliaikaiset esteet normaalille toiminnalle voivat tietysti muodostua ongelmaksi, mikäli nainen on lapsen kanssa yksin, eikä apua syystä tai toisesta ole saatavilla. Tällöin on usein toimittu niin, että nainen on ensimmäisen kuukauden ajaksi mennyt vauvan kanssa ensikotiin; siellä kun hänen ei tarvitse ihan samalla tavalla tapakulttuurista välittää, vaan hän voi keskittyä pitämään huolta vauvasta ja itsestään. 

Epäpuhtaan ajan päätyttyä elämä alkaa pikku hiljaa palata normaaliuomiinsa. Tällä tarkoitan nyt sitä, että vaikka kuukausi synnytyksestä onkin kulunut, ei nainen vauvansa kanssa ryntää saman tien kyläilemään tai ihmisten ilmoille. Vaikka nainen voikin – ja on ehkä pakkokin – vauvan kanssa hoitaa nyt kaikenlaiset pakolliset asiat, pidetään silti hyvänä, että vauva varsinaisesti näytetään vasta ristiäisten jälkeen, eli noin parin kuukauden ikäisenä.

Synnytyksen jälkeiseen aikaan liittyvät samankaltaisuudet muissa yhteisöissä

Monessa muussakin kulttuurissa romanikulttuurin lisäksi on tapoja liittyen synnytyksen jälkeiseen aikaan. Voidaan yleisesti ottaen sanoa, että näissä kaikissa on yhteistä nimenomaan se, että vasta synnyttänyt nainen on ollut ikään kuin eristyksissä muusta yhteisöstä ja palannut sen keskuuteen vasta tietyn ajan kuluttua.

Koska niin moni romani on puheissaan verrannut – ja vertaa – kulttuuriamme Raamatusta löytyviin asioihin, on tietysti ihan luonnollista ottaa tässä kohtaa pikaiseksi esille VT:stä löytyvä Mooseksen laki. 

Synnytyksenjälkeisestä ajastahan siellä sanotaan tällä tavalla vapaamuotoisesti kerrottuna niin, että synnytettyään pojan nainen oli ”saastainen” viikon verran, jonka jälkeen hänen oli vielä pysyteltävä kotona 33 päivää – reilun kuukauden siis. Tyttölapsen synnytettyään nainen puolestaan oli saastainen kaksi viikkoa ja kotona hänen oli pysyteltävä 66 päivää.

Jos taas katsellaan ihan suomalaista valtakulttuuria historian hämärissä, 1680-luvun loppupuolella tuli kirkkolain nojalla voimaan asetus, jonka mukaan kirkottaminen oli pakollinen toimitus jokaiselle naiselle. Tämän kirkottamisperinteen mukaan naisen piti pysytellä kotona kuusi viikkoa, jonka aikana hän ei saanut esimerkiksi kätellä ketään, etenkään miehiä. Varsinaisesta epäpuhtaudesta en ole tässä yhteydessä kuullut puhuttavan, vaan syyksi olen kuullut ajatuksesta, jonka mukaan nainen vailla kirkotusta oli pakana. Kirkotuksen jälkeen sitten kirkotuksen myötä nainen ikään kuin ”palasi” takasin muun yhteisön pariin.

Ortodoksisen perinteen mukaan nainen puolestaan oleili kotona siihen saakka, kunnes lapsen syntymästä oli kulunut 40 päivää. Tietääkseni kirkottaminen kuuluu edelleen ortodoksiseen perinteeseen. Kerrotaan myös, että tämä kirkottamistapa on perua juutalaisuudesta.

Entäpä puolestaan islam – nainenhan on myös islamin mukaan suoranaisesti epäpuhdas synnytettyään lapsen. Tätä epäpuhdasta aikaa kestää 40 päivän verran, jonka jälkeen sitten palaa ihan normaaliin arkeen. Tämä epäpuhdas aika ilmenee musliminaisella esimerkiksi siten, ettei hän voi esimerkiksi osallistua paastoon, koskea Koraaniin tai mennä moskeijaan. 

Hindulaisuutta tarkastellessa puolestaan löytyy hyvin paljon samaa verraten meidän kulttuuriimme – tosin onko tämä ihme, romanithan ovat lähtöisin Intiasta. Hindulaisen perinteen mukaan nainen myöskin saastuu synnyttämisestä, ja on puhdas kolmen kuukauden kuluttua. Tuon ajan nainen perinteen mukaisesti viettää oman äitinsä kodissa. Tällä tavoin vaimo estää miehensä ja tämän perheen saastumisen. Tämä epäpuhdas aika vaikuttaa heillä siten, että esimerkiksi temppeleihin ei mennä, eikä pyhiinvaelluksiin tai rituaaleihin osallistuta. Ylemmissä kasteissa myöskin keittiöön meneminen on kiellettyä

Hei kaikki,

Tällä hetkellä on aivan valtava kiire ja hoppu, mutta kirjoittelen kyllä lisää heti kun vain ehdin. Jos suinkin mahdollista, niin jo tänään saatte nauttia (tai kärsiä) uudesta kirjoituksesta. Nyt on taas kiirehdittävä!

Ps. Kaikkiin kommentteihin on nyt vastattu!

Romanikulttuuri: Seurustelu ja parisuhteet

Otsikossa jo itse aihe tulikin. Näin alkuun mainitsen, että tällä kertaa käsittelyssä olevat asiat liittyvät etenkin vanhempien ihmisten kunnioittamiseen ja häveliäisyystapoihin. Mikäli nämä kaksi asiaa eivät sano sinulle mitään tai tapakulttuurimme on näiltä osin sinulle ihan vieras, suosittelen, että keskeytät hetkeksi tämän tekstin lukemisen ja siirryt lukemaan aluksi vanhempien kunnioittamisesta ja häveliäisyystavoista kertovia kirjoituksiani.

Seurustelun salassapito

Seurustelu on monien muiden asioiden tapaan aihe, josta nuoremmat ja vanhemmat eivät juttele keskenään. Lapset eivät kerro vanhemmilleen seurustelevansa jonkun kanssa, eivätkä vanhemmat kysele lapsiltaan näiden mahdollisista seurustelukumppaneista. Seurustelukumppaneita ei täten myöskään tuossa vaiheessa tuoda kotiin eikä muuten ”näytille”, vaan koko seurustelu pyritään kaikin keinoin salaamaan omilta vanhemmilta, isovanhemmilta, tädeiltä, sediltä, enoilta – ja sellaisilta nuorilta, joiden arvellaan asiasta herkästi juoruavan muille.

Jos vanhemmat sattuvat seurustelukuvioista olemaan tarkemmin perillä, he eivät silloinkaan ota näitä suoraan puheeksi, jos he katsovat, ettei puuttumisen aihetta ole.

Tytöt ovat seurusteluasioiden suhteen tarkemmassa syynissä kuin pojat. Esimerkiksi siskot eivät missään nimessä kerro veljilleen seurustelevansa, vaan pikemminkin pitävät koko asian salassa. Mikäli veli saa siskon seurustelusta tietää, on hänen tehtävänsä puuttua asiaan ja ryhtyä tilanteen mukaan toimenpiteisiin esimerkiksi kertomalla vanhemmille sisaren seurustelusta. Tällöin tyttöä pidetään entistä tarkemmin silmällä, ja hänen kuljeskeluaan rajoitetaan entisestään. Aiemmin on pidetty itsestään selvänä, että ko. asiasta kiinnijääminen johtaa tytön kohdalla jonkinlaiseen ruumiilliseen kuritukseen, mutta asiasta on onneksi alettu luopumaan.

Pojat taas voivat seurustella vapaammin tyttöihin nähden. Vaikka sisar tietäisikin veljensä liikkeet, hän ei sen kummemmin ala veljen seurustelusuhdetta estämään tai asiasta vanhemmille raportoimaan – ellei veli sitten vie seurustelua oikeasti vakavampaan suuntaan. Velikään ei pahemmin siskolleen seurustelusuhteesta sen kummemmin juttele, mutta on kuitenkin tyypillistä, että sisko tietää, kenen kanssa veli seurustelee.

Periaatteessa seurustelu etenee siten, että tapaamiset ovat salaisia. Niistä eivät tiedä, kuin määrätyt henkilöt. Seurusteleva pari ei tässä vaiheessa liiku kahden kesken julkisesti, eikä myöskään oleile lähekkäin julkisesti. Pariskunta saattaa tavata toisensa isommassa porukassa, jotta seurustelu ei olisi niin ilmiselvää. Joskus tapaamisissa saattaa olla mukana esiliinan virkaa toimittava kolmas henkilö, mutta tällöinkin tapaaminen on salainen, eikä siitä kerrota edes kaikille nuorille. Kahdenkeskiset tapaamiset järjestetään sellaisissa paikoissa, joissa ei ole vaaraa törmätä vanhempiin ihmisiin ja täten jäädä kiinni.

Epätoivottuja kiinnijäämisiäkin tapahtuu. Jos pari on valmis aloittamaan yhteisen elämän, on heidän yhteistuumin karattava, mutta jos asia ei ole vielä ajankohtainen, he eivät karkaa yhtään mihinkään, vaan pysyvät kotimaisemissa. He teeskentelevät, että koko suhdetta ei enää ole olemassakaan, vaikka se tosiasiallisesti olisikin. Näissä kiinnijäämistilanteissa herkästi tytöistä tehdään ”syntipukkeja” näissä tilanteissa. Ajatellaan, että on ensisijaisesti tytön asia katsoa, ettei ala seurustelemaan liian varhain. Saattaakin siis olla, että asian paljastuessa pojalle ei koko asiasta sen kummemmin puhuta, mutta tytölle sen sijaan saarnataan siitäkin edestä.

Seksi ei kuulu nuorison seurustelukuvioihin siinä vaiheessa, kun nuoret vielä asuvat kotosalla eikä tytöllä ole romanivaatteita päällä. Jos on kyse oikein tiukkapipoisista kulttuurinnoudattajista, he voivat aivan hyvin viedä tytön lääkärintarkastukseen ottaakseen selvää, onko seksiä harrastettu vaiko ei. Asia on nolo, eikä siitä tietenkään puhuta keskenään suoraan. Yleensä tyttö käy tarkastuksessa ja vanhemmat saavat tutkimuksen päätteeksi nähdä paperin, jossa asiain laita kerrotaan. Jos paljastuu, ettei tyttö ole neitsyt, on hänellä hyvin pian edessä romanivaatteiden laitto ja mahdollinen selkäsaunakin. Näin siis toimitaan, jos kyse on tiukoista kulttuurinnoudattajista.

Tällaisiin testeihin saatetaan päätyä ihan silläkin perusteella, että tyttö on pois kotoa ilman, että hänen yöpaikastaan on varmaa tietoa. Tämänpä vuoksi tytöt eivät pahemmin poissa kotoaan yövykään.

Vakavampi seurustelu ja parisuhde

Olen muutamaan otteeseen viitannut vakavampaan seurusteluun ja seurustelun vakavoitumiseen. Tämä ei tarkoita sitä, että tässä vaiheessa seurustelukumppani nyt esitellään vanhemmille ja sukulaisille ja niin edelleen – itse asiassa seurustelu muuttuu hetkeksi entistäkin salaisemmaksi.

Seurustelun vakavoituminen tarkoittaa käytännössä sitä, että pari alkaa olla valmis aloittamaan yhteiselon saman katon alla. Tämä taas tarkoittaa sitä, että tytön on piakkoin laitettava romanivaatteet ja pariskunnan on lähdettävä niin sanotusti reissuun tai maailmalle, eli karattava joksikin aikaa ja tällä tavoin julkistettava seurustelu. Tässähän on selvä yhteys häveliäisyystapoihin: sen sijaan, että asiasta puhuttaisiin suoraan, se tehdään kiertoteitse selväksi koko yhteisölle.

Ihanteellisinta on, mikäli tyttö laittaa romanivaatteet jo ennen kuin karkaa kumppaninsa kanssa maailmalle. Mikäli hän ei näin tee, saattaa tulla ikäviä puheita ja arvailuja siitä, onko hän mahdollisesti ”liannut” muiden taloja vääränlaisella pukeutumisellaan (ks. puhtaustavoista kertova tekstini). Ei ole yhtään ihmeellistä, että romanipukuun pukeudutaan vasta reissulle lähdettyä. Vaatteet voivat olla valmiina matkassa, tai ne voidaan teettää matkan aikana.

Tavoite on, että pariskunta pysyisi tytön sukulaisten ulottumattomissa mahdollisimman pitkään. Yleensä tätä iloa ei kestä kovin kauaa, ellei reissu ole suuntautunut jonnekin todella kauas kenenkään tietämättä. Toinen tavoite on samalla saada noudatettua häveliäisyystapoja vanhempia ihmisiä kohdatessa, jotta kanssakäyminen heidän kanssaan voisi myöhemmässä vaiheessa normalisoitua jälleen nopeampaa. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, ettei vanhempia ihmisiä katsota silmiin, vaan katse luodaan maahan ja kasvojen alueelta peitetään ainakin silmät.

Ensimmäiseltä reissulta tyttö haetaan lähes poikkeuksetta vanhempien toimesta kotiin, mikä tarkoittaa sitä, ettei yhteiselämän aloittamista vielä hyväksytä. Poikia harvemmin varsinaisesti haetaan kotiin, mutta mikäli pojan vanhemmat eivät yhteiselämän aloittamista vielä hyväksy, he saattavat muuten järjestää tytön takaisin kotikonnuilleen.

Vaikka nuorten yhteiselämää ei olekaan hyväksytty, on nuorten silti mentävä häveliäisyystapojen mukaan ja hävettävä. Omia vanhempia ei katsota silmiin eikä heille juuri puhuta mitään. Heidän kanssaan ei hakeuduta samoihin tiloihin edes kodin sisällä aluksi kovinkaan paljoa. Jotkut häpeilevät muutaman päivän, jotkut parikin viikkoa.

Yleensä yhteiselämän aloittaminen hyväksytään viimeistään kolmannen karkumatkan kohdalla, ellei esteenä ole esimerkiksi sukuriita tai huomattavan nuori ikä. Kolmannen karkumatkan kohdalla on huomattu, että pariskunta haluaa tosissaan olla yhdessä. Kun yhdessäolo on hyväksytty, menee tuore pariskunta tavallisesti käymään ensiksi pojan vanhempien luona – tytön vanhempien luona käyminen odottaa vielä jonkin aikaa.

Vaikka pariskunta menisi pojan vanhempien kotiin kahdestaan, he eivät esiinny tai oleile lähekkäin. Tavallisesti poika kävelee edeltä taloon ja tyttö seuraa hetken päästä. Poika ei katso edelleenkään vanhempiaan silmiin vaan pikemminkin peittää silmänsä. Hän ei juttele tytölle vanhempiensa läsnä ollessa eikä varsinkaan kutsu tätä rakkaaksi tai kullaksi tms. Tyttökin peittää silmänsä ja osin kasvonsakin, saattaa jopa kääntyä appivanhemmistaan poispäin osoittaakseen näille kunnioitustaan. Tyttö ei keksi itse jutun juurta, vaan odottaa, että appivanhemmat luotsaavat keskustelua eteenpäin. Hän vastaa, kun hänelle puhutaan.

Appivanhemmat antavat uudelle miniälleen tilaa esimerkiksi poistumalla keittiöstä siksi aikaa, kun tämä juo kahvit tai tekee siellä jotain muuta. Tuore pariskunta ei oleile kahden kesken samassa huoneessa, ja juttelua, kuten sanottu, vältetään. Poika saattaa käydä vaivihkaa antamassa miniälle ohjeita siitä, miten toimia. On tavallista, että miniän jäätyä yksin keittiöön tämän saatetaan olettaa keittävän kahvit ja kattavan kupit appivanhemmille. Tiskaaminenkaan ei ole tavatonta.

Tavallisesti appivanhempia käydään ”häpeilemässä” kolmesta viiteen kertaan. Tämän jälkeen vältetään vielä muutamia päiviä suoraa katsekontaktia appivanhempien kanssa, mutta vähitellen tyttö alkaa ottaa oman asemansa miniänä ja käyttäytyä siten. Vähitellen hän voi katsoa anoppiaan silmiin ja jutella tälle itsekin omasta aloitteestaan. Suunnilleen samoin toimitaan myös tytön vanhempien luona vierailtaessa.

Vaikka pariskunta nyt mielletäänkin ”ukoksi ja akaksi”, he kontrolloivat edelleen käytöstään esimerkiksi siten, etteivät vanhempien ihmisten aikana kutsu toisiaan ”rakkaiksi” tai osoita muuten toisilleen hellyyttä tai ole lähekkäin. Vierekkäinkään he eivät istu, eivät edes automatkoilla. Tällöin mies ajaa ja nainen istuu takapenkillä.

Seurustelu valtaväestön edustajan kanssa

Kun romani seurustelee valtaväestön edustajan kanssa, riippuu paljolti henkilöstä ja hänen lähisuvustaan, mitä tapoja missäkin kohtaa noudatetaan ja kuinka tiukasti niihin suhtaudutaan. Voi olla, että valkolaiskumppanilta ei odoteta aluksi kovinkaan paljoa tapojen noudattamista – mutta jos kyseessä on hyvin tapatarkat ihmiset, ei tätä kumppania heille esitellä, ennen kuin tavat tiedetään ja osataan edes suurin piirtein.

Monesti valtaväestön edustajan kanssa vain muutetaan saman katon alle ja tehdään seurustelu julkiseksi tuolla tavoin. Ei kuitenkaan ole tavatonta, että lähdetään reissailemaan – varsinkin, jos kyseessä on hyvin nuori pariskunta ja mikäli valkolaisnainen tulee romaniasuun pukeutumaan.

Yhdistävin tekijä on kuitenkin häveliäisyys; valtaväestön edustajan on hävettävä appivanhempiaan siinä, missä romanikin joutuisi häpeilemään.

Erään tutun valtaväestöön kuuluvan naisen, joka on myös romanimiehen vaimo, kokemuksia ja näkemyksiä voitte lukea blogista nimeltä Valkolaisnainen romaniyhteisössä.

Oikeat ja väärät toimintatavat

Näistä asioista puhuttaessa ei ole mitään tiettyä oikeaa tapaa toimintatavoille. Kaikki riippuu vain ja ainoastaan siitä, miten tapauksen henkilöt mihinkin asiaan suhtautuvat ja minkä he näkevät oikeaksi. Voidaan tietysti sanoa, että tietyt asiat ovat romanikulttuurille ominaisempia kuin toiset, ja että nämä vähemmän ominaiset ja kulttuuria vähemmän mukailevat tavat ovat ikään kuin vääriä tai huonoja. Koska asian perinpohjaiseen selkiyttämiseen siitä, mikä on romanikulttuurin mukaista ja mikä ei, menisi aivan liikaa aikaa ja blogitilaa, on helpompi vastata aihetta koskeviin kysymyksiin, joita voitte lähettää blogin sivussa näkyvään sähköpostiosoitteeseeni.

Avioliitto

Vaikka pariskunta eläisi avoliitossa, heidät ajatellaan miehenä ja tämän vaimona. Nykyisin on paljon entistä yleisempää, että nuoremmat käyvät solmimassa varsinaisen avioliiton joko maistraatissa tai kirkossa. Aiemmin kun tämä tapa oli lähinnä uskovaisilla.

Vihkitilaisuuteen ei tule paikalle kummankaan vanhempia, vaan todistajina on vain muutamia oman ikäisiä ihmisiä – tai ei välttämättä ketään romaneita. Vihkiminen ja avioliitto eivät ole kulttuurissamme todellakaan kielletty asia, mutta koska parisuhteisiin liittyvistä asioista ei puhuta, kaikkea niihin liittyvää ei myöskään näytetä. 

Vihkitilaisuudessa on päällä ihan vain omat vaatteet, joskin tuolloin laitetaan yleensä parempaa päälle.